Suomen Koripalloliiton sääntö- ja kurinpitoyksikkö on perjantaina pitämässään kokouksessa langettanut yhden ottelun mittaisen pelikiellon Hongan Tuomas Iisalolle.
Porvoon Tarmo haki arvokkaat sarjapisteet täpärällä 70–73 (35–33) – voitolla Pussihukista. PuHun Marckell Patterson tasoitti pelin kolmosella 5,3 sekuntia ennen summeria. Tarmon vastaus tuli vain kymmenyksiä ennen peliajan umpeutumista, kun Daryl Greene (18/3) linkosi ahdistettuna todella kovan kolmen pisteen korin.
Koripallopronssit viime keväänä Kotkaan vienyt KTP otti keskiviikkona ensimmäisen voiton Joensuu Areenassa pelatusta Sparliiga-pelistä. Joensuun Kataja hävisi uuden peliareenansa avausottelun 88-96 (47-44). Muita joukkueita myöhemmin vasta keskiviikkokierroksella sarjakautensa aloittanut KTP käänsi pelin edukseen kolmannella jaksolla.
Sparliigan viime kevään finalistit Kouvolan Kouvot ja Namika Lahti aloittivat uuden kauden siihen mihin keväällä jäivät eli keskinäisellä kohtaamisellaan Kouvolassa. Kouvot voitti keväällä mestaruuden ja vei nytkin sarja-avauksesta pisteet 92-81 (42-39) tuloksella.
Viime kaudella neljänneksi sijoittunut, kolmen edelliskauden miesten koripallon mestarijoukkue, espoolainen Honka on saa riveihinsä miellyttävän vahvistuksen, kun joukkueen kanssa keväällä 2003 mestaruutta juhlinut 30-vuotias ja 198 -senttinen Marcus Grant palaa Espooseen. Honka solmi maanantaina myös kauden 2004-05 kattavan sopimuksen joukkueen kanssa kesän harjoi-telleen 23-vuotiaan ja 202-senttisen maajoukkuelaituri Kimmo Muurisen kanssa.
Miesten SM-Koriksen puolivälierät polkaistiin käyntiin torstaina yhdellä ottelulla. Hongan ja salolaisen Vilpas Vikingsin ensimmäinen kohtaaminen tarjosi katsojille paitsi odotetun kaltaista fyysistä taistoa. Vieraat pysyivät ottelussa mukana lähes koko 40-minuuttisen, mutta kurinalaisesti molemmissa kenttäpäädyissä pelannut Honka ei luovuttanut kotietuaan, vaan vei voiton lukemin 86–72.
Puolalaisjoukkue Polonia Varsova piti elossa pudotuspelihaaveensa FIBA Euroopan liigassa, kun se keskiviikkona kaatoi kotonaan Hongan. Suomalaisvieraat veivät ottelua ensimmäisen puolikkaan, mutta menetti otteen ja kärsi lopulta 79-96-tappion. Hongalle tappio tiesi jäämistä C-lohkon viimeiseksi.
Eurokentillä joukkueen on pidettävä paketti koossa täydet 40 minuuttia, mikäli mielii voittaa. Espoolaisjoukkue Honka sai jälleen yhden oppitunnin asiasta tiistaina, kun sen vieraana käväisi FIBA Euroopan liigan ottelussa ukrainalainen BC Kiova. Honka pelasi 33 minuutin ajan hyvää koripalloa, kunnes puolustuspelin repsahtaminen avasi vieraille mahdollisuuden. Kiova käytti sen ja kaahasi 80-67-voittoon.
Honka tarjosi kauden parasta peliään espoolaisyleisölle tiistai-iltana, kun se kohtasi LänsiAuto Areenalla FIBA Euroopan liigan ottelussa Polonia Varsovan. Espoolaiset nousivat neljännen jakson heittosumallaan jopa voittotaistoon mukaan, mutta kokeneiden vahvistustensa avulla puolalaiset korjasivat potin 77-72-voitollaan.
Israelilainen huippujoukkue Hapoel Tel Aviv antoi näytöksen osaamisestaan tiistaina vieraillessaan Espoossa Hongan kotihallissa Tapiolassa. Hapoelin ammattilaisten tiivistettyä puolustustaan kolmannella jaksolla putosi Hongan nuorisojoukko vääjämättä vieraidensa tahdista. Hapoelin voittolukemat kirjattiin 73-50.
Espoolaisjoukkue Hongalle myönnettiin kesäkuussa ns. villi kortti kansainvälisen koripalloliiton korkeimmalle sarjatasolle FIBA Euroopan liigaan. Kovia joukkueita kovista koripallomaista. Siinä lyhyt oppimäärä Suomen mestarijoukkue Hongan tulevista vastustajista FIBA Euroopan liigassa.
Miesten SM-puolivälierät alkoivat perjantaina yllätyksittä. Kotijoukkueet ottivat voitot ja pitivät näin runkosarjassa hankkimansa kotikenttäkenttäedut. Jännitystä piisasi silti melkein jokaisella paikkakunnalla, mm. Honka oli suurissa vaikeuksissa Kouvojen kanssa. Pussihukille perjantai jää historiallisena mieleen, sillä se voitti historiansa ensimmäisen pudotuspelin.
SM-Koriksen puolivälierät käynnistyvät perjantaina 14.3. mielenkiintoisin taisteluparein. Runkosarjan voittanut Kataja Joensuusta saa vastaansa tutun vastuksen, kun sen haastajaksi astelee Lappeenrannan NMKY. Samaiset joukkueet olivat vastakkain myös vuosi sitten pudotuspelien avauskierroksella.
Kouvojen Kenneth Price venyi SM-Koriksen historian 17:een ’tripla-tuplaan’ kreivin aikaan. Price kirjautti kaksinumeroiset lukemat kolmella eri tilastokategorialle Kouvojen lyödessä keskiviikkona kotikentällään porvoolaisen Tarmon 101-99. Voitto takasi Kouvoille SM-runkosarjan seitsemännen tilan ja pudotuspelipaikan.
Espoolaisjoukkue Hongan menestystarina sai sunnuntaina jatkoa, kun se nappasi viime keväänä saavuttamansa Pantteri-patsaan rinnalle Suomen Cupin pystin. Kouvot ei kyennyt estämään Hongan 37. peräkkäistä kotivoittoa kotimaisissa sarjoissa, vaan joutui taipumaan kouvolalaisia mairittelevin loppulukemin 73-83. Honka johti parhaimmillaan jo pariinkin otteeseen Cupin finaalia 22 pisteellä.
Suomi – Ruotsi 1-0. Siinä saldo Ahvenanmaalla pelatuista koripallomaaotteluista kautta aikojen. Suomalaisten tilastollisen johtoaseman varmisti 20-vuotiaiden maajoukkue, joka kohtasi ruotsalaiset ikätoverinsa myöhään tiistai-iltana Maarianhaminassa.
Syötä hakuehdot
Hakuehdoilla ei löytynyt tuloksia