Lippupalvelu aloitti maanantaina (9.6.) klo 9 Suomi – Australia –maaottelun lipunmyynnin. Susijengi kohtaa ”juhlien jatkoilla” Australian tiistaina 12.8. klo 19 Helsingin Jäähallilla. Lippupalvelussa on jo ennestään myynnissä 75-vuotisjuhlaottelun Suomi-Liettua (4.8.) liput, joita on lunastettu jo 4000.
Kesän 2013 EM-kisoissa korishuuman aikaan saanut Susijengi tarjoilee elokuussa 2014 kotiyleisölleen Helsingin Jäähallissa kaksi namupalaa. EM-hopeamitalisti Liettua kohtaa Susijengin Suomen Koripalloliiton 75-vuotisjuhlaottelussa 4. elokuuta, ja yhdeksänneksi maailmanlistalla rankattu Australia saapuu ”Sudenpesään” runsas viikko myöhemmin (12.8.).
Microsoft Devices ja Suomen Koripalloliitto ovat solmineet monivuotisen sopimuksen, joka tekee Microsoft Devices:ta Susijengin pääyhteistyökumppanin. Tuore sopimus on osapuolille luonnollinen jatkumo, sillä Nokia oli vuosikymmenen ajan nuorten koripallomaajoukkueiden pääyhteistyökumppani.
Kun Susijengin uusi pääyhteistyökumppani julkaistiin tiistaina Kisakallion uutuuttaan hohtavassa Susi Training Centerissä, olivat läsnäolijat täpinöissään tulevasta yhteistyöstä sekä maajoukkuekesästä. Median edessä kävivät vuorotellen Microsoft Devices –liiketoiminnan markkinoinnista vastaava johtaja Tuula Rytilä sekä Susijengin Henrik Dettmann, Shawn Huff ja Petteri Koponen.
NBA-joukkue Los Angeles Lakersissa ’medical trainer’ –tittelillä kymmenen vuotta työskennellyt Marko Yrjövuori vahvistaa Susijengin huoltojoukkoja tulevana kesänä. Supertähti Kobe Bryantin luottomiehenä tunnettu Yrjövuori liittyy Susijengi-vahvuuteen 10. elokuuta ja on maajoukkueen matkassa, kun Suomi pelaa historiansa ensimmäisissä MM-kisoissa, Espanjassa 30.8. alkaen.
Yleisradio on solminut kaksivuotisen sopimuksen kansainvälisen koripalloliiton (FIBA) kanssa. Sopimuksen myötä Yle näyttää valtakunnallisilla ja vapailla kanavillaan Susijengin ottelut MM-kisoista 2014 sekä EM-kisoista 2015, joihin Suomella on jo paikka varmistettuna.
Kansainvälinen koripalloliitto ja MM-kisat järjestävä Espanja ovat julkaisseet MM-kisoihin osallistuvien maiden fanien välisen kilpailun ”Most Valuable Fan” (MVF). Nettikilpailussa etsitään arvokkainta fania sekä fanijoukkoa. Osallistu, voita palkintoja ja kannusta Susijengi sekä Suomi voittoon!
Koripallon MM-kisojen Venue Pass –lippupakettien toisen myyntiaallon suurin harja on ohi. NYT on mahdollisuus lunastaa rajoitettu määrä Suomen Follow Your Team –lippupaketteja C-, D- ja E-kategorioista.
Suomen Koripalloliitto vastaanotti MM-kisajärjestäjiltä juuri tiedon, jonka mukaisesti tiistaina MM-lippumyynnin marssijärjestys on seuraava: Venue Pass –lippupaketit myyntiin klo 13:00 osoitteessa www.fiba.com/spain2014/tickets ja Suomen Follow Your Team –lippupaketit vasta myöhemmin iltapäivällä.
Supersuosion Suomessa saaneita koripallon MM-kisalippuja tulee lisää myyntiin tiistaina 15.4. MM-kisajärjestäjät aloittavat Venue Pass –lippupakettien toisen myyntiaallon klo 13 Suomen aikaa. Suomen Koripalloliitto pyrkii saamaan suomalaisfaneille myyntiin Follow Your Team –lippupaketteja tiistai-aamupäivän aikana.
Kansainvälinen koripalloliitto FIBA on julkaissut MM-kisojen otteluohjelman kellonaikoineen. Espanjassa ensi syksynä historiansa ensimmäistä MM-turnausta pelaava Suomen Susijengi käynnistää turnauksen 30.8. unelmaottelulla mestaruutta puolustavaa Yhdysvaltoja vastaan. Ottelu alkaa klo 21:30 paikallista eli klo 22:30 Suomen aikaa.
Viime kesän EM-kisapettymyksen jälkeen Turkin miesten maajoukkue lähtee tuleviin arvokisoihin kovin tavoittein: kolme mitalia kolmista seuraavista kisoista. Perinteikkään Galatasarayn päävalmentaja Ergin Ataman, 48, korvaa Susijengin MM-vastuksen penkin päässä Bogdan Tanjevicin.
Suomen koripallomaajoukkueesta, MM-kisoissa ensi syksynä pelaavasta Susijengistä, tehdään joukkorahoitteinen lyhytelokuva. Kaksiminuuttinen elokuva on samaan aikaan pelaajaesittely ja hyytävään pohjolaan sijoittuva sankaritarina. Fanilähtöisen projektin toteuttaa elokuva- ja mainostuotantoyhtiö Time Films. Elokuvassa esiintyy itse Susijengin tähtikaartia.
Susijengin MM-kisaliput ovat nostattaneet ennennäkemättömän kiinnostuksen. Suomalaiset ovat ostaneet tai varanneet jo tuhansia lippupaketteja Espanjassa elo-syyskuussa pelattaviin MM-kisoihin. Suomen Koripalloliitto neuvottelee MM-kisajärjestäjien kanssa edelleen lisälipuista suomalaisfaneille.
Suomen Koripalloliitto on käynyt MM-lipuista neuvotteluita siitä lähtien, kun kansainvälinen koripalloliitto myönsi Suomelle paikan Espanjassa pelattavaan MM-turnaukseen lauantaina 1.2. Maanantaina neuvotteluissa päästiin lopputulokseen, jonka mukaisesti suomalaisille matkanjärjestäjille osoitetaan 2500 Follow Your Team –lippupakettia Suomen MM-alkusarjan otteluihin Bilbaoon 30.8.-4.9.2014. Suomen Koripalloliitto kehottaa omatoimimatkailijoita malttiin, sillä MM-kisajärjestäjät ovat luvanneet mahdollisuuksien mukaan vapauttaa lisää Follow Your Team –paketteja…
Kuhina MM-kisojen ja pääsylippujen kanssa käy kuumana. Suomen Koripalloliitto tekee parhaillaan kaikkensa varmistaakseen, että suomalaisfanit 1) saavat liput Suomen otteluihin 2) sijoitetaan samoihin katsomonosiin. Seuraavassa tarkempia tietoja.
Syötä hakuehdot
Hakuehdoilla ei löytynyt tuloksia