Tampereen kaupunki on mukana ensi elokuun Delfin Basket Tournamentin taustalla entistä tukevammin. Kaupungin kansainvälisten asioiden yksikkö tuo suhteensa Tampereen Pyrinnön tueksi ja lähestyy turnauskutsulla 18 ystävyyskaupunkia.
Neljättä kertaa järjestettävä Lauri Markkanen Tournament on kasvanut nopeasti maamme suurimpien junioriturnausten joukkoon
Delfin Basket Tournament saa perheenlisäystä. Tampereen Pyrintö järjestää heti vuoden alussa, lauantaina 8. tammikuuta yhden päivän Manseriehan.
14. kertaa järjestettävä AND1-turnaus pelataan Salossa 7.-9.1.2022. Ilmoittautuminen turnaukseen on jo täydessä vauhdissa!
Turnauksessa on sarjat 2014 ja 2015 syntyneille pojille ja tytöille. Ilmoittautua voi myös jompaankumpaan sarjaan sekajoukkueella.
PuHu Junioreiden järjestämä juniorikoripallon suurtapahtuma järjestetään perinteiseen tapaan Vantaalla taas tammikuussa 14.-16.1.2022. Viime vuonna koronarajoitusten takia peruutettu turnaus on jatkossa nimetty tapahtuman uuden pääyhteistyökumppanin mukaan Vantaan Energia -turnaukseksi.
Namikaturnaus järjestetään poikkeuksellisesti syksyllä. Mukana on ennätysmäärä joukkueita, mutta poikien sarjoissa on vielä tilaa muutamalle joukkueelle ja tyttöjen turnaukseen mahtuu vielä runsaastikin joukkueita.
Kolmatta kertaa Jyväskylässä järjestettävä Lauri Markkanen Tournamentissa mukana jo yli 130 joukkuetta ympäri maan. Vielä muutamia paikkoja vapaana.
TULKKAA PELAAN KIVOI MATSEI SALOON !
Hei, sinä erotuomari, haluatko mukaan tekemään perinteistä Delfin Basket Tournamentia Tampereelle 30.7. – 1.8.2021? Ilmoittaudu mukaan erotuomariksi ja pääset mukaan kauden upeaan avaustapahtumaan.
Junioreiden pelit ontuivat kahden kauden ajan. Mitalit jäivät jakamatta ja tasot tarkistamatta. Delfin Basket tarjoaa nyt areenan osoittaa päättäjille osaamisensa, sillä valmentajien ranking-listaukset on toimitettava liittoon heti elokuun alussa.
Kouvot järjestää perinteikkään Kouvot-turnauksen jälleen syksyllä. Turnaus pelataan 12.-14. marraskuuta. Ilmoittautuminen aukeaa tiistaina 15.6. klo 9:00.
Tallink Tournament kerää jälleen koripallojuniorit Espooseen elokuun lopussa. Turnaus starttaa perinteisesti uuden kauden ja tällä kertaa mukaan on ilmoittautunut ennätysmäärä joukkueita. Mukaan tarvitaan paljon erotuomareita, jotta saadaan toteutettua huippuviikonloppu junioreille.
Syyskuun 3. – 5.9. pelataan jälleen Turun seudulla JBT -turnaus! Ilmoittautuminen on nyt avoinna. Tervetuloa!
Mikro-, mini- ja U14-ikäisten syysturnaus Mieleinen Basket järjestetään 11.-12.9.2021 Loimaalla.
Koriskauden aloittavan suurturnauksen, Delfin Basketin ilmoittautuminen käynnistyi vauhdilla. Jo ensimmäisen päivän aikana kolmisenkymmentä joukkuetta kuittasi osallistumisensa turnauksen verkkosivuilla.
Syötä hakuehdot
Hakuehdoilla ei löytynyt tuloksia