Suomen Susijengin luottosentteri Gerald Lee jr oli ilmiömäisellä pelipäällä, kun hänen joukkueensa KK Buducnost kohtasi Adrianmeren liigan lauantaikierroksella tarunhohtoisen Belgradin Punaisen Tähden. Lee viimeisteli 22 minuutissa 22 pistettä johdattaen joukkueensa 72–63 (38–26)-voittoon serbialaisvieraista.
Loimaalaisen Nilan Bisonsin tappiottomien kotipelien sarja Korisliigassa jatkui lauantaina, kun hallitseva mestari löi kiihkeässä kärkiottelussa Tampereen Pyrinnön 80–76 (41–35). Voitto oli Bisonsille kotona jo kahdeksas perättäinen. Lappeenrannan Namika haki puolestaan vierasvoiton Lapualta ja Joensuun Kataja nitisti Kouvot kotonaan.
Suomen naisten maajoukkueella on ensi kesänä ensimmäinen mahdollisuus lunastaa paikka vuoden 2015 EM-kisoihin, kun kansainvälinen koripalloliitto tarjoaa yhden kisapaikan viime kesänä EM-karsinnoista karsiutuneille joukkueille. ”Naarassusien” kisapaikan metsästys käynnistyy 4.-10. kesäkuuta, kun Suomi ottaa karsintojen alkulohkovaiheessa mittaa Belgiasta ja Puolasta.
Itä-Eurooppa tulee jälleen tutuksi Suomen nuorten maajoukkueille kesän maajoukkuesavotan aikana. ”Sudenpennut” ottavat mittaa muista B-divisioonamaista EM-kisojen merkeissä Unkarissa, Bosniassa, Makedoniassa ja Romaniassa. EM-vastustajat Suomen maajoukkueille arvottiin lauantaina Saksassa.
Suomen poikien ja tyttöjen maajoukkueiden päävalmentajat ja valmennusjohdot vuodelle 2013 on valittu. ”Sudenpennut” pääsevät jälleen kesän aikana alansa parhaiden asiantuntijoiden päivittäisvalmennukseen. Päävalmentajina jatkavat tutut kasvot Pekka Salmisesta Ray Ailukseen, kun taas täysin uutena kasvona maajoukkuevalmentajien kastiin liittyy miesten mestarijoukkueen Nilan Bisonsin päävalmentaja Greg Gibson.
Suomen lupaavimmat vuonna 1998 ja sen jälkeen syntyneet nuoret koripalloilijat kerääntyivät alkuviikolla Vierumäelle kauden toiselle All Star –leirille, joilla kartoitetaan paitsi kykyjä nuorten maajoukkuetoimintaan myös totutetaan pelaajia maajoukkueiden yhteiseen pelitapaan sekä maajoukkuetason harjoitteluun. All Star -päävalmentajat Harri Jokela (tytöt) ja Ville Tuominen (pojat) olivat leirin päätyttyä tyytyväisiä näkemäänsä.
Erik Murphyn edustaman Florida Gatorsin koko alkukauden kestänyt voittoputki NCAA-liigassa jatkuu edelleen. Murphy pussitti yhdeksän pistettä ja haali seitsemän levypalloa, kun Gators jyräsi paikallisvastustajansa Florida Staten 72–47 (35–15) matkallaan seitsemänteen perättäiseen voittoon. Naisten NCAA:ssa Krista Gross kauhoi 17 levypalloa North Carolinan palatessa voittojen tielle.
KTP nousi perjantaina Korisliigan kärkikaksikon Tampereen Pyrinnön ja Nilan Bisonsin kanssa tasapisteisiin. Kotkalaisten kotivoitto liigajumbo FoKoPosta varmistui kuitenkin vasta viimeisellä sekunnilla 99–98 (59–50)-lukemin. Viidennen perättäisvoittonsa napanneen KTP:n lisäksi perjantaina hakivat voitot Salon Vilpas ja Kauhajoen Karhu.
Teemu Rannikon ja Sasu Salinin Union Olimpija Ljubljana näpäytti ilman Petteri Koposta pelannutta BC Himkiä Euroliigan alkusarjan viimeisessä kotiottelussaan perjantai-iltana. Sasu Salinin kolmoset veivät Olimpijan parhaimmillaan yhdeksän pisteen johtoon, ja viimeisen 15 sekunnin aikana isäntien Klemen Prepelic säkitti Olimpijalle kotiyleisöä huudattaneen 74–72 (34–31)-voiton.
Teemu Rannikon ja Sasu Salinin Union Olimpija ryhmittyy myöhään perjantai-iltana Suomen aikaa Euroliigan alkulohkon viimeiseen kotiotteluunsa. Olimpijan vieraaksi Slovenian Ljubljanaan saapuu viikko sitten paikkansa Euroliigan 16 parhaan joukossa varmistanut Petteri Koposen BC Himki. Joukkueiden edellisessä kohtaamisessa Himki nujersi Olimpijan kotonaan.
Gerald Lee jr.:n edustama KK Buducnost Podgorica joutui EuroCupin lohkovaiheen avauskierroksella taipumaan jatkoajalla liigan mestarisuosikeihin kuuluvalle Gescrap Bilbaolle vieraissa. Joukkueet kohtasivat uudelleen keskiviikkona Buducnostin kotikentällä, ja tulos oli jälleen sama: Buducnost piti espanjalaisia pihdeissään pitkään, mutta joutui tyytymään kahden pisteen tappioon.
Korisliigaa ja EuroChallengea pelaava Tampereen Pyrintö vahvistaa rivejään 26-vuotiaalla, 193-senttisellä Reginald Brattonilla. Kenneth Lowen loukattua polveaan EuroChallenge-ottelussa Södertälje Kingsiä vastaan päätti Pyrintö reagoida asiaan kiinnittämällä Brattonin tammikuun loppuun asti.
Ville Kauniston ADA Blois Basket palasi kahden yllätystappion jälkeen voittopolulle ryöpyttämällä Ranskan NM1-liigan tiistaikierroksen ottelussa Cognacia kotonaan pistein 96–80 (55–42). Kentän tähti oli viime kaudella NM1:n arvokkaimmaksi pelaajaksi valittu Ville Kaunisto, joka pommitti 33 pistettä ja kauhoi 17 levypalloa.
Korisliigassa kärjen tuntumassa kärkkyvä KTP ei ole saanut vähään aikaan tiukkaa vastusta, eikä saanut sitä keskiviikkonakaan. KTP murjoi Uudenkaupungin Korihait pistein 113–64 (51–26) napaten kauden kymmenennen voittonsa.
Joensuun Kataja joutuu jännittämään paikkaansa EuroChallengen 16 parhaan joukossa vielä ensi viikolla. Kuuden pisteen voitto kyproslaisesta Keravnos Nikosiasta olisi varmistanut Katajan jatkopaikan, mutta voitto irtosi joensuulaisille ”vain” viidellä pisteellä 71–66 (39–38). Katajan jatkopaikka on silti äärimmäisen lähellä joensuulaisjoukkueen kaikkien otteluiden yhteenlasketun korisuhteen ansiosta.
Suomen nuoren polven koripallolupauksia kerääntyy jälleen Vierumäelle All Star-leirin merkeissä. 3.-6. joulukuuta järjestettävälle leirille on kutsuttu 50 tyttö- ja 54 poikajunioria ikäluokista 1998–2000.
Syötä hakuehdot
Hakuehdoilla ei löytynyt tuloksia