Suomen Koripalloliitto ja mobiilioperaattori DNA Finland Oy ovat solmineet monivuotisen yhteistyösopimuksen. Syntyneen sopimuksen myötä dna on 1.6.2002 alkaen Koripalloliiton virallinen matkapuhelinoperaattori. Yhteistyö näkyy jatkossa myös seuratasolla.
Suomen Koripalloliitto ja Nokia ovat solmineet yhteistyösopimuksen. Yhteistyön painopisteitä on kaksi; Nokia tukee jatkossa koripallon nuorten maajoukkuetoimintaa sekä nuorten koripallovalmentajien koulutusta.
Euroopan 50 koripalloliiton edustajat olivat koolla viikonvaihteessa Oostendessa, Belgiassa. Vuosikokouksen tarkoituksena oli uuden FIBA-Euroopan organisoituminen. FIBA-Euroopalle valittiin kokouksessa presidentti, uusi hallitus ja eri osa-alueiden komissiot, jonka lisäksi päätettiin toimitilojen paikka.
Suomen Koripalloliiton liittovaltuusto on päättänyt kasvattaa A-nuorten SM-sarjoihin osallistuvien ikäluokkien ylärajaa. Pelikaudella 2002-03 A-nuorten mestaruussarjoissa saa pelata vuonna 1984 ja myöhemmin syntyneet pelaajat.
Belgrad ja Jugoslavia on saanut järjestettäväkseen vuonna 2005 pelattavan miesten EM-lopputurnauksen. Miesten kisojen lisäksi kansainvälinen koripalloliitto FIBA myönsi mm. naisten EM-kisat 2005 Turkille.
Suomen Koripalloliiton liittovaltuusto kokoontui Helsingissä lauantaina 15. joulukuuta. Toiminta- ja taloussuunnitelman hyväksymisen lisäksi valtuusto valitsi erovuorossa olleiden liittohallituksen jäsenten tilalle edustajat.
Helsingissä lauantaina 10.11. kokoontunut Suomen Koripalloliiton liittokokous on valinnut yksimielisesti liiton puheenjohtajaksi Antero Kekkosen, 55. Näin kotkalainen kansanedustaja jatkaa tehtävässään myös seuraavan kaksivuotiskauden.
Kansainvälinen koripalloliitto FIBA on päättänyt palauttaa ennen vuoden 1999 EM-kisoja käytössä olleen karsintajärjestelmän miesten maajoukkuetoimintaan. Jatkossa ei enää EM-lopputurnauksen kahdeksan parasta selviydy seuraaviin EM-kisoihin.
Kansainvälisen koripalloliiton (FIBA) Euroopan pysyväiskonferenssi oli koolla viikonvaihteessa. Eurooppalaiset koripalloliitot päättivät kokouksessa äänestyksen jälkeen hylätä FIBA:n ja viime kaudella omaa Euroliigaansa pyörittäneen ULEB:n välisen sopimuksen. Liittojen mielestä FIBA oli luovuttamassa sopimuksessa liikaa oikeuksia ULEB:lle.
Suomen Koripalloliitto on palkinnut vantaalaisseura Pussihukkien pitkäaikaisen puheenjohtajan John Simonin Heikki Tuomala -palkinnolla. Kyseinen palkinto on Koripalloliiton korkein tunnustus, joka myönnetään ansioituneesta vapaaehtoistyöstä.
Suomen Koripalloliiton liittovaltuusto on hyväksynyt kasvattajapalkkiopykälän osaksi Koripalloliiton kilpailusääntöjä. Karanteenit ja kasvattajarahapykälät poistettiin muutamia vuosia sitten säännöistä Euroopan Unionin kiellettyä työvoiman vapaan liikkumisen rajoittamisen. Tuoreeltaan käydyssä liikuntapoliittisessa keskustelussa on kuitenkin katsottu, että kohtuullinen kasvattajapalkkio huippu- ja kilpaurheilussa on hyväksyttävä ja mahdollinen.
Suomen Koripalloliiton liittohallitus on Helsingissä 18.4. pitämässään kokouksessa tiukentanut koripallosarjojen ulkomaalaiskiintiöitä. Miesten ja naisten mestaruussarjoissa palataan yhden pelikauden jälkeen vanhaan käytäntöön.
Tampereen Pyrintö on jo kolmannen kerran peräkkäin Suomen toiminnallisin koripalloseura. Pelikauden 1999-2000 Kultainen Kori -seurakilpailussa Pyrintö voitti Tapiolan Hongan kymmenellä toimintapisteellä.
Suomen Koripalloliiton liittovaltuusto kokoontui lauantaina 16. joulukuuta Helsingissä. Toiminta- ja taloussuunnitelman hyväksymisen lisäksi valtuusto valitsi erovuorossa olleiden liittohallituksen jäsenten tilalle edustajat.
Suomen Koripalloliiton Eteläisen alueen uudeksi nuorisopäälliköksi on valittu Petri Selkee. 32-vuotias Selkee on koulutukseltaan liikunnanohjaaja, jonka lisäksi hän on suorittanut mm. Koripalloliiton huippukoripallovalmentajatutkinnon.
Suomen Koripalloliiton uudeksi markkinointipäälliköksi on nimitetty Vesa Walldén. 37-vuotias Walldén jatkaa Koripalloliitossa Urheilukanavalle siirtyneen Ilkka Kauhasen tehtävissä.
Syötä hakuehdot
Hakuehdoilla ei löytynyt tuloksia