Suomen koripallomaajoukkue on kutkuttavan lähellä ensimmäistä EM-kisapaikkaansa 16 vuoteen. Suomi nitisti EM-karsintojen kotiavauksessaan Helsingin Jäähallissa reilun 6100 katsojan edessä Portugalin 68-56 (31-22). Suomelle riittää EM-kisapaikan lunastamiseen käytännössä voitto jäljellä olevasta kotiottelusta Unkaria vastaan, joka pelataan ensi sunnuntaina Jäähallissa.
Suomen koripallomaajoukkue aloitti EM-karsinnat riemastuttavalla vierasvoitolla, kun Gerald Lee Junior nosti voittokorin Petteri Koposen upeasta syötöstä vajaat kolme sekuntia ennen loppusummeria. Kori hiljensi Szolnokissa kotijoukkuettaan huumaavalla huutomyrskyllä kannustaneen yleisön ja viimeisteli tulostaululle lukemat 73-75 (37-37). Maanantaina Suomi kohtaa Helsingin Jäähallissa Portugalin.
Hallitseva miesten koripallon Suomen mestari Tampereen Pyrintö on kiinnittänyt maajoukkuesentteri Antti Nikkilän (210cm/125kg) vahvuuteensa myös pelikaudeksi 2011/12. Elokuun lopussa 33 vuotta täyttävä Nikkilä juhli Suomen mestaruutta kasvattajaseuransa riveissä viime keväänä.
Suomen koripallomaajoukkue järjesti melkoisen jymypaukun ensi viikolla käynnistyvien EM-karsintojen kenraaliharjoituksessaan. Suomi voitti EM- ja MM-kisojen vakiokävijä Saksan sen kotikentällä Hagenissa tuloksella 74-79 (41-36).
EM-karsintoihin valmistautuva Suomen koripallomaajoukkue väänsi voiton Saksasta Hagenissa pelatussa harjoitusmaaottelussa. Suomi pelasi nousujohteisesti suljetuin ovin pelatun, neljästä kymmenen minuutin ”miniottelusta” koostuneen taiston vieden otteluiden yhteistuloksen nimiinsä 65-62.
Suomen miesten maajoukkue haki Ruotsin Sundsvallissa järjestetyistä PM-kisoista ensimmäisen Pohjoismaiden mestaruutensa 28 vuoteen. PM-kullan ratkaisseessa ottelussa Suomi karisti sitkeät ruotsalaiset kannoiltaan päätösjaksolla ja nautiskeli 85–63 (40-30)-voiton. Kentän hahmo oli 27 pisteen edestä ruotsalaissenttereitä jallittanut Gerald Lee junior.
Norjan maajoukkue vikkeline takamiehineen teki kiusaa Suomelle maanantain PM-kisaottelun ensimmäisellä puoliskolla, mutta joukkueiden taitoero kävi selväksi välittömästi tauon jälkeen. Suomi kiristi puolustuksensa intensiteettiä, vei kolmannen jakson 31-10 ja koko ottelun löylytyslukemin 96-51 (36-35).
Suomen miesten maajoukkue jatkoi voitokkaita otteitaan Ruotsin Sundsvallissa järjestettävien PM-kisojen toisena päivänä. Lauantaina isäntäjoukkue Ruotsia piinannut Islanti jäi vaisuksi aggressiivisen suomalaispuolustuksen jaloissa. Suomi haki toisen voittonsa murskapistein 76–108 (37–56).
Tasapainoinen ja tehokas hyökkäyspelaaminen sekä päätösjakson alun erinomainen puolustuspeli olivat lääkkeet, joilla Suomen miesten maajoukkue päihitti Tanskan lauantai-iltapäivän PM-kisa-avauksessa Ruotsin Sundsvallissa. Päävalmentaja Henrik Dettmann antoi tasaisesti peliaikaa koko pelaajatusinalleen Suomen 93–67 (44–32)-voitossa.
Euroopan ammattilaissarjojen runkosarjat alkavat lähestyä loppuaan. Saksan Bundesliigan suomalaisjoukkue Frankfurt Skyliners varmisti runkosarjan kakkossijansa päihittämällä Bonnin kotonaan 78-60 (41-37) ja Samuel Haanpään Palencia päätti Espanjan Adecco Oron runkosarjan voitokkaasti hakemalla Ourensesta 67-62 (33-31)-kotivoiton.
Tuukka Kotti mässäili Italian LegaDuen sunnuntaikierroksella huikean 23 pisteen ja 10 levypallon iltapuhteen Ferraran kohdatessa vieraskentällä Sigma Barcellonan. Kotin huippuvireestä huolimatta Barcellona haki kotikentältään 86-82 (35-37)-voiton.
Kreikan pääsarjasta Italian kakkosliigaan siirtynyt Shawn Huff on auttanut kääntämään uuden joukkueensa Forlin kurssin täysin. Huff säkitti sunnuntaina 16 pistettä toisessa ottelussaan Forlin paidassa, kun joukkue haki toisen perättäisvoittonsa kymmenen tappion putken jälkeen.
Petteri Koposen Virtus Bologna ilahdutti kotiyleisöään jyräämällä liiganousija Enel Brindisin nurin lukemin 93-72 (52-42) Italian Serie A:n sunnuntai-illan kierroksella. Pelinrakentajan tehtäviin keskittynyt Koponen heitti voitto-ottelussa viisi pistettä, keräsi viisi levypalloa ja jakoi viisi korisyöttöä.
Teemu Rannikon Cimberio Varese oli pitkään kirivoitossa kiinni Italian Serie A:n sunnuntain kierroksella, mutta menetti mahdollisuutensa voittoon Pesaron Guillermo Diazin viime hetken urotekoihin. Pesaro päihitti Varesen kotonaan 74-72 (45-32) Rannikon upottaessa kahdeksan pistettä.
Kimmo Muurinen viimeisteli Saksan Bundesliigan uudeksi ennätyksekseen 16 pistettä, kun Frankfurt Skyliners jatkoi voittojaan päihittämällä Phoenix Hagenin 85-90 (45-44). Myös Shawn Huffin BC Kavala ja Sasu Salinin Olimpija Ljubljana jatkoivat viikonloppuna kauttaan voitokkaissa merkeissä.
Petteri Koposen Virtus Bologna rynnisti 25 pisteen takaa-ajoasemasta kahden pisteen johtoon Italian Serie A:n sunnuntain kierroksella, mutta ei saanut viime hetkien heittojaan uppoamaan ja joutui poistumaan kotikentältään 77-79 (36-51) -tappio niskassaan.
Syötä hakuehdot
Hakuehdoilla ei löytynyt tuloksia