Yhdysvaltojen yliopistosarja NCAA:ssa Lotta-Maj Lahtinen ja Georgia Tech pelasivat kaksi ottelua, joista saldona tappio ja voitto. Lahtinen upotti tappiossa 21 pistettä toisella puoliajalla, voitto-ottelussa taas hän pelasi häkellyttävät 45 minuuttia ja tarjoili 12 syöttöä.
Yhdysvaltojen yliopistosarja NCAA:ssa Lotta-Maj Lahtisen edustama Georgia Tech piti paikkansa kivenkovan ACC:n kolmannella sijalla, kun viimeisen viikon aikana Georgia Tech voitti Duken, mutta hävisi valtakunnallisesti 5. rankatulle NC Statelle.
Lotta-Maj Lahtisen edustama Georgia Tech nappasi Yhdysvaltojen naisten NCAA:ssa kaksi voittoa edellisviikolla. Voittojen myötä valtakunnallisesti 14. rankattu Georgia Tech on jo kivenkovan Atlantic Coast -konferenssin kolmannella sijalla.
Naisten NCAA:ssa Lotta-Maj Lahtinen saavutti 1 000 pisteen rajapyykin viime viikonloppuna, kun Lahtisen edustama Georgia Tech päihitti North Carolinan. Georgia Tech nousi maanantaina julkaistussa Associated Pressin rankingissa sijalle 14.
Naisten NCAA:ssa, Yhdysvaltojen yliopistosarjassa, Lotta-Maj Lahtinen heitti kolmesti kaksinumeroiset pistelukemat, kun Georgia Tech urakoi peräti kolme ottelua yhteen viikkoon. Mukaan mahtuu myös suomalaiskohtaaminen, kun Georgia Tech voitti Sara Bejedin edustaman Florida Staten.
Yhdysvaltojen naisten yliopistosarja NCAA:ssa 16. parhaaksi joukkueeksi rankattu Georgia Tech ja Lotta-Maj Lahtinen nappasivat ylivoimaisen voiton Virginiasta, vaikka Georgia Tech pelasi vain seitsemällä pelaajalla.
Naisten NCAA:ssa Lotta-Maj Lahtinen heitti 10 pistettä, kun Georgia Tech hävisi niukasti 50-48 (20-20) kolmanneksi rankatulle Louisvillelle.
Yhdysvaltojen naisten yliopistosarja NCAA:ssa viime viikon suomalaisonnistujiin lukeutui Elina Arike, joka keräsi monipuoliset tilastot itselleen UTEP:n kahdessa viime viikon ottelussa.
Yhdysvaltojen yliopistosarja NCAA:n naisten sarjassa Lotta-Maj Lahtisen tähdittämä Georgia Tech katkaisi UConnin mielettömän 240 ottelun mittaisen voittoputken rankkaamattomia joukkueita vastaan. Georgia Tech valittiin samalla viikon joukkueeksi NCAA:n toimesta.
Yhdysvaltojen yliopistosarja NCAA:ssa tulokaskauttaan pelaavan Emerita Mashairen rooli kasvoi joulukuun vaihteen jälkeen Cincinnatin yliopistossa.
Espanjalaissuomalainen Annukka Willstedt oli edellisviikolla kovassa vireessä A&M-Corpus Christin riveissä Yhdysvaltojen yliopistosarja NCAA:ssa. Willstedt nakutti perjantaina 11 pistettä ja lauantaina hurjat 25 pistettä.
Yhdysvaltojen NCAA:n suomalaisista naispelaajista Elina Arike repi viime viikolla 13 levypalloa, kun UTEP pysyi voittamattomana tällä kaudella. Lotta-Maj Lahtinen rehki isot minuutit Georgia Techille ja Annukka Willstedt heilutti sukkaa A&M-Corpus Christille.
Lotta-Maj Lahtinen ja Georgia Tech ovat aloittaneet kautensa Yhdysvaltojen yliopistosarja NCAA:ssa kolmella peräkkäisellä voitolla. Elina Arike taas haki UTEP:lle hurjat 19 pisteen ja 15 levypallon tupla-tuplan.
Yhdysvaltojen naisten yliopistosarja NCAA:n kausi 2021-22 käynnistyy marraskuun alkupuolella. Suomalaisia naispelaajia löytyy NCAA:n ykkösdivisioonasta kolmetoista, joiden otteita Basket.fi tulee seuraamaan ja raportoimaan viikkotasolla.
Yhdysvaltojen yliopistosarja NCAA:ssa Lotta-Maj Lahtinen tilastoi 17 pistettä ja kahdeksan levypalloa, kun Georgia Tech venytti voittoputkensa neljään Atlantic Coast -konferenssissa. Elina Arike viiletti aloitusviisikossa, kun UTEP voitti kahdesti Louisiana Techin.
Yhdysvaltojen yliopistosarjassa NCAA:ssa häkellyttävää kautta pelaava Lotta-Maj Lahtinen oli jälleen liekeissä, kun Georgia Tech haastoi valtakunnallisesti kolmanneksi rankatun NC Staten. Lahtinen säkitti uudeksi piste-ennätyksekseen 30 pistettä ja keräsi 11 levypalloa.
Syötä hakuehdot
Hakuehdoilla ei löytynyt tuloksia