Suomen miesten maajoukkue jatkoi voitokkaita otteitaan Ruotsin Sundsvallissa järjestettävien PM-kisojen toisena päivänä. Lauantaina isäntäjoukkue Ruotsia piinannut Islanti jäi vaisuksi aggressiivisen suomalaispuolustuksen jaloissa. Suomi haki toisen voittonsa murskapistein 76–108 (37–56).
Suomen alle 20-vuotiaiden miesten maajoukkue päätti kymmenen päivän urakkansa B-divisioonan EM-kisoissa kymmenenteen sijaan. Viimeisessä kisaottelussaan Suomi kärsi niukan tappion Puolalle pistein 57–60 (27–33).
Tasapainoinen ja tehokas hyökkäyspelaaminen sekä päätösjakson alun erinomainen puolustuspeli olivat lääkkeet, joilla Suomen miesten maajoukkue päihitti Tanskan lauantai-iltapäivän PM-kisa-avauksessa Ruotsin Sundsvallissa. Päävalmentaja Henrik Dettmann antoi tasaisesti peliaikaa koko pelaajatusinalleen Suomen 93–67 (44–32)-voitossa.
Sasu Salinin Union Olimpija Ljubljana joutui tyytymään Slovenian pääsarja Liga Telemachin hopeasijaan hävittyään ratkaisevan viidennen finaalin Novo Mestossa kotijoukkue KK Krkalle niukasti pistein 57-64 (28-25). Krka vei toisen perättäisen Slovenian mestaruutensa otteluvoitoin 3-2.
Slovenian Liga Telemachin mestaruus on katkolla Sasu Salinin Union Olimpija Ljubljanalle. Olimpija haki tiistaina finaalien kolmannesta osaottelusta 63-69 (32-39)-vierasvoiton KK Krka Novo Mestosta huikealla kolmossumallaan ja johtaa finaalisarjaa voitoin 2-1. Neljäs osaottelu pelataan Ljubljanassa torstaina.
Espoossa järjestetyt alle 20-vuotiaiden miesten PM-kisat päättyivät suomalaisvoittoon. Kisojen isäntäjoukkue kukisti turnauksen päätösottelussaan Norjan 84-63 (50-32) sinetöiden samalla sijoittumisensa kisojen toiselle sijalle. Pohjoismaiden mestaruuden vei Ruotsi, joka voitti turnauksen kaikki kolme otteluaan.
Suomi avasi tiistai-iltana voittotilinsä Espoossa järjestettävissä 20-vuotiaiden miesten PM-kisoissa. Tasaisen vahvaa joukkuepuolustusta esittänyt Suomi hurjasteli Tanskan nurin 86-55 (49-24) Carl Lindbomin ja Sasu Salinin ollessa hyökkäyspäässä lähes pysäyttämättömiä. Ottelussa tehtiin myös suomalaista koripallohistoriaa, kun Lauri Toivonen pelasi jo 100. juniorimaaottelunsa.
Sasu Salinin Union Olimpija Ljubljana nousi kuilun partaalta Slovenian Liga Telemachin finaalien toisessa osaottelussa, kun konkarilaituri Goran Jagodnik upotti viimeisen sekunnin heittonsa koriin ja johdatti Olimpijan 61-59 (31-36) voittoon KK Krka Novo Mestosta. Loppuottelusarjan voitot ovat nyt tasan 1-1.
Alle 20-vuotiaiden miesten Pohjoismaiden mestaruusturnaus Espoossa alkoi suomalaisittain tappiollisesti. A-divisioonan EM-kisoihin valmistautuva nimivahva Ruotsi vei maanantai-illan jännitysnäytelmän viimeiset kaksi minuuttia 5-0 ja koko ottelun pistein 61-66 (41-38).
Kimmo Muurisen, Carl Lindbomin ja päävalmentaja Gordon Herbertin edustama Frankfurt Skyliners kärsi helatorstaina kotikentällään 68-87 (36-45)-tappion Alba Berlinille Saksan Bundesliigan välierien viidennessä ja ratkaisevassa osaottelussa. Alba eteni välieräsarjasta finaaleihin otteluvoitoin 2-3 päättäen Skylinersin kauden.
Kimmo Muurisen, Carl Lindbomin ja Gordon Herbertin edustama Frankfurt Skyliners haki sunnuntaina 74-83 (33-49)-välierävoiton Alba Berlinistä ja siirsi Saksan Bundesliigan välierät katkolle Frankfurtiin ensi torstaiksi. Sasu Salinin Union Olimpija Ljubljana puolestaan eteni odotetusti Slovenian Liga Telemachin finaaleihin.
Italian Serie A:n puolivälierien kolmannessa osaottelussa yllätysvoiton Montepaschi Sienasta hakenut Petteri Koposen Virtus Bologna joutui taipumaan keskiviikkona kotonaan. Siena johti neljättä puolivälierää jo avausjakson jälkeen lukemin 9-25 ja lähetti Bolognan kesälomille 62-81 (28-49) vierasvoitollaan. Koponen heitti kauden viimeisessä ottelussa Bolognalle yhdeksän pistettä.
Italian kakkosliiga LegaDuen runkosarja saatiin päätökseen perjantai-iltana. Gerald Lee jr.:n Snaidero Udine sijoittui runkosarjassa seitsemänneksi ja jatkaa kauttaan pudotuspeleissä, mutta illan suomalaisnimi oli Forlin Shawn Huff, joka takoi muhkeat 30 pistettä joukkueensa hakiessa 82-121 (44-68)-vierasvoiton San Severosta.
Sasu Salinin Union Olimpija Ljubljana päätti menestyksekkään kautensa Adrianmeren liigassa hopeamitaleille. Olimpijan kaatoi finaaliottelussa perinteikäs serbialaisseura Partizan Belgrad pistein 74-77 (39-43). Kauden huipentumaa seurasi Ljubljanassa 12 000 katsojaa.
Euroopan ammattilaissarjojen runkosarjat alkavat lähestyä loppuaan. Saksan Bundesliigan suomalaisjoukkue Frankfurt Skyliners varmisti runkosarjan kakkossijansa päihittämällä Bonnin kotonaan 78-60 (41-37) ja Samuel Haanpään Palencia päätti Espanjan Adecco Oron runkosarjan voitokkaasti hakemalla Ourensesta 67-62 (33-31)-kotivoiton.
Tuukka Kotti rohmusi kouriinsa muhkeat 12 levypalloa Italian kakkosliiga LegaDuen lauantain kierroksella. Kotin vahvasta korinaluspanoksesta huolimatta Ferrara hävisi täpärästi vierasottelunsa Verolia vastaan pistein 63-62 (33-35).
Syötä hakuehdot
Hakuehdoilla ei löytynyt tuloksia