Espoossa järjestetyt alle 20-vuotiaiden miesten PM-kisat päättyivät suomalaisvoittoon. Kisojen isäntäjoukkue kukisti turnauksen päätösottelussaan Norjan 84-63 (50-32) sinetöiden samalla sijoittumisensa kisojen toiselle sijalle. Pohjoismaiden mestaruuden vei Ruotsi, joka voitti turnauksen kaikki kolme otteluaan.
Alle 20-vuotiaiden miesten Pohjoismaiden mestaruusturnaus Espoossa alkoi suomalaisittain tappiollisesti. A-divisioonan EM-kisoihin valmistautuva nimivahva Ruotsi vei maanantai-illan jännitysnäytelmän viimeiset kaksi minuuttia 5-0 ja koko ottelun pistein 61-66 (41-38).
Lahden NMKY:n kasvatti Ville Mäkäläinen, 26, palaa KTP:ssa, Hongassa ja Ison-Britannian BBL:n pääsarja Worthing Thunderissa vietettyjen kausien jälkeen kasvattajaseuraansa. 194-senttinen Mäkäläinen on edustanut Namika Lahtea Korisliigassa vuosina 2001-08.
Korisliiga-joukkue Namika Lahti on solminut kautta 2011-12 koskevat pelaajasopimukset Jari Vanttajan ja Valtteri Mäkäläisen kanssa. Vanttaja palaa Lahteen kasvattajaseurastaan Oulun NMKY:stä, jota hän oli nostamassa päättyneellä kaudella miesten I divisioonaan.
Namika Lahti lunasti kakkosjoukkueellaan paikkansa miesten I divisioonaan kaudeksi 2009/10 kukistamalla Säynätsalon Riennon kahden ottelun lisäkarsinnan yhteistuloksella 165-153. Paikka I divisioonassa on olennainen osa Lahden NMKY:n suunnitelmaa porrastaa vanhimpien poikajunioreiden tietä miesten liigakahinoihin.
Suomen alle 18-vuotiaiden poikien sekä alle 15-vuotiaiden tyttöjen ja poikien maajoukkueet päättivät torstaina yhdeksänpäiväisen leirityksensä Liettuassa. Illan päätapahtumassa Suomen 18-vuotiaat pojat hävisivät maaottelun Liettualle lukemin 57-76 (33-42).
Nuorisomaajoukkueiden EM-kisaurakan kesällä 2008 päättää 16-vuotiaiden poikien maajoukkue, joka matkaa Bosnian Sarajevoon mittaamaan tasoaan Euroopan B-divisioonassa. Valmentaja Ari Tammivaaran mukaan Suomella on koossa kookas ja lahjakas ikäluokka. Tammivaara kehottaa kuitenkin katsomaan tulevaisuuteen, sillä 1992/1993 syntyneiden todellinen tähtäin on vasta 18- ja 20-vuotiaiden kisoissa muutaman vuoden kuluttua.
Helsingin Urheilutalolla miteltiin keskiviikkona kaksi nuorten maaottelua, kun Suomen 16-vuotiaat tytöt kohtasivat Israelin ja 16-vuotiaiden poikien kisakunnon mittariksi saapui Georgia. Huonon alun otteluunsa saanut tyttöjen maajoukkue hävisi Israelille 52-59 (23-34), mutta pojat pitivät Georgiaa pilkkanaan yltäen 81-60 (35-28) -murskavoittoon.
Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen koripallomaajoukkue tarjosi harvinaista herkkua, kun koripallon jättiläismaa Liettua jäi ikäluokan maaottelussa suomalaisten jalkoihin Evita Iiskolan viime hetken vapaaheittojen jälkeen 49-48 (24-33).
Suomen nuorten koripallomaajoukkueet uurastivat perjantaina kolme maaottelua. Suomalaisittain päivän vakuuttavin ottelu käytiin Liettuan Trakaissa, jossa Suomen 16-vuotiaat tytöt löivät ennakkosuosikki Latvian 55-34 (29-19). Päivän muissa otteluissa 18-vuotiaat pojat kukistivat Viron Tallinnassa 68-49 (30-18) ja 16-vuotiaat pojat hävisivät Latvialle 49-62 (23-27).
Syötä hakuehdot
Hakuehdoilla ei löytynyt tuloksia