Suomen miesten universiadijoukkue sai kehnon alun torstaiseen sijoitusotteluunsa Tshekkiä vastaan ja joutui pyristelemään ottelun loppuun asti altavastaajan asemassa. Viimeisillä minuuteilla Suomi kävi vielä pisteen päässä, mutta joutui poistumaan kentältä 65–74 (32–38) -tappio niskassaan.
Suomen 18-vuotiaiden poikien maajoukkue nautiskeli kuun taitteessa Pohjoismaiden mestaruuden suvereenisti nimiinsä. Perjantaina alkavissa B-divisioonan EM-kisoissa Romanian Pitestissä haastekerroin jyrkkenee välittömästi, kun päävalmentaja Mikko Larkaksen suojatit aloittavat pelinsä kisojen kovatasoisimmassa alkulohkossa.
Suomen 15-vuotiaiden tyttöjen ja poikien maajoukkueet hikoilevat paraikaa harjoitusleirillä Liettuan Anykščiaissa. Perinteikäs leiri huipentuu perjantaina ja sunnuntaina pelattaviin maaotteluihin Liettuaa vastaan.
Suomen naisten universiadijoukkue hävisi Saksassa pelattavissa kesäuniversiadeissa Portugalille 51-65 (26-39). Suomi pelaa ylihuomenna Tshekkiä vastaan sijoista 7-8.
Suomen miesten universiadijoukkue sai puolivälierässä vastaansa Yhdysvallat, ja joutui toteamaan fyysisesti pelanneen ja levypallopeliä hallinneen vastustajan tänään liian kovaksi palaksi numeroin 83–102 (41–58).
Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue kohtasi olympiafestivaalin alkulohkon päätöspelissä Belgian, joka osoittautui vahvemmaksi lukemin 73–58. Sudenpennut jatkavat turnausta taistelulla sijoista 5–8.
Saksassa pelattavissa kesäuniversiadeissa Suomi hävisi puolivälierissä Yhdysvalloille 62-77 (27-37). Suomelta jäi tappion vuoksi mitalipelit sivuun, mutta joukkue pelaa vielä sijoista 5-8.
Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue otti selkeän voiton Euroopan nuorten olympiafestivaaleilla, kun emäntämaa Pohjois-Makedonia taipui Skopjessa lukemin 76–35. Ottelun ratkaisu syntyi jalkatyöllä.
Viimeiset viisi vuotta yliopistokoripalloa Yhdysvaltain NCAA-liigan Daytonissa ja New Mexicossa menestyksekkäästi pelannut KTP-Basketin kasvatti Mustapha Amzil, 206 cm ja 23 vuotta, palaa Eurooppaan. Suomen juniorimaajoukkueiden vakiokasvoihin lukeutunut Amzil on allekirjoittanut sopimuksen Kosovon tuplamestarin KB Trepcan kanssa.
Viime kaudella Puolan kakkosliigassa ja Korisliigan Kataja Basketissa pelannut nuorten maajoukkueiden vakiokasvo Teemu Suokas, 188 cm ja 24 vuotta, jatkaa uraansa Espanjassa. Paraikaa Suomea Rein-Ruhrin universiadeissa edustava Suokas on solminut tulevaa kautta koskevan sopimuksen Cartagenan kanssa.
Vajaamiehisenä alkulohkonsa ratkaisuotteluun Kiinalaista Taipeita vastaan lähtenyt Suomen miesten universiadijoukkue ei antanut poissaolojen häiritä itseään, vaan käytti fysiikka- ja taitoeroylivoimaansa häpeilemättä hyödykseen ja varmisti paikkansa kisojen kahdeksan parhaan joukossa ja vuoden 2027 universiadeissa 110–77 (60–36) -voitollaan.
Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue aloitti EYOF-turnauksen tappiolla. Saksa vei avausottelun Skopjessa numeroin 69–45.
Vuoden 2023 MM-kultamitalisti ja hallitseva EM-pronssimitalisti Saksa on nimennyt kuudentoista hengen miehistönsä alkavaan EM-kisakesään. Tampereen EM-alkulohkossa Susijengiä vastaan iskevän Saksan leiritysryhmään kuuluvat maan ykköstähdet ja MM-kultamitalistijoukkueen kulmakivet Dennis Schröder ja Franz Wagner.
Suomen miesten universiadijoukkue kohtasi sunnuntain myöhäisillan ottelussa kisaisännän ja suuren ennakkosuosikin Saksan, joka jyräsi parhaimmillaan 26 pisteen johtoon avauspuoliskolla. Tauolla kopista saapui sisuuntunut Suomi, joka kuroi toisella puoliskolla eron kymmeneen, mutta joutui taipumaan 68–79 (28–50).
Naisten universiadijoukkue sai alkulohkonsa päätökseen Saksassa pidettävissä kesäuniversiadeissa, kun Suomi voitti Intian 35-117. Suomi eteni näin puolivälieriin, joissa vastaan tulee ylihuomenna Yhdysvallat.
MU20-joukkue pelasi tiukan EM-kisojen viimeisen ottelun Ukrainaa vastaan. Peli päättyi 82 – 84 Suomelle. Ukraina hallitsi ottelun alkua, mutta Suomi hyödynsi mahdollisuutensa pelin edetessä. Päävalmentaja Mikko Tupamäen mukaan nyt oltiin joukkuepelaamisen ytimessä.
Syötä hakuehdot
Hakuehdoilla ei löytynyt tuloksia