Suurin odotuksin miesten I divisioonakauteen lähtenyt, mutta hieman yllättäen kaksi peräkkäistä tappiota kärsinyt Kauhajoen Karhu on luopunut kahdesta pelaajastaan. Kauhajoki lähetti kotimatkalle sekä Michael Jonesin että Jeremy Mayweatherin.
Suomen Koripalloliitto on avannut uuden tilastopalvelunsa. Pelikaudella 2006-07 tilastopalvelu kattaa miesten ja naisten kaksi ylimmäistä sarjatasoa eli mestaruussarjat ja I divisioonat. Laajan tilastovalikoiman lisäksi palvelu tarjoaa live-seurannan Korisliigan ja naisten SM-sarjan otteluista.
Kauhajoen Karhu ja Forssan Koripojat löytyvät miesten I divisioonan sarjataulukon kärkisijoilta, kun runkosarja päättyy 17.3.2007. Näin ainakin, mikäli on uskominen divarijoukkueiden valmentajien veikkauksia. Koris.net istutti valmentajat ”piinapenkkiin” kysyäkseen 23.9. käynnistyvän sarjan ennakkotunnelmista.
Koripallon pääsarjoista ensimmäisenä starttaa miesten I divisioona. Divari on ollut jo usean vuoden ajan kilpailullisesti korkeatasoinen sarja, jossa kuitenkin myös nuorille pelaajille on löydetty tilaa kasvaa ”miesten mittoihin”. Tämä positiivinen suuntaus näyttää jatkuvan myös alkavalla kaudella.
BC Jyväskylä on asettanut itselleen isoja tavoitteita. Tulevalla kaudella joukkueen tulisi tuplata miesten I divisioonassa viime kaudella saavutettujen voittojen määrä (8). Alkavan kauden tavoitteet ovat osa BC Jyväskylän ohjelmaa, jonka tarkoituksena on luoda Korisliiga-kelpoinen, jyväskyläläinen joukkue vuoteen 2009 mennessä.
Lapuan Korikobrat lähtee uudistunein kasvoin miesten I divisioonakauteen. Kobrajoukkueen uusi päävalmentaja on 31-vuotias Derrick Crayton, joka on tullut Suomessa tutuksi aiemmin pelaajana.
Koripallon miesten I divisioonaan valmistautuva Forssan Koripojat sai kolmannen amerikkalaisvahvistuksensa riveihinsä. FoKoPo on solminut sopimuksen 26-vuotiaan ja 201-senttisen Marquis Wrightin kanssa.
Miesten I divisioona polkaistaan käyntiin jo 23.-24.9.2006, jolloin tositoimissa nähdään kahdeksan joukkuetta. Divisioonassa 13 joukkuetta tavoittelee kolmea kärkisijaa, joilla on joko kiinni suorassa nousussa Korisliigaan tai pääsee Korisliigan karsintoihin.
Miesten I divisioonakauteen valmistautuvat Salon Vilpas ja Äänekosken Huima ovat vahvistaneet muonavahvuuttaan. Vilpas hankki korinsa alle parimetrisen Anthony McKinnonin ja Huima puolestaan 205-senttisen Joe Barberin.
Miesten I divisioonakauteen valmistautuvat Forssan Koripojat ja Salon Vilpas ovat hankkineet vahvistusta miehistöihinsä. FoKoPon tuorein hankinta on Kyle Williams ja Vilppaan ensimmäinen ulkomaalaisvahvistus puolestaan Justice Graham.
Salon Vilpas on saanut nuoreen divisioonakauteen valmistautuvaan joukkueeseensa roimasti kokemusta. Vilpas on solminut sopimukset Jani Hiltusen, 27, ja Ilpo Jalosen, 32, kanssa. Hiltunen siirtyy Saloon Korisliigan Kouvoista. Jalonen puolestaan jatkaa puolestaan Vilpas-paidassa.
Kauhajoen Karhun kokoonpano miesten I divisioonaan tulevalle kaudelle on valmis. Joukkueessa tulee olemaan 13 pelaajaa ja kolme valmentajaa. Tavoitteekseen Kauhajoki on asettanut divisioonan voiton ja sen tuoman suoran nousun Korisliigaan.
Päättyneellä kaudella miesten I divisioonaan noussut Rovaniemen NMKY luopuu saamastaan sarjapaikasta. Asiasta on päättänyt Rovaniemen NMKY:n johtokunta, joka tiedotti päätöksestään 19.6.2006.
FoKoPo on sopinut Virolaisen Kert Keskülan jatkosta FoKoPo:ssa kaudella 2006-2007. Kesküla on 197-senttinen pelipaikoilla 4-5 viihtyvä kokenut 31-vuotias pelaaja, joka tuli FoKoPo:oon kesken pelikauden 2005-2006.
Salon Vilpas lähtee tulevaan I divisioonakauteen tutussa komennuksessa. Vilpas on solminut vuoden mittaisen valmentajasopimuksen Tero Järvisen (43) kanssa. Viime kaudella hän toimi seuran A-poikien ja 22-vuotiaiden vastuuvalmentajana sekä edustusjoukkueen apuvalmentajana Pasi Järvisen vierellä.
Koripallon miesten I divisioonassa pelaava Turun NMKY on valinnut Kimmo Vyyryläisen joukkueen päävalmentajaksi. Tämän lisäksi päättyneen I divisioonan kauden parhaana pelaajana palkittu Mikko Jalonen jatkaa Turun NMKY:ssä ja joukkueeseen liittyvät Aura Basketista Arto Talvitie sekä Sauli Silvonen.
Syötä hakuehdot
Hakuehdoilla ei löytynyt tuloksia