Miesten senioreiden SM-sarjoissa pelataan kahdeksassa ikäluokassa, naisten senioreiden SM-sarjoissa yhdessä Ladies-sarjassa.
Lauantaina (15.6.) Ranskassa käynnistynyttä naisten EM-lopputurnausta voi seurata VeikkausTV:n välityksellä. Lähetykset käynnistyvät lauantain huippuottelulla Espanja-Venäjä, jonka VeikkausTV lähettää klo 22 alkaen.
Suomen Koripalloliitto tiukensi ja laajensi sarjalisenssikäsittelyään myöntäessään sarjapaikkoja pelikaudelle 2013-14. Torstai-iltana Helsingissä kokoontunut liittohallitus myönsi käsittelyn päätteeksi sarjalisenssit 12 seuralle Korisliigaan, kymmenelle seuralle naisten Korisliigaan, 15 seuralle miesten I divisioonaan ja kymmenelle seuralle naisten I divisioonaan. Yhden sarjalisenssin liittohallitus jätti miesten Divisioona A:han ehdolliseksi vaatien lisäselvityksiä.
Eteläisen alueen sarjailmoittautumiset niin nuorten kuin aikuisten sarjoihin on avattu. Kaikki ilmoittautumiset tulee tehdä sarjanhallintajärjestelmä BasketHotelliin.
Suomen koripallomaajoukkueet esiintyvät kotiyleisölle tiuhaan alkaneen kesän aikana. Ohjelmassa on peräti 27 kotimaassa pelattavaa maaottelua, joista ensimmäiset pelataan naisten EM-karsintojen muodossa Töölön Kisahallissa tulevana viikonloppuna. Maajoukkueiden kotipelit on ladattavissa älypuhelimiin Calmighty-sovelluksen avulla.
Suomen koripallomaajoukkueen eli Susijengin päävalmentaja Henrik Dettmann on valinnut 23 pelaajan vahvuisen maajoukkueringin, josta nimetään pelaajat EM-kisavalmistautumiseen. Suomi pelaa Sloveniassa 4. syyskuuta alkaen toisessa peräkkäisessä EM-lopputurnauksessa ja pelaa valmistautumisjaksonsa aikana elokuussa mm. kaksi EM-kisakenraalia Hartwall Areenalla.
Yhteistyössä seurojen kanssa järjestettävä Suomen Koripalloliiton Pohjola Street Basket -katukoriskiertue piipahti toukokuussa kaikkiaan 13 paikkakunnalla. Heinolasta alkaneen ja Lohjalle päättynyt kiertue tarjosi vuoden hauskimman koulupäivän yli 3000 alakoulun oppilaalle.
Suomen Koripalloliitto on julkaissut liittohallituksen hyväksymät A- ja B-nuorten SM-sarjojen ja I divisioonien pelaamistavat ja kilpailukalenterin pelikaudelle 2013-14. Runkosarjoihin ja pudotuspeleihin ei tule muutoksia, mutta A- ja B-nuorten valtakunnallisten sarjojen karsinnat kokivat uudistuksen.
Korisliigan valmentajat ja kapteenit ovat äänestäneet päättyneen liigakauden 2012/13 arvokkaimmaksi pelaajaksi Lapuan Korikobria edustaneen Samuel Haanpään. Vuoden valmentajan palkinto löysi puolestaan tiensä Kotkaan, missä Sami Toiviainen käänsi puolessatoista vuodessa KTP-Basketin kurssin täysin. Kunniaa saivat myös mestari-Bisonsin amerikkalaispelaajat Martin Zeno ja Jeb Ivey.
Tutut nimet juhlivat jälleen Koripalloliiton kauden parhaiden palkitsemisessa naisten puolella, kun Lappeenrannan Catzin Jelena Reshetko nimettiin SM-sarjan finaalien MVP:ksi, Mika Haakana vuoden valmentajaksi ja ToPon Niina Laaksonen vuoden pelaajaksi.
Suomalaisia kisaturisteja on suuntaamassa ilahduttavan suuri määrä Sloveniassa syyskuussa pelattavaan koripallon EM-lopputurnaukseen, jossa mukana on myös Suomen oma Susijengi. Kisajärjestäjät ovat julkaisseet pitkään odotetun tiedon; EM-kisojen alkulohko-otteluiden pääsyliput tulevat myyntiin 1.7.2013. Lippuja myy ainoastaan slovenialainen Eventim.
Jo vuosia Koripalloliiton järjestämissä sarjoissa erotuomaripaidoissa näkynyt LähiTapiola laajentaa yhteistyötään Koripalloliiton kanssa. LähiTapiola näkyy vastaisuudessa myös miesten, naisten ja nuorten maajoukkueympäristöissä.
Suomen 15-vuotiaiden tyttöjen ja poikien maajoukkueet aloittavat maajoukkuekesän 2013 Vierumäellä 24.–26. toukokuuta järjestettävällä leirillä. Leirille on kutsuttu kaikkiaan 61 vuonna 1998 tai sen jälkeen syntynyttä pelaajaa.
Vantaalla kokoontunut Suomen Koripalloliiton liittovaltuusto hyväksyi lauantaina pitämässä kokouksessaan valmentajien tarkennetut sarjakohtaiset koulutustasosäännöt ja osoitti samalla uudelleen tukensa pyrkimykselle nostaa valmennuksen vaatimustasoa lajin parissa.
Suomen Koripalloliitto on julkaissut Basket.fi-nettipalvelussaan naisten SM-sarjan hakupalvelut, jotka ulottuvat vuodesta 1944 nykypäivään. Tuore julkaisu on osa Koripalloliiton monivuotista historiahanketta, josta on aiemmin julkaistu Korisliigan sekä kaikkien eri ikäluokkien maajoukkuehistoriat.
Suomen Koripalloliiton katukorisrekan moottori pörähtää jälleen käyntiin. Katukoriskiertue Pohjola Street Basket piipahtaa toukokuussa kaikkiaan 14 paikkakunnalla ja liikuttaa tuhansia alakoululaisia. Ensimmäisen pysähdyksensä katukorisrekka suorittaa ensi maanantaina (6.5.) Heinolassa.
Syötä hakuehdot
Hakuehdoilla ei löytynyt tuloksia