Uudistetussa ja tehostetussa nuorten maajoukkueiden toimintamallissa Koripalloliitto ottaa suurelta osalta vastattavakseen maajoukkuepelaajien harjoittelun maajoukkuekauden alusta lähtien aina EM-kisoihin saakka. Nuorten maajoukkueiden alustavat ohjelmarungot tulevalle kesälle ovat valmistuneet. Maajoukkuekausi käynnistyy toukokuussa.
Suomen Koripalloliiton alueille on tehty virkailijatason muutoksia. Aluepäällikkö Martti Mälkin työsuhde Koripalloliittoon on päättynyt. Kaakkoisen alueen asioita hoitaa jatkossa Jarmo Lehtonen ja Itäisen alueen asioita puolestaan Jukka Pyrrö.
Koripalloliiton liittovaltuusto kokoontui Vantaalle sääntömääräiseen syyskokoukseensa lauantaina 2.12. Kokouksessa valittiin liittohallituksen jäsenet erovuoroisten tilalle. Valtuusto hyväksyi myös liiton toimintasuunnitelman ja talousarvion vuodelle 2007 sekä teki päätöksen säilyttää nuorten ikäluokat ennallaan.
Koripalloliiton liittovaltuusto teki vuonna 2005 merkittävän päätöksen uusiessaan lajin parissa käytettävän kasvattajarahasäännöstön. Päätöksen mukaisesti Koripalloliitto maksaa kasvattajaseuralle palkkion aina, kun pelaaja pelaa ensimmäisen kerran aikuisten divisioona-, SM-sarja- tai maajoukkuetasolla. Pelikautta 2005-06 koskevia kasvattajapalkkioita seurat ansaitsivat koulutusseteleinä 51 200 euron arvosta.
Suomen Koripalloliitto on mukana kattavassa yhteistyösopimuksessa, joka julkistettiin torstaina Helsingissä. Kuuden palloilulajin, YLEn, Urheilukanavan ja Veikkauksen muodostama yhteistyörintama takaa mukana oleville lajeille kattavan TV-näkyvyyden maksuttomilla kanavilla vuoteen 2009 saakka.
Urheiluseurojen Lumilyhty-arpajaiset ovat Suomen suurimmat tavara-arpajaiset. Vuonna 2005 Lumilyhty arvat toivat seuroille 800 000 euroa. Myymästään viiden euron arvasta seurat saavat heti puolet omaan käyttöönsä eli 500 arpaa tietää 1 250 euron tienestiä.
Korisihmisen vuosittainen tietopankki, Koripallokirja 2006-07, on jälleen saatavilla. Pentti Salmi on koonnut jo 37. kerran kaiken oleellisen ja vähän muutakin kansien väliin. Uutuutena kirjaan koottu mm. kolme sivullista Korisliigan tilastoennätyksiä.
Suomen Koripalloliitto on avannut uuden tilastopalvelunsa. Pelikaudella 2006-07 tilastopalvelu kattaa miesten ja naisten kaksi ylimmäistä sarjatasoa eli mestaruussarjat ja I divisioonat. Laajan tilastovalikoiman lisäksi palvelu tarjoaa live-seurannan Korisliigan ja naisten SM-sarjan otteluista.
B-tyttöjen SM-karsinnan ensimmäinen kierros pelattiin viime viikonloppuna. Lohkojaot ja turnausjärjestäjät toisen kierroksen SM-karsintoja varten on arvottu.
Suomen koripalloliitto on päättänyt pidentää A- ja B-nuorten SM-sarjojen rankkausaikaa. Samalla Koripalloliitto on päättänyt, että 22-vuotiaiden miesten SM-sarjaa ei järjestetä pelikaudella 2006-07.
Tämän vuoden KEK-klinikka pidetään Espoossa EHBT-turnauksen yhteydessä 25.-27.8.2006. Pääpaino klinikalla tulee olemaan tarkkailuotteluissa, joita tulevat seuraamaan liittotarkkailijat ja -kouluttajat. Otteluja videoidaan ja klinikkalaiset saavat tuoreet palautteet omista otteluistaan.
Espoon ylpeys Tapiolan Honka säilytti kaudella 2005-06 asemansa Suomen suurimpana koripalloseurana. Hongan asema suurimpana seurana perustuu ennen kaikkea laadukkaaseen ja laajaan juniorityöhön, sillä Honka on 484 junioripelaajallaan Suomen ylivoimaisesti suurin junioriseura.
Nuorten SM-sarjat pelataan kaudella 2006-07 edellisiltä kausilta tutulla pelitavalla. Nuorten SM-sarjoihin ja valtakunnallisiin I divisiooniin ilmoittautuminen on alkanut ja viimeinen ilmoittautumispäivä on 6.8.2006.
Suomen Cupit on tarkoitettu kaikille suomalaisille mies- ja naisjoukkueille. Kaikkien sarjatasojen joukkueet ovat tervetulleita mukaan Suomen Cup -kilpailuun. Sekä miesten että naisten Suomen Cup -kilpailuiden ilmoittautumisaika on käynnissä ja se umpeutuu 1. päivä elokuuta.
Suomen Koripalloliiton kehitysjohtaja Juha Huusko on päättänyt vastata myönteisesti entisen työnantajansa kutsuun ja palata takaisin Finnvera Oy:n palvelukseen. Huusko on jatkossa mukana Koripalloliiton seuratoiminnan tukemisen luottamusyksiköissä.
Suomen Koripalloliiton järjestämä Nordea Street Basket -katukoriskiertue kiertelee parhaillaan ympäri Suomea. Seuraavat etapit ovat jo torstaina 16.6. Helsingin Kisahallin parkkipaikalla ja lauantaina 18.6. Lahden Teivaan satamassa.
Syötä hakuehdot
Hakuehdoilla ei löytynyt tuloksia