Elämänsä ensimmäisiin MM-kisoihin valmistautuva Susijengin syömähammas Lauri Markkanen, 26, oli MM-avauksen aattona tyyni, leppoisa ja määrätietoinen. Australia tarjoaa perjantaina Susijengille maailmanluokan haasteen, mutta Markkanen luottaa omaan joukkueeseensa ja sen hyvään, tuttuun perustekemiseen.
Australia päätti kahden vuoden takaiset Tokion olympialaiset pronssimitaliin monen pettymyksen jälkeen. Menestyksestään ammentava ”Boomers” on nyt kasannut MM-kisoihin kenties historiansa vahvimman joukkueen, jossa vanhat tähdet (mm. Patty Mills, Joe Ingles) lyövät kättä uuden liiton keulakuvien (Josh Giddey, Josh Green, Dyson Daniels) kanssa.
Pelinrakentajansa Edon Maxhunin, 25, mukaan Susijengi haki vuoden takaisissa Prahan ja Berliinin EM-kisoissa ”positiivista kiukkua” joukkueeseen kohdistuneista epäilyistä ja päättikin kisansa parhaaseen tulokseen yli 50 vuoteen. Sama näyttämisen halu toimii Susijengin johtotähtenä myös perjantaina käynnistyvissä Aasian MM-kisoissa.
Kauan odotettu hetki on viimein käsillä ja Susijengi valmis nousemaan MM-kisakoneeseen pitkälle lennolle kohti Aasian MM-kisoja. Päävalmentaja Lassi Tuovin mukaan viime viikot antoivat lupaavia signaaleja Susijengin iskukyvystä ja joukkue lähtee Okinawalle nöyränä, mutta itsevarmana.
Susijengin päävalmentaja Lassi Tuovi valmennusjohtoineen on valinnut kaksitoista pelaajaa ensi viikolla alkaviin Aasian MM-kisoihin. Yhdeksän viime kesän EM-kisoissa kunnostautuneen pelaajan lisäksi matkassa on mukana kolme arvokisojen ensikertalaista. Susijengi aloittaa kisansa Okinawalla pelattavassa E-lohkossa.
Kansainvälinen koripalloliitto FIBA on vahvistanut tulevien MM-kisojen alkulohkon otteluiden alkamisajankohdat. Susijengin kisat käynnistyvät perjantaina 25.8. klo 11.00 aamupäivällä Suomen aikaa väkivahvaa Australiaa vastaan.
Hallitseva olympiapronssimitalisti ja Susijengin MM-kisojen avausvastustaja Australia on nimennyt kahdeksantoista pelaajan vahvuisen listan alkavalle arvokisakesälle. Päävalmentaja Brian Goorjian on nimennyt mukaan mm. kymmenen Tokion kisojen pronssimitalistia ja koko joukon NBA:sta tuttuja pelaajia.
MM-kilpailuiden lohkoarvonnat on suoritettu ja tiedossa on, että Susijengi matkaa huippuseuraan Okinawan paratiisisaarelle, Japaniin. Tähän artikkeliin on kerätty tietoja MM-kisojen lipuista ja matkapaketeista.
Susijengi aloittaa historian toiset MM-kisansa Okinawan pääkaupungissa Nahassa yhdessä tulevien MM-kisojen kovatasoisimmista lohkoista. Susijengille tekee seuraa Okinawalla hallitseva olympiapronssimitalisti Australia, hallitseva EM-pronssimitalisti Saksa sekä kisaisäntiin lukeutuva Japani.
Jännitys tiivistyy tänään lauantaina klo 15 alkaen Suomen aikaa, kun loppukesän MM-kisojen alkulohkot arvotaan Manilassa. Arvonnat televisioidaan suorana Ruutu-palvelussa sekä FIBA:n YouTube-kanavalla.
Kansainvälinen koripalloliitto FIBA on ilmoittanut, että 25.8.-10.9.2023 pelattavien koripallon MM-kisojen alkulohkot arvotaan Manilassa (Filippiinit) 29. huhtikuuta. Susijengi varmisti paikkansa Aasian MM-kisoissa ensimmäisenä eurooppalaisena joukkueena viime elokuussa.
Susijengin ensimmäinen MM-kisapaikka yhdeksään vuoteen on tosiasia! Ruotsin myöhäisillan 83–95 (38–52) -yllätysvoitto Israelista takasi Susijengille paikan elo-syyskuussa 2023 pelattavissa Filippiinien, Indonesian ja Japanin MM-kisoissa. Susijengi on ensimmäinen joukkue Euroopan MM-karsinnoissa, joka varmisti MM-kisapaikkansa.
Susijengi matkustaa torstaiaamuna Bulgarian Botevgradiin, missä joukkue aloittaa perjantai-iltana karsinnat pääsystä Kiinan vuoden 2019 MM-kisoihin. Päävalmentaja Henrik Dettmann on kutsunut mukaan kaikki 14 pelaajaa, jotka ovat kuuluneet Susijengin marraskuun leiritykseen tällä viikolla.
14. seniorien maailmanmestaruuskisat (14th World Maxibasketball Championship) käytiin heinäkuun ensimmäisellä viikolla Italian Montecatini Termessä ja kaupungin ympäristössä. Suomi osallistui kilpailuihin viidellä joukkueella. Seuraavat MM-kisat järjestetään Espoossa vuonna 2019.
Yle on hankkinut kansainväliseltä koripalloliitolta FIBAlta oikeudet miesten maajoukkuekoripalloon vuoteen 2021 asti. Sopimus sisältää myös oikeuden näyttää kahdet seuraavat EM-kisat, MM-kisat Kiinassa vuonna 2019 ja karsintaottelut sekä vuoden 2019 MM- että 2021 EM-kisoihin.
Päävalmentaja Henrik Dettmann on nimennyt peräti 34 pelaajaa Susijengin rinkiin. Nimetty rinki toimii Susijengin perustana kolmivuotisessa jatkumossa, joka alkaa tulevan kesän EM-kotikisoista ja etenee vuosien 2017-19 MM-karsintojen kautta aina Kiinan kesän 2019 MM-kisoihin asti.
Syötä hakuehdot
Hakuehdoilla ei löytynyt tuloksia