Suomen nuorten maajoukkuevalmentajat ovat valinneet ehdokkaansa 16.–20. toukokuuta Ruotsin Solnassa pelattaviin nuorten Pohjoismaiden mestaruuskisoihin. Maajoukkueiden valmennusryhmissä on puolestaan tapahtunut muutoksia vielä kesän kynnyksellä.
Tallinnan Baltic Sea Cup päättyi torstaina kahteen suomalaisvoittoon, kun 18-vuotiaiden poikien ja tyttöjen maajoukkueet ryöpyttivät Ruotsia omissa otteluissaan. Pojat päihittivät Ruotsin 85–73 (39–27) ja tytöt 56–44 (29–24). Turnaus oli suomalaisittain voitokas, sillä 18-vuotiaiden maajoukkueiden lisäksi 16-vuotiaat tytöt voittivat kolmesta ottelustaan kaksi.
Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue jatkoi voittojaan kansainvälisessä Baltic Sea Cupissa peittoamalla keskiviikkona Viron 61–52 (31–25). Viron kaatoivat myös 18-vuotiaiden tyttöjen ja poikien maajoukkueet, jotka avasivat turnauksen voittotilinsä.
Tallinnan perinteinen junioriturnaus Baltic Sea Cup käynnistyi suomalaisittain tiistaina neljän maaottelun merkeissä. Suomalaisjoukkueista voittoon ylsi 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue, joka karkasi päätösjaksolla Latvialta vieden 63–57 (26–32)-voiton.
Suomen nuorisomaajoukkueiden vuosi käynnistyy perinteiseen tapaan Tallinnassa Audentesin urheilukoululla pelattavan Baltic Sea Cupin merkeissä. Suomen 16- ja 18-vuotiaiden tyttöjen ja poikien maajoukkueet ottavat turnauksessa mittaa Latvian, Viron ja Ruotsin maajoukkueista.
Ehdokkaat 18-vuotiaiden ja 16-vuotiaiden poikien ja tyttöjen maajoukkueisiin vuodenvaihteessa pelattavaan kansainväliseen Baltic Sea Cup -turnaukseen on valittu. Testileiri järjestetään 28.–31. joulukuuta Vierumäellä ja Baltic Sea Cup Tallinnassa 2.-5. tammikuuta.
Kansainvälisen koripalloliiton Euroopan jaosto FIBA Europe julkaisi sunnuntaisessa arvontatilaisuudessaan nuorten vuoden 2012 EM-kisojen lohkojaot. Suomen nuorisomaajoukkueet matkaavat ensi kesän aikana Viroon, Makedoniaan, Romaniaan, Bulgariaan ja Bosnia-Hertsegovinaan.
Kansainvälinen koripalloliitto (FIBA Europe) on myöntänyt nuorten EM-turnauksien 2012 järjestelyoikeudet. Suomen korisnuoria, ”sudenpentuja” odottavat kisamatkat Bosnia-Hertsegovinaan, Bulgariaan, Makedoniaan, Romaniaan ja Viroon. EM-turnauksien lohkoarvonnat suoritetaan 4.12.2011 Münchenissä.
Suomen nuorten koripallomaajoukkueiden, ”sudenpentujen” valmentajat vuodelle 2012 on valittu. Susijengit jatkavat ammattilaisvalmentajien komennossa. Viime vuosista tuttuun tapaan on valmentajien keskuudessa toteutettu tehtävänkiertoa ikäluokkien välillä.
Koripallovuosi 2011 tullaan muistamaan monella tapaa historiallisena. Miesten maajoukkueen selviytyminen EM-kisoihin 16 vuoden tauon jälkeen ja kisoissa venyminen peräti yhdeksänneksi kruunasivat luonnollisesti vuoden. Miesten saavutusten ohella ikäluokkamaajoukkueet saavuttivat yhdessä kaikkien aikojen voittoennätyksensä.
Kaarinalaisen Ura Basketin kasvatti, 202-senttinen ja heinäkuussa 16 vuotta täyttänyt Emir Sulejmanovic lähtee seuraamaan Teemu Rannikon ja Sasu Salinin viitoittamaa tietä kohti Euroopan huippua. Sulejmanovic on solminut jatko-option sisältävän kaksivuotisen sopimuksen Slovenian suurseura Union Olimpija Ljubljanan kanssa.
Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkue päätti ikäluokkansa B-divisioonan EM-kisat 11. sijalle. Kisojen päätöspäivänä Suomi polki sijoitusottelussaan Viron jalkoihinsa 80–69 (32–21) korinaluspelinsä turvin.
Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue jyräsi vastustamattomasti lohkovoittoon ikäluokkansa B-divisioonan EM-kisojen alkusarjassa. Aiemmin Luxemburgin ja Tanskan voittanut Suomi rullasi Israelin yli selvin lukemin 67–49 (36–24).
Suomen alle 16-vuotiaiden poikien maajoukkue aloitti urakkansa B-divisioonan EM-kisojen alemmassa loppusarjassa niukalla voitolla. Suomi nipisti päiväottelussa pisteet Luxemburgilta 67–63 (36–34).
Suomen alle 16-vuotiaiden poikien alkusarjaurakka ikäluokkansa B-divisioonan EM-kisoissa päättyi 76–83 (39–31)-tappioon Sloveniaa vastaan. Suomi hallitsi avauspuoliskoa, mutta Slovenia käänsi pelitapahtumien kulun kolmannella jaksolla.
Suomen alle 16-vuotiaiden poikien maajoukkue koki sunnuntaina karvaan tappion B-divisioonan EM-kisojen alkulohkossa, kun Portugali linkosi ratkaisevan kolmosen vain 24 sekuntia ennen loppua ja haki 62–64 (27–27)-voiton. Alle 18-vuotiaiden poikien A-divisioonan EM-kisat puolestaan loppuivat 55–68 (29–35)-tappioon Kreikkaa vastaan.
Syötä hakuehdot
Hakuehdoilla ei löytynyt tuloksia