Korisliigan lisäksi EuroChallenge-sarjaa kaudella 2012/2013 pelaava Tampereen Pyrintö on päätynyt kahden vuoden sopimukseen seuraikoni Damon Williamsin kanssa. 38-vuotias ja 201-senttinen laituri aloittaa jo Suomen pääsarjassa jo yhdeksännen kautensa, joista kahdeksan hän on viettänyt Tampereella. Williamsin lisäksi Pyrintö on kiinnittänyt tulevalle kaudelle Jesse Niemen (194cm/22 v) yksivuotisella sopimuksella.
Korisliigaa ja kansainvälistä EuroChallengea tulevalla kaudella pelaava Tampereen Pyrintö on kiinnittänyt omat kasvattinsa Osku Heinosen, 19, ja Topias Palmin, 17, joukkueeseensa monivuotisilla sopimuksilla.
Tulevalla kaudella Korisliigan lisäksi Eurochallenge-sarjaa pelaava Tampereen Pyrintö on solminut vuoden jatkosopimuksen Kenneth Lowen kanssa. Lisäksi tulokkaana kaartiin liittyy Lamonte Ulmer, joka on saanut koripallo-oppinsa Rhode Islandin yliopistossa.
Tampereen Pyrintö on tehnyt kaksi uutta pelaajasopimusta kaudelle 2012/13. Ville Pekkola allekirjoitti jatkosopimuksen Pyrinnön kanssa ja uutena kasvona edustusjoukkueen vahvuudessa nähdään Michael Myllyniemi.
Pieti Poikolan valmentama Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkue pelaa torstaina ensimmäisen ottelunsa ikäluokkansa B-divisioonan EM-kisoissa Romanian Bukarestissa. Taitavista takamiehistä ja fyysisistä korinaluspelaajista koottu joukkue luottaa arvokisoissa koripallon perusasioiden vievän pitkälle.
Lohko- ja karsinta-arvonnat Euroopan kansainväliseen kolmossarjaan EuroChallengeen järjestettiin perjantaina Saksan Freisingissä. Tampereen Pyrintö arvottiin ”Pohjois-Euroopan lohkoon” yhdessä Ruotsin Basketliganin finalistien ja Latvian hopeamitalistin kanssa, kun taas Joensuun Kataja karsii EuroChallenge-paikasta turkkilaisen Aliaga Petkimin kanssa.
Jo viime kaudella paikkaa EuroChallengesta havitellut Tampereen Pyrintö lunastaa pelikaudeksi 2012/13 suoran paikan Euroopan kansainvälisen kolmoskilpailun lohkovaiheeseen. Paikkaa EuroChallengesta tavoittelee myös Joensuun Kataja. Pyrinnön lohkovastustajat ja Katajan karsintavastustaja arvotaan ensi viikon perjantaina.
Tampereen Pyrintö on tehnyt kauden 2012/13 kattavan jatkosopimuksen Olli Ahvenniemen, 29, kanssa. Tuleva kausi on 207-senttiselle Vaasan Salaman kasvatille jo viides Pyrinnön paidassa.
Tampereen Pyrintö on solminut vuoden mittaisen pelaajasopimuksen Carl Lindbomin kanssa. Suomen maajoukkuerinkiin valittu 20-vuotias, 206-senttinen Lindbom siirtyy Pyrinnön paitaan Torpan Pojista, jonka riveissä Lindbom viimeisteli Korisliigan kauden 2011-12 aikana 10,4 pistettä ottelua kohden.
Suomen 16- ja 18-vuotiaiden poikien sekä 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkueet pääsivät juhlimaan sunnuntaina ikäluokkiensa Pohjoismaiden mestaruutta Ruotsin Solnassa järjestetyissä PM-kisoissa. Kyseessä on ensimmäinen kerta nykymuotoisten PM-kisojen historian aikana, kun Suomi voittaa neljästä ikäluokasta kolme mestaruutta.
Kaikki neljä suomalaisjoukkuetta selvisivät omissa sarjoissaan Ruotsin Solnassa pelattavien PM-kisojen sunnuntaisiin loppuotteluihin. Voittajana omasta alkulohkostaan finaaliin selvisi 16-vuotiaiden poikien maajoukkue.
Suomen 16-vuotiaiden poikien ja tyttöjen maajoukkueet ovat yhä lyömättömiä PM-kisoissa – joukkueet hakivat kolmannet voittonsa perjantaina jyräämällä Norjan. Norjalaisia rankaisi myös 18-vuotiaiden poikien maajoukkue.
Suomen maajoukkueet hakivat torstain PM-kisaotteluista voitot jokaisessa ikäluokassa. Päivän trillerivoitosta vastasivat 16-vuotiaat tytöt, jotka upottivat Olivia Moskarin viime hetken haamukorilla Ruotsin yhdellä pisteellä.
Suomen 18- ja 16-vuotiaiden poikien ja tyttöjen maajoukkueet avaavat vuoden maajoukkuekesän 2012 tällä viikolla Ruotsin Solnassa järjestettävissä PM-kisoissa. Viime keväänä Suomen 16-vuotiaat voittivat PM-kultaa niin poikien kuin tyttöjenkin sarjoissa.
Molemmat miesten I divisioonan välierätaistot venyivät viimeiseen mahdolliseen kohtaamiseen eli torstain viidensiin peleihin asti. BC Nokia kukisti tiistaina runkosarjavoittaja FoKoPon lukemin 83–76 (38–44) ja Lapuan Korikobrat Tapiolan Hongan pistein 82–69 (31–31).
Miesten ykkösdivarin välierät alkoivat melkoisella yllätyksellä, kun vain kiusaajan roolissa pudotuspeleihin lähtenyt BC Nokia aiheutti runkosarjan voittaneelle Forssan Koripojille kauden kolmannen kotitappion.
Syötä hakuehdot
Hakuehdoilla ei löytynyt tuloksia