Suomen 17-vuotiaiden poikien MM-kisoihin valmistautuva maajoukkueryhmä on valittu. Joukkueen päävalmentaja Antti Koskelainen on kutsunut valintaleirin perusteella koolle 16 pelaajaa, joista 12 pukee sinivalkopaidan ylleen suomalaisittain historiallisissa MM-kisoissa Espanjan Zaragozassa 23.6.-3.7.
Suomen nuorten maajoukkueiden eli ”Sudenpentujen” superkesän valmennusjohto on valittu vuodelle 2016. Suomen vilkkaan maajoukkuekesän keskiössä ovat Anton Mirolybovin johtaman 20-vuotiaiden miesten maajoukkueen EM-kotikisat, Antti Koskelaisen ja 17-vuotiaiden poikien MM-kisat sekä 16- ja 18-vuotiaiden Pohjoismaiden mestaruuskisat Kisakallion Susi Training Centerissä.
Suomen 16- ja 18-vuotiaat pojat ja tytöt aloittavat Pohjoismaiden mestaruuskisat tänään 13.5. Solnassa, Ruotsissa, kun avausottelussa vastaan astelee Tanska. Ohessa Suomen joukkueiden kokoonpanot turnauksessa.
Suomen nuorten maajoukkueiden eli ”Sudenpentujen” valmennusjohdot on valittu vuodelle 2015. Joukossa on vanhojen tuttujen kasvojen lisäksi myös muutama uusi nimi.
Suomen poikien ja tyttöjen maajoukkueiden päävalmentajat ja valmennusjohto on valittu vuodelle 2014. Nimettyjen valmentajien keskuudesta löytyy taas kerran huippuammattilaisia, kuten Korisliiga-valmentajat Ari Tammivaara ja Sami Toiviainen. Uusina kasvoina Sudenpennuille antavat oppia myös kaikkien aikojen suomalaispelaaja Hanno Möttölä sekä Tapiolan Hongan Tuomas Iisalo.
Suomen nuorten koripallomaajoukkueiden, ”sudenpentujen” valmentajat vuodelle 2012 on valittu. Susijengit jatkavat ammattilaisvalmentajien komennossa. Viime vuosista tuttuun tapaan on valmentajien keskuudessa toteutettu tehtävänkiertoa ikäluokkien välillä.
Miesten I divisioonassa pelaava Tapiolan Hongan edustusjoukkue Honka Akatemia on saanut joukkueen kasaan kaudeksi 2010/11. Joukkue koostuu totuttuun tapaan A-juniori-ikäisistä pelaajista, juuri juniori-iän ylittäneistä pelaajista ja muutamasta kokeneemmasta pelurista.
Syötä hakuehdot
Hakuehdoilla ei löytynyt tuloksia