1.12.2021 08:54 Espanjalaissuomalainen Annukka Willstedt oli edellisviikolla kovassa vireessä A&M-Corpus Christin riveissä Yhdysvaltojen yliopistosarja NCAA:ssa. Willstedt nakutti perjantaina 11 pistettä ja lauantaina hurjat 25 pistettä.

Annukka Willstedt on aloittanut erinomaisesti tulokaskautensa NCAA:ssa. Kuva: Ville Vuorinen.
Perjantaina A&M-Corpus Christi ei kyennyt pysäyttämään Denverin kolmosrallia, kun 19 kolmen pisteen heittoa säkittänyt Denver nappasi voiton 65-87 (41-44).
Espanjassa koripallokasvatuksensa saanut, mutta yhteensä 23 nuorten maaottelua Suomen paidassa pelannut, Willstedt tilastoi 11 pistettä, kaksi levypalloa, yhden syötön ja kaksi riistoa 32 minuutissa aloitusviisikossa.
Lauantaina Willstedt äityi hurjaan heittovireeseen, mutta se ei tällä kertaa riittänyt, kun A&M-Corpus Christi hävisi Tulanelle 81-71 (35-35).
Tulokaskauttaan pelaava Willstedt heitti 25 pistettä, noukki kuusi levypalloa, jakoi kaksi syöttöä ja riisti kolmesti 34 minuutissa. Kaaren takaa Willstedt syttyi ilmiliekkeihin, kun hänen kolmosensa upposivat 7/8.
Willstedt on tällä kaudella heittänyt 12,5 pistettä ottelua kohden kuudessa ottelussa. Yli kaksinumeroisiin pistelukemiin hän on yltänyt neljässä edellisottelussa.
Hofstra – Georgia Tech 32-65 (12-32)
Lahtinen: 15 pistettä, 2 levypalloa, 1 syöttö, 12 minuuttia*
> Ottelutilastot
Florida State – BYU 54-61 (28-32)
Bejedi: 0 pistettä, 4 levypalloa, 3 syöttöä, 1 riisto, 18 minuuttia*
> Ottelutilastot
Florida State – Purdue 61-66 (33-26)
Bejedi: 11 pistettä, 5 levypalloa, 5 syöttöä, 1 riisto, 22 minuuttia
> Ottelutilastot
Idaho – San Francisco 70-77 (38-34)
Vaalavirta: 6 pistettä, 1 levypallo, 1 riisto, 12 minuuttia
> Ottelutilastot
San Francisco – Drake 60-84 (29-38)
Vaalavirta: 5 pistettä, 4 levypalloa, 2 syöttöä, 2 riistoa, 14 minuuttia
> Ottelutilastot
San Francisco – Nevada 67-73 (25-23, 61-61) OT
Vaalavirta: 7 pistettä, 1 levypallo, 3 syöttöä, 1 riisto, 18 minuuttia
> Ottelutilastot
Texas Tech – Ball State 71-67 (35-26)
Ukkonen: 6 pistettä, 2 levypalloa, 1 syöttö, 13 minuuttia
> Ottelutilastot
Old Dominion – Texas Tech 59-45 (37-14)
Ukkonen: 0 pistettä, 2 riistoa, 9 minuuttia
> Ottelutilastot
Texas Tech – New Mexico 82-75 (49-41)
Ukkonen: 0 pistettä, 2 riistoa, 15 minuuttia
> Ottelutilastot
Morehead State – Robert Morris 45-69 (13-31)
Augustin: 5 pistettä, 3 levypalloa, 6 syöttöä, 1 riisto, 23 minuuttia*
> Ottelutilastot
Robert Morris – Canisius College 57-43 (30-18)
Augustin: 5 pistettä, 1 levypallo, 1 syöttö, 25 minuuttia*
> Ottelutilastot
Detroit Mercy – Canisius College 55-64 (25-30)
Väätänen: 3 pistettä, 2 levypalloa, 13 minuuttia*
> Ottelutilastot
Robert Morris – Canisius College 57-43 (30-18)
Väätänen: 2 pistettä, 1 syöttö, 1 torjunta, 1 riisto, 23 minuuttia*
> Ottelutilastot
Western Carolina – Cincinnati 45-46 (26-16)
Mashaire: 0 pistettä, 1 minuutti
> Ottelutilastot
Cincinnati – Ohio State 50-86 (27-47)
Mashaire: 0 pistettä, 7 minuuttia
> Ottelutilastot
Memphis – Liberty 53-51 (28-21)
Lindström: 6 pistettä, 1 levypallo, 13 minuuttia
> Ottelutilastot
Liberty – Navy 63-42 (40-21)
Lindström: 5 pistettä, 1 levypallo, 1 syöttö, 11 minuuttia
> Ottelutilastot
Liberty – Bowling Green 76-72 (45-35)
Lindström: 3 pistettä, 3 minuuttia
> Ottelutilastot
Manhattan College – LIU 61-52 (27-21)
Mäkelä: 2 pistettä, 1 levypallo, 3 syöttöä, 6 minuuttia
> Ottelutilastot
Fairleigh Dickinson 55-69 (28-41)
Mäkelä: 0 pistettä, 4 minuuttia
> Ottelutilastot
* Aloitusviisikossa
Basket.fi seuraa NCAA:n ykkösdivisioonan suomalaispelaajien edesottamuksia ja raportoi niistä kerran viikossa.
Kolme nousujohteista kautta Yhdysvaltain yliopistoliiga NCAA:ta Weber Staten riveissä pelannut Tapiolan Hongan kasvatti Viljami Vartiainen, 198 cm ja 22 vuotta, siirtyy seniorikaudekseen UC Santa Barbaran riveihin Miro Littlen joukkuekaveriksi.
Kolme nousujohteista kautta Yhdysvaltain NCAA-liigassa pelannut jyväskyläläislähtöinen HoNsUn kasvatti Eemeli Yalaho, 203 cm ja 21 vuotta, siirtyy seniorikaudekseen North Carolina Staten riveihin.
Lupauksia herättäneen debyyttikauden Draken yliopiston paidassa pelannut Okku Federiko vaihtaa joukkuetta Yhdysvaltain NCAA-liigassa. 207-senttinen ja 21-vuotias Federiko edustaa tulevalla kaudella illinoisilaista Northwesterniä, joka on edennyt 2020-luvulla kahdesti NCAA:n valtakunnalliseen lopputurnaukseen.
Viimeisen kahden kauden ajan Korisliiga-kentillä vakuuttavaa jälkeä tehnyt Tapiolan Hongan kasvatti Samu Adler, 198 cm ja 18 vuotta, on valinnut yliopistojoukkueekseen Big East -konferenssissa pelaavan Butlerin. Suomen nuorisomaajoukkueiden vakiokastiin Adlerin tavoin viime vuosina kuulunut Olavi Suutela siirtyy puolestaan Oregon Statesta UC San Diegon yliopistoon.
Päättyneellä NCAA-kaudella North Carolinassa pelannut Elina Aarnisalo, 20, palaa ensi kaudeksi UCLA:n riveihin, jossa hän aloitti yliopistouransa.
Yhdysvaltojen naisten yliopistosarja NCAA:n valtakunnallisessa lopputurnauksessa Elina Aarnisalo ja North Carolina pääsivät 16 parhaan joukkoon. Elsa Lemmilä ja Ohio State kamppailevat samasta saavutuksesta tänään. Albina Syla ja Rhode Island taas putosivat leikistä ensimmäisellä kierroksella.
Yhdysvaltojen naisten yliopistosarja NCAA:ssa konferenssien lopputurnaukset saivat päätöksensä suomalaisten osalta. Valtakunnallisessa lopputurnauksessa, March Madnessissä, nähdään suomalaisista Elina Aarnisalo (North Carolina), Elsa Lemmilä (Ohio State) ja Albina Syla (Rhode Island).
Yhdysvaltojen naisten yliopistosarja NCAA:ssa Albina Syla tuikki yhtenä tähdistä, kun Rhode Island voitti Atlantic 10 -konferenssin lopputurnauksen ja eteni täten NCAA:n valtakunnalliseen lopputurnaukseen. Elina Aarnisalon North Carolina ja Elsa Lemmilän Ohio State putosivat välierissä.
Yhdysvaltojen miesten yliopistosarja NCAA:ssa Emil Skyttä ja North Dakota State juhlivat Summit League -konferenssin mestaruutta ja joukkue nähdään täten NCAA:n valtakunnallisessa lopputurnauksessa. Viljami Vartiainen taas ansaitsi Big Sky -konferenssin kunniamaininnan (all-conference honorable mention).
Yhdysvaltojen naisten yliopistosarja NCAA:ssa Elina Aarnisalo upotti yliopistouransa kärkilukeman 22 pistettä Dukea vastaan. Elsa Lemmilä taas valittiin Big Ten -konferenssin All-Defensive Teamiin.