Suomen naiskoripallon sentterilupauksiin kuuluva 186-senttinen Laura Saarinen siirtyy alkavaksi kaudeksi Saksan Bundesliigan Rhein-Main Basketsiin. Viime kaudella 18-vuotias Saarinen edusti naisten SM-sarjassa Keravaa ja Espoo Teamia.
Maajoukkuetakamies Henna Salomaa, 21, siirtyy yksivuotisella sopimuksella Saksan Bundesliigan Chemcatsiin. Viime kauden Salomaa vietti USA:n yliopistosarja NCAA:n Oakland Grizzliesin riveissä, mutta ei pelannut otteluakaan liigan karanteenisäädöksen johdosta.
Kansainvälinen koripalloliitto (FIBA Eurooppa) jatkoi maanantaina maajoukkueiden kilpailujärjestelmien uudistuksista kertovien päätöksiensä julkaisemista. Nyt vuorossa oli naisten EM-karsinta ja sen sorvaaminen uuteen uskoon. Suomalaisittain uutiset olivat mieluisia, sillä niiden myötä myös Suomen naisten koripallomaajoukkue pelaa EM-lisäkarsinnassa vuonna 2011 ja omaa mahdollisuuden EM-lopputurnaukseen 2011.
Liettuassa 2011 pelattavien EM-kisojen 16 joukkueesta on 15 selvillä. EM-karsintojen sunnuntaisella päätöskierroksella EM-kisalippunsa lunasti ”kuolemanlohkoksi” ristitystä A-lohkosta niin Montenegro kuin Israelkin.
Suomen naisten koripallomaajoukkue sai ryhmää riivanneen kampylobakteeri-infektion jäljiltä vihdoin jalkeille koko ryhmänsä. Pitkään näytti, että Suomi pystyisi avaamaan voittotilinsä EM-karsintojen päätöspelissään, mutta Bulgaria nousi takaa ohi ja korjasi sarjapisteet 83-77 (70-70, 40-43) –jatkoaikavoitollaan.
Naisten maajoukkue sinnitteli ennakkosuosikki Montenegron kannoilla 27 minuuttia torstai-illan EM-karsintaottelussaan Cetinjessä. Kotijoukkue osoitti kuitenkin kovuutensa viemällä kolmannesta jaksosta alkaneen yhdeksän minuutin jakson häkellyttävästi 24-1 ja koko ottelun 89-61 (45-34).
Naisten maajoukkue matkusti keskiviikkona EM-karsintojen viimeiseen vierasetappiinsa Montenegroon. Joukkue jatkaa avausvoittonsa metsästämistä kovinta mahdollista vastustajaa vastaan, sillä Montenegro on voittanut kuudesta ottelustaan viisi ja päihittänyt lähimmän kilpailijansa Turkin kerran.
Suomen naisten maajoukkue oli lähellä hakea ensimmäisen voittonsa pitkässä EM-karsintarupeamassaan. Maanantai-illan karsintaottelussa Unkaria vastaan Suomi johti pisteellä vielä runsas minuutti ennen loppua, mutta syyllistyi loppuhetkillä harkitsemattomiin ratkaisuihin ja hävisi kirvelevästi 56-61 (26-28). Suomi jatkaa karsintojen C-lohkossa ainoana voitottomana joukkueena.
Suomen naisten maajoukkue jatkaa EM-karsintojen avausvoittonsa metsästämistä maanantaina Vantaalla Unkaria vastaan. Suomen valmistautumista otteluun on varjostanut joukkueessa kiertänyt vatsatauti, joka on pakottanut tähän asti neljä pelaajaa vuodelepoon.
Suomen naisten maajoukkue kohtasi perjantai-illan EM-karsintaottelussaan Istanbulissa Turkin, joka ratkaisi ottelun heti kättelyssä ja tyylitteli selkeään 89-64 (49-25)-voittoon. Suomen iskukykyä verotti ärhäkkä vatsatauti, joka on kiertänyt joukkueessa keskiviikosta alkaen.
Naisten koripallomaajoukkueen urakka EM-karsinnoissa jatkuu perjantaina, kun joukkue kohtaa karsintalohkonsa kakkossijalla majailevan Turkin Istanbulissa. Suomi hakee karsinnoista yhä ensimmäistä voittoaan.
Kolmella perättäistappiolla EM-karsintaurakkansa aloittanut Suomen naisten maajoukkue aloitti lauantaina pirteästi Bulgariaa vastaan, mutta kipsautui ottelun edetessä hyökkäyspelissään ja hävisi runsain loppulukemin 65-88 (33-47).
A-divisioonanousija Montenegro aiheutti Suomelle kolmannen perättäisen tappion naisten EM-karsinnoissa Espoon Barona Areenalla keskiviikkona. Montenegro avasi ottelun 13-0-repäisyllä ja hallitsi kenttätapahtumia täydet 40 minuuttia matkallaan selvään 55-94 (21-42)-voittoon.
Suomen naisten maajoukkue jatkaa EM-karsintojen avausvoittonsa metsästämistä keskiviikkona Espoon Barona Areenalla Montenegroa vastaan. Montenegro on verrattain kapeasta pelaajarotaatiostaan huolimatta vahva ehdokas alkulohkon parhaaksi joukkueeksi.
Suomen naisten maajoukkue tipahti sunnuntain EM-karsintaottelussa Unkarissa 24 pisteen takaa-ajoasemaan ennen kuin Anni Mäkitalo, Henna Salomaa ja Minna Sten saivat piiskattua joukkueensa hereille. Piristyminen tapahtui kuitenkin suomalaisittain liian myöhään ja Unkari jyräsi 72-55 (45-31) – voittoon.
EM-karsinnat kotitappiolla Turkkia vastaan avannut Suomen naisten maajoukkue haastaa sunnuntain karsintaottelussa vieraskentällä Unkarin. Unkari lähtee otteluun kovin panoksin, sillä joukkue on hävinnyt karsintojen kaksi ensimmäistä otteluaan.
Syötä hakuehdot
Hakuehdoilla ei löytynyt tuloksia