Suomen maajoukkueen upea menestys ja eteneminen maanosan 12 parhaan joukkoon on nostattanut maassamme ennen näkemättömän koripallobuumin. Nelonen Pro haluaa tarjota kaikille suomalaisille mahdollisuuden katsoa lauantaina pelattava EM-jatkosarjan ottelu Georgia – Suomi esittämällä yhteislähetyksenä Nelonen Pro 2:lla ja ilmaiskanava Jimillä. Lähetys alkaa molemmilla kanavilla klo 15.15.
Koripalloliitto järjestää erotuomarin peruskurssin Loimaalla 12.10.2011 ja 26.10.2011.
Koripallon miesten Suomen cup on edennyt kolmannelle kierrokselle asti. Cupin kolmannella kierroksella pelaa kahdeksan joukkuetta, jotka selvittävät keskinäisen paremmuutensa lauantaihin 17. syyskuuta mennessä.
Koripalloliitto järjestää erotuomarin peruskurssin kahtena iltana Leppävaaran liikuntahallilla 13.9.2011 ja 19.9.2011
Koripalloliitto järjestää kaksi avointa tilastoinnin koulutustilaisuutta Helsingissä syyskuussa.
Ruskarieha on vuosittainen ulkoilutapahtuma Suomen Urheiluopistolla Vierumäellä. Ruskariehan järjestää liikunnanohjauksen perustutkintoa suorittavat opiskelijat toisena lukuvuotenaan.
Kahdella viime Korisliiga-kaudella Suomessa pyörinyt BasketVoice-manageripeli tuo lisäjännitystä keskiviikkona (31.8.) käynnistyviin koripallon EM-kisoihin. Kokoa oma joukkueesi ja seuraa miten pelaajasi pärjäävät!
Koripallopiireissä on viime päivinä keskusteltu EM –kisojen televisioinnista. Nelonen Pro haluaa epäselvyyksien välttämiseksi tuoda ilmi, että Nelonen Pro omistaa yksinoikeuden EM –kisojen televisiointiin Suomessa.
EM-kisat pelataan 31.8. – 18.9.2011 Liettuassa. Alkulohkossa Suomi kohtaa Kroatian, Kreikan, Bosnia ja Hertsegovinan, Makedonian ja Montenegron. Suomi pelaa kaikki alkulohkon ottelunsa Liettuan Alytuksessa, joka sijaitsee noin 100 kilometrin ajomatkan päässä Vilnasta.
Miesten koripallon Suomen cupin II kierroksen otteluparit on arvottu. Ottelut pelataan lauantaihin 3.9. mennessä.
Koripallon EM-karsintaottelu Portugali-Suomi käynnistyy keskiviikkona 24.8. klo 23.40 Suomen aikaa. Aiemmista ennakkotiedoista poiketen URHOtv ei pysty esittämään ottelua suorana lähetyksenä tv-kanavallaan. Ottelu esitetään suorana lähetyksenä klo 23.35 alkaen URHOtv Playssa sekä Sonera URHOtv Totalissa. Lisäksi ottelu esitetään jälkilähetyksenä URHOtv:n maksukanavalla seuraavana päivänä, torstaina 25.8. klo 18.15 alkaen.
Suomen koripallomaajoukkue pelaa koripallon EM-kisoissa ensimmäisen kerran 16 vuoteen. Nelonen Pro esittää kaikki Suomen ottelut suorina lähetyksinä. Kaikkiaan Nelonen Pro näyttää Liettuassa 31.8. käynnistyvästä EM-lopputurnauksesta yli 40 ottelua.
Suomalaisella koripalloväellä on mahdollisuus tutustua lähietäisyydeltä EM-kisapaikkaa jahtaavaan Suomen miesten maajoukkueeseen Helsingin Jäähallissa torstaina 18.8. järjestettävien koripallomessujen merkeissä. Avoimien harjoitusten päätteeksi yleisöllä on mahdollisuus mm. jututtaa pelaajia ja tutustua korispeleihin, -vaatteisiin ja -varusteisiin.
Suomen Koripalloliiton Liittohallitus on kokouksessaan 16.6.2011 vahvistanut C-nuorten, minien ja mikrojen uudet pelisäännöt.
Miesten ja naisten Suomen cupien avauskierroksen arvonnat on suoritettu. Avauskierroksen arvontaan osallistuneet miesten joukkueet etenevät suoraan cupin toiselle kierrokselle. Naisten cupin avauskierroksella pelataan puolestaan kolme ottelua.
Kaikkien Koripalloliiton alueiden kilpailutoiminnan aikuisten ja nuorten ilmoittautuminen on avattu joukkueille.
Syötä hakuehdot
Hakuehdoilla ei löytynyt tuloksia