Elokuun Ruotsi-otteluun himoitsevien susifanien kannattaa suunnata lippukaupoille nopeasti.
Susiladies on matkustanut kesän 2026 ensimmäiseen kolmesta miniturnauksesta Liettuan Klaipedaan. Suomi kohtaa Puolan torstaina 30.7. klo 16.00 ja Ruotsin perjantaina 31.7. klo 16.00 Gargždai Arenalla.
Suomen 18-vuotiaat pojat kärsivät 55–71-tappion Belgialle B-divisioonan EM-kisojen alkulohkon toiseksi viimeisessä ottelussa Opatijassa, Kroatiassa. Sudenpennut aloitti ottelun vahvasti, mutta korinteon vaikeudet käänsivät pelin Belgian eduksi.
Suomen 18-vuotiaat tytöt päättivät valmistautumisensa EM-kisoihin hienoon voittoon, kun Espanja kaatui Kisakalliossa pelatussa maaottelussa 57–47. Sudenpennut johti ottelua 35 minuutin ajan ja vastasi edellispäivän niukkaan tappioon ennen 1.8. Tukholmassa alkavia EM-kisoja.
Suomen 16-vuotiaat pojat päättivät Portugalin maaottelurupeamansa niukkaan 71–72-tappioon Unkarille. Sudenpennut oli kolmannella neljänneksellä jo 21 pisteen takaa-ajoasemassa, mutta nousi hurjalla päätösjaksolla taistelemaan ottelun voitosta aivan viimeisille sekunneille saakka.
Suomen 18-vuotiaat pojat hävisivät B-divisioonan EM-kisojen kolmannessa ottelussaan Hollannille 70–80 Opatijassa, Kroatiassa. Tasainen ottelu kääntyi Hollannille päätösjaksolla. Tappiosta huolimatta päävalmentaja Jyri Lehtonen piti Suomen esitystä kesän parhaana.
Suomen 18-vuotiaat tytöt hävisivät Espanjalle Kisakalliossa pelatussa maaottelussa niukasti 64–66. Tasainen ottelu ratkesi vasta viimeisillä sekunneilla, kun Suomen voittoheitto kolisi raudoista ulos.
Suomen 15-vuotiaat pojat hävisivät Liettualle maajoukkuekesänsä toisessa maaottelussa lukemin 84–57. Sudenpennut pysyi ensimmäisen puoliajan pitkään Liettuan tuntumassa, mutta kotijoukkue karkasi ottelun jälkimmäisellä puoliskolla.
Suomen 15-vuotiaat tytöt päättivät Liettuan maaottelumatkansa toiseen voittoon, kun Liettua kaatui 67–55. Sudenpennut oli vielä kolmannen neljänneksen jälkeen viiden pisteen takaa-ajoasemassa, mutta vahva puolustuspelaaminen käänsi ottelun Suomelle päätösjaksolla.
Korisliigan kestomenestyjä Karhu Basket Kauhajoelta saa tulevaksi liigakaudeksi vahvuuteensa vahvan kotimaisen korinalusjyrän, kun Susijenginkin MM-karsintavahvuuteen viime kauden aikana kuulunut 205-senttinen, 25-vuotias Munkkiniemen Kisapoikien kasvatti Touko Tainamo liittyy joukkueeseen.
Suomen 16-vuotiaat pojat kärsivät Portugalin maaottelureissunsa toisessa ottelussa 55–76-tappion Belgialle. Belgia otti ottelun hallintaansa jo avauspuolikkaalla vahvemmalla fyysisyydellään, eikä Suomi onnistunut toisella puoliajalla kääntämään ottelun suuntaa riittävästi.
Suomen 18-vuotiaat pojat nappasivat ensimmäisen voittonsa B-divisioonan EM-kisoissa, kun Iso-Britannia kaatui Rijekassa 72–63. Sudenpennut rakensi johtonsa vahvan toisen neljänneksen aikana ja joutui vielä päätösjaksolla taistelemaan voitosta Iso-Britannian kirin jälkeen.
Suomen 16-vuotiaat pojat avasivat Portugalin maaottelurupeamansa vakuuttavalla 82–65-voitolla isäntämaa Portugalista Rio Maiorissa. Sudenpennut johti ottelua alusta loppuun ja rakensi eroa erityisesti vahvan avausneljänneksen sekä kolmannen jakson aikana.
Suomen 15-vuotiaat pojat aloittivat maaottelunsa Liettuassa 59–71-tappiolla. Tasaisena edennyt ottelu kääntyi Liettualle kolmannella neljänneksellä.
Suomen 16-vuotiaat tytöt kohtasivat Latvian toistamiseen Kisakalliossa. Sudenpennut paransi otteitaan edellisestä kohtaamisesta ja oli jälleen vahvempi toisella puoliajalla, mutta Latvian erinomainen heittopäivä siivitti vieraat 75–61-voittoon.
Suomen 18-vuotiaiden poikien B-divisioonan EM-kisat käynnistyivät Opatijassa äärimmäisen niukalla tappiolla. Sudenpennut johti Irlantia lähes koko ottelun, mutta Irlanti nousi viime hetkillä rinnalle ja ratkaisi 78–76-voiton viimeisellä sekunnilla.
Syötä hakuehdot
Hakuehdoilla ei löytynyt tuloksia