Korisliigan kuntopuntarin kärkijoukkueiden joukkoon viime viikkoina kiilannut Lapuan Korikobrat sai keskiviikkona kurinpalautuksen, kun Nilan Bisons jyräsi Pohjanmaalla vajaamiehisenäkin voiton kotiin luvuin 63–93 (32–42). Voittojen makuun pääsivät myös Pyrintö, Honka, Kataja, Korihait sekä KTP.
”Täydellinen arpaonni”, säteili Susijengin päävalmentaja Henrik Dettmann maanantaina Barcelonassa MM-alkulohkoarvontojen jälkeen. Susijengi kohtaa MM-kisojen C-alkulohkossa todellisia huippujoukkueita ympäri maailmaa ja kirsikkana kakun päällä joukkue aloittaa kisaurakkansa Bilbaossa hallitsevaa MM- ja olympiakultamitalistia USA:aa vastaan.
Korisliigaa johtava Tampereen Pyrintö kärsi perjantaina toisen perättäistappionsa. Kaksi päivää sitten Lapualla taipunut Pyrintö joutui myöntämään tällä kertaa Kataja Basketin paremmakseen joensuulaisten huikean neljännen jakson myötä pistein 91–79 (42–40). Kotkassa KTP kohteli kaltoin Namika Lahtea matkallaan 79–66 (31–30)-voittoon.
Nilan Bisons on ollut tällä kaudella hyvässä vireessä viime kevään finaalivastustajaansa KTP:ta vastaan, eikä lauantai tehnyt poikkeusta, kun loimaalaiset nujersivat hallitsevat hopeamitalistit kotonaan 87-79 (40-39). Korisliigan muut voittajat olivat Lapuan Korikobrat, Namika Lahti ja Kataja Basket.
MaSu-Basketin kasvatti Iikka Mäki, 19, teki ensiesiintymisensä Espanjan ACB-liigakokoonpanossa myöhään sunnuntai-iltana Suomen aikaa. Viime kaudet ACB-joukkue Manresan farmissa pelannut 195-senttinen Mäki kuului Manresan edustusjoukkueen kokoonpanoon ottelussa Valenciaa vastaan.
Suomi-koriksen suuri vuosi 2013 sai tunnustuksensa Suomen Urheilugaalassa. Urheilugaalan suuri raati palkitsi Susijengin vuoden joukkueena, päävalmentaja Henrik Dettmannin vuoden valmentajana sekä koripallon EM-kisojen fani-ilmiön vuoden urheilukulttuuritekona, jonka lisäksi pitkäaikaiset suomalaiset koripallovaikuttajat saivat ansaitsemansa kunnianosoitukset.
Kouvolan Kouvojen nuoret suomalaispelaajat nousivat esiin Justin Hawkinsin poissa ollessa, kun Kouvot nujersi KTP:n Kymenlaakson derbyssä kahden jatkoajan jälkeen 97–105 (33–42, 78–78, 90–90). Bisons myllytti kotonaan Honkaa venyttäen voittoputkensa 19 pelin mittaan ja Kauhajoen Karhu katkaisi Tampereen Pyrinnön pitkän voittoputken.
Nilan Bisonsin voittosaldo kasvoi seitsemääntoista, kun hallitseva mestari karkasi sinnikkäältä Kataja Basketilta neljännellä jaksolla pistein 69–64 (35–34). Lisäksi Honka löylytti Kauhajoen Karhua Tapiolassa, Tampereen Pyrintö pyydysti Korihait ja Namika Lappeenranta ylsi vierasvoittoon Lapualla.
Susijengin yhdeksäs sija Slovenian EM-kisoissa, suomalaisjoukkueiden erinomaiset otteet eurokentillä, suomalaispelaajien mestaruudet kansainvälisissä sarjoissa – koripallovuosi 2013 oli ikimuistoinen. Koripalloliitto tarjoaa ystävilleen hyvää uutta vuotta tarjoamalla listan vuoden merkittävimmistä suomalaisista koripallouutisista, jota kelpaa selailla vuoden vaihtuessa.
Hallitseva Suomen mestari ja viime viikolla kunniakkaan Eurocup-urakkansa viimeistellyt Nilan Bisons säilytti tappiottoman saldonsa Korisliigassa kauden 14. ottelussaan, kun liigan jumbojoukkueisiin lukeutuva Lapuan Korikobrat taipui Loimaalla murskapistein 95–63 (48–36). Voitoilla joulutauolle lähtivät myös Kataja Basket, Tapiolan Honka ja Namika Lahti.
Korisliigan kaikkien aikojen syöttökuningas Petri Virtanen, 33, kasvatti lauantaina etumatkaansa syöttöhistorian kärkitilastoissa rikkomalla jälleen uuden sataluvun. Virtasella on kasassa nyt jo 1601 korisyöttöä runkosarjaurallaan.
Kotkalainen Team TEHO Sport tarvitsi kolmen pisteen vierasvoiton belgialaisesta Okapi Aalstarista edetäkseen EuroChallengen 16 parhaan joukkoon, ja sellaisen joukkue myös haki: kotkalaiset veivät pelin viimeiset kaksi ja puoli minuuttia lukemin 12-7 ja varmistivat 87–90 (51–45)-voitollaan europelien jatkuvan Kotkassa myös uudenvuoden jälkeen.
Tampereen Pyrintö jatkoi Korisliigassa tappiottomien kotipelien sarjaansa katkaisemalla joensuulaisen Kataja Basketin yhdeksän pelin voittoputken selvin pistein 95–73 (49–43). Voitto oli Pyrinnölle tämän kauden seitsemäs kotihallissaan. Lauantain liigakierroksen muut voittajat olivat 13. perättäisvoittonsa hakenut Nilan Bisons sekä Karhu ja Vilpas.
Ville Tuomisen valmentama Tanskan mestari Bakken Bears kirjasi itselleen varman paikan EuroChallengen 16 parhaan joukkoon nujertamalla Kataja Basketin tiistaina Joensuussa 66–68 (37–35). Bakken Bearsin kanssa jatkoon EuroChallengen G-lohkosta eteni ranskalainen Cholet Basket.
Korisliigan jumbosijalla pitkään takellellut Kouvolan Kouvot sai perjantaina riveihinsä mieluisan paluumuuttajan Ville Kauniston muodossa. Kaunisto jyräsi heti tupla-tuplan johdattaen joukkueensa 90–84 (41–32)-voittoon Salon Vilppaasta. Itsenäisyyspäivän muut voittajat olivat Kataja Basket ja KTP-Basket.
Kataja Basket piteli veistä Ranskan liigaa pelaavan Cholet’n kaulalla EuroChallengen neljännellä alkulohkokierroksella tiistai-iltana ja jyräsi päätösjaksolla suomalaispelaajiensa ratkaisuilla parhaimmillaan neljän pisteen johtoon. Sensaatiovoitto jäi kuitenkin harmillisesti kahden pisteen päähän, kun kovien yksilöidensä kannattelema Cholet puolusti kotikenttäänsä 70–69 (30–32)-voitollaan.
Syötä hakuehdot
Hakuehdoilla ei löytynyt tuloksia