18-vuotiaat tytöt lohkovoittoon EM-alkusarjassa

Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue jyräsi vastustamattomasti lohkovoittoon ikäluokkansa B-divisioonan EM-kisojen alkusarjassa. Aiemmin Luxemburgin ja Tanskan voittanut Suomi rullasi Israelin yli selvin lukemin 67–49 (36–24).

Evita Iiskola viimeisteli 16 pistettä ja yhdeksän levypalloa, kun Suomi löi Serbian tiistaina.

Alkusarjavoiton ratkaisseessa ottelussa Israel saapui peliin yliaggressiivisena ja puolusti suomalaispelaajia kovaa iholta alusta asti. Suomi ei kuitenkaan hätkähtänyt pelin kovuutta, vaan hyökkäsi maltilla ja puolusti huolellisesti. Avausjakson ajan Israel sinnitteli Suomen kannoilla, mutta toisella jaksolla Suomi venytti eron yli kymmenen pisteen eikä sallinut Israelille enää paluumatkaa tauon jälkeen.

– Täytyy nostaa hattua tytöille! Alkusarja hoitui puhtaalla pelillä ja reiluilla eroilla jokaisesta joukkueesta. Olen varsinkin tämän päivän esitykseen tyytyväinen ja ylpeä koko joukkueen asenteesta, hymyili 18-vuotiaiden tyttöjen päävalmentaja Anton Mirolybov.

– Kun puolustuksen intensiteetti säilyi läpi ottelun hyvänä, oli tuloksena yksi lisävoitto jatkolohkoon.

Suomen voiton kulmakivet olivat kokeneet Evita Iiskola (18/9/3 syöttöä), Annika Holopainen (14/6) ja Anette Juvonen (10/4), mutta Suomen joukkue osoitti jälleen leveytensä.

– Erityisen iloinen olen tänään Kaisa Kuisman (2/2), Noora Korhosen (2/4) sekä Noora Järvikankaan (4/5) pelaamisesta. Voitimme levypallot selvästi pitkälti heidän hyvästä levypallopelaamisestaan johtuen, Mirolybov jakoi tunnustusta.

Ylemmässä jatkosarjassa Suomi saa vastaansa Norjan, Latvian ja Kreikan.

Belgia käänsi pelin 16-vuotiaita vastaan päätösjaksolla

Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkue kärsi harmittavan tappion ikäluokkansa B-divisioonan EM-kisojen alemmassa jatkosarjassa. Suomi johti vielä viisi minuuttia ennen ottelun loppua pistein 48–40, mutta hävisi viimeiset minuutit tylysti 1-13. Belgia haki voiton pistein 49–53 (28–19).

– Hävisimme muuten hyvän pelin alokasmaisiin pallonmenetyksiin ja surkeaan vapaaheittopeliin. Nämä eivät ole meidän kisat, huokaisi 16-vuotiaiden poikien päävalmentaja Jyri Lohikoski.

Suomi heitti ottelussa 21 vapaaheittoa, joista vain yhdeksän upposi korinaruihin. Pallonmenetyksiä Suomelle merkittiin 21.

Suomen tehomies oli tuttuun tapaan Anton Odabasi, joka nosteli 19 pistettä ja haki neljä levypalloa. Suomi pelaa sunnuntaina kisasijoituksista 11.–12. Viroa vastaan.

Israel – Suomi 49–67 (15–18, 24–36, 36–48), 18-vuotiaiden tyttöjen B-divisioonan EM-kisat, alkusarjaa, Miskolc (Unkari) 6.8.2011


Suomi: Evita Iiskola 18/9/3 syöttöä, Annika Holopainen 14/6, Anette Juvonen 10/4, Elisa Runsas 7/3, Meral Bedretdin 5/1, Noora Järvikangas 4/5, Saara Wahlgren 3/0, Sophie Weckström 2/5, Noora Korhonen 2/4, Kaisa Kuisma 2/2, Emmi Leino 0/1, Camilla Grönberg.

Israel: Keren Mozes 15/12.

Ottelutilastot

Belgia – Suomi 53–49 (13–14, 19–28, 34–43), 16-vuotiaiden poikien B-divisioonan EM-kisat, alempaa jatkosarjaa, Strumica (Makedonia) 6.8.2011

Suomi: Anton Odabasi 19/4, Emir Sulejmanovic 8/9, Shawn Hopkins 6/5, Ville Hänninen 5/3, Oskar Michelsen 4/6, Miikka Mikkonen 3/0, Jere Valtonen 2/4, Joakim Jousisto 2/0, Henri Niemistö 0/2, Aleksi Kemppainen 0/1, Henri Ventoniemi 0/0, Erkka Lahti 0/0.

Belgia: Emmanuel Lecomte 19/2/8 syöttöä/3 riistoa.

Ottelutilastot

18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue

16-vuotiaiden poikien maajoukkue