Suomen naisten maajoukkue pysyi runsaan 30 minuutin ajan ennakkosuosikki Turkin kyydissä EM-karsintojen avausottelussaan Vantaan Energia Areenalla torstaina. Jatkuvalla pallollisen pelaajan painostuksellaan ja laajaa pelaajarotaatiota juoksuttamalla Turkki onnistui kuitenkin väsyttämään suomalaiset ottelun lopussa. Turkki vei päätösjakson ensimmäiset seitsemän minuuttia 8-0 ja koko ottelun 60-74 (35-37).
Suomen naisten koripallomaajoukkue lähtee luottavaisin mielin torstaina Vantaalla pelattavaan EM-karsintojen avausotteluun Turkkia vastaan. Päävalmentaja Tommi Koskisen mukaan maltin merkitys korostuu karsintalohkon ennakkosuosikkia vastaan pelatessa.
Torstaina Vantaan Energia Areenalle Suomen naisten EM-karsintojen avausvastustajaksi saapuva Turkki oli vakuuttava omassa karsinta-avauksessaan, kun se löi Bulgarian kotonaan. Voittotilinsä sai auki myös A-divisioonanousija Montenegro, joka haki vieraspisteet Unkarista.
Lauantaina iltapäivällä murskatappion Latvialle kärsinyt Suomen naisten koripallomaajoukkue ei saanut peliään loksahtamaan kohdilleen myöskään EM-karsintojen sunnuntaisessa kenraaliharjoituksessaan. Latvia haki toisen perättäisvoittonsa Suomesta 88-59 (43-26).
Ensi torstaina alkaviin EM-karsintoihin valmistautuva Suomen naisten maajoukkue kärsi lauantaina 58-77 (29-41)-tappion Latvialle vieraskentällä Latvian Valmierassa. Suomen kompastuskiveksi koitui röyhkeyden puute, jota kokeneet latvialaiset käyttivät hyväkseen koko ottelun ajan.
Suomen naisten koripallomaajoukkueen valmistautuminen 5. elokuuta alkaviin EM-karsintoihin huipentuu viikonloppuna vierasotteluilla Euroopan naiskoripallon mahtimaihin kuuluvaa Latviaa vastaan.
Maajoukkuelaituri Heta Korpivaara jatkaa ammattilaisuraansa Espanjan kakkosliigassa Isla de Tenerifen riveissä. Syksyllä alkava kausi on Korpivaaralle jo neljäs Espanjassa.
Suomen naisten maajoukkue hyytyi pirteän alun jälkeen hyökkäyspelissään lauantain maaottelussa Israelia vastaan. Ottelun loppulukemat merkittiin Israelin hyväksi 61-68 (29-42).
Belgian pelitempo ja vastahyökkäyspeli olivat liikaa Suomelle naisten maaottelussa Belgian Kortrijkissa perjantai-iltana. Suomi onnistui kuromaan Belgian 15 pisteen taukojohdon kahteen, mutta ei päässyt toisella puoliajalla enää kertaakaan johtoon. Belgia voitti ottelun 72-64 (44-29).
Elokuun EM-karsintoihin valmistautuva naisten maajoukkue matkaa torstaina Belgiaan pelaamaan maaottelut Belgiaa ja Israelia vastaan. Toissa viikon Viro-maaotteluista sivussa olleet Tiina Sten ja Heta Korpivaara ovat palanneet maajoukkueen matkaan.
Viro haki revanssivoiton Suomen naisten koripallomaajoukkueesta lauantaina päivällä Tallinnassa pelatussa maaottelussa. Viro karisti Suomen kannoiltaan toisella puoliajalla ja haki ottelusta 60-50 (25-25)-voiton.
Suomen naisten koripallomaajoukkue toipui vaisusta avausjaksostaan ja karkasi 66-74 (40-35)-voittoon Virosta perjantaina Tallinnassa. Sinivalkoisten tehopelaajana hääri Taru Tuukkanen, joka masensi virolaispuolustuksen täysin hyökkäyspään pelaamisellaan.
Maaottelukautensa voitolla ja tappiolla Ruotsia vastaan avannut naisten koripallomaajoukkue suuntaa huomenna Tallinnaan. Suomi kohtaa Viron perjantaina ja lauantaina pelattavissa maaotteluissa.
Maanantaina Suomea vastaan päätösjaksolla romahtanut Ruotsin naisten maajoukkue haki tiistaina päivällä revanssivoiton Suomesta lukemin 55-46 (28-27). Ottelu oli Taru Tuukkasen sadas ja Tiina Stenin 50. naisten maaottelu.
Suomen naisten koripallomaajoukkue avasi maaottelukesänsä voitokkaasti kukistamalla maanantaina Tukholmassa isäntämaa Ruotsin numeroin 53-66 (28-30). Ottelu ratkesi päätösjaksolla, jonka suomalaiset veivät nimiinsä vastaansanomattomasti 25-5.
Elokuussa pelattaviin EM-karsintoihin valmistautuva Suomen naisten koripallomaajoukkue avaa maaottelukesänsä kohtaamalla Ruotsin Tukholman Fryshuset Arenalla maanantaina ja tiistaina.
Syötä hakuehdot
Hakuehdoilla ei löytynyt tuloksia