22.10.2002 Suomen 16-vuotiaiden eli vuonna 1986 syntyneiden tyttöjen maajoukkue pelasi viime viikonloppuna kaksi ottelua Riikan kaupunkijoukkuetta vastaan. Riikan joukkue koostui neljästä Latvian maajoukkuepelaajasta ja muista Riikan urheilukoulujen oppilaista. Joukkueet tasasivat kohtaamisissa voitot 1-1.
- Ottelut palvelivat erinomaisesti suomalaisten valmistautumista kohti ensi kesän EM-karsintoja. Nyt pystyttiin jo haastamaan latvialaisia myös korin alla. Suomi sai myös nopean juoksupelinsä kulkemaan ajoittain mallikkaasti. Turnaukseen oli valittu uusia ja aikaisemmin vähemmän maajoukkuekuvioissa mukana olleita pelaajia, jotka täyttivät paikkansa hienosti, selvitti ja kiitteli ikäluokan päävalmentaja Kaisa Pohjola.
Ensimmäisen ottelun Suomi aloitti hyvin juosten tukun nopeita hyökkäyksiä, puoliajalla tilanne oli 33-28 Suomen hyväksi. Kolmannen jakson aluksi Riika otti käyttöönsä 1-3-1 –paikkapuolustuksen, eivätkä suomalaiset löytäneet aseita sen murtamiseen. Kaukoheitot kolisivat rautoihin ja korin alta ei löytynyt tarvittua uhkaa. Tampereen Pyrinnön Mari Summanen (10/3) oli ottelun ainoita suomalaisonnistujia. Hyökkäyspäässä latvialaiset hallitsivat korinalustoja ja nostelivat helppoja koreja. Kolmas erä meni Latvialle peräti 24-7 ja koko ottelu lukemin 66-53.
Toiseen otteluun Suomi oli valmistautunut hyvin ja varsinkin pitkästä kalustosta Tapiolan Hongan Minna Raatikka ja Joensuun Katajan Sanna Kinnunen tulivat kovalla asenteella otteluun. Suomi haastoi hyvin latvialaisia korinalustoilla, eikä vastustajan paikkapuolustuksestakaan ollut tällä kertaa Suomen kaatajaksi. Siitä piti huolen viimeistään ottelussa 17 pistettä heittänyt Peli-Karhujen Saara Silvonen. Kinnunen kirjautti tehot 11/7 ja Raatikka puolestaan 11/4. Ottelu Suomelle lukemin 68-60.
Naisten ja miesten 3x3-maajoukkueet ovat aloittaneet yhteisen valmistautumisensa kohti kesän kansainvälisiä haasteita, ja edessä ovat EM-karsinnat Slovakian Košicessa 13.–14. kesäkuuta.
15-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue kokoontuu Kisakalliossa 27.-30.6.2026.
16-vuotiaiden poikien maajoukkue leireilee Kisakalliossa 22.-26.6.2026.
16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue leireilee Kisakalliossa 15.-18.6.2026.
18-vuotiaiden poikien maajoukkue leireilee Kisakalliossa 8.-11.6.2026.
18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue leireilee Kisakalliossa 8.-11.6.2026.
15-vuotiaiden tyttöjen ja poikien maajoukkueleireille kutsuttavat pelaajat on valittu. Leirit järjestetään Kisakalliossa 21.-24.5.2026.
Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkue aloitti tänään neljän ottelun mittaisen turnausurakkansa Unkarin Székesfehérvárissa. Sudenpennut kaatoi Latvian koripalloliiton akatemiajoukkue Ekselences Centrsin 63-100 (35-48).
Susiladiesin ja kesän 2025 naisten universiadijoukkueen kesä käynnistyy tänään maanantaina 2.6. open gymin merkeissä Helsingin Urhea-hallissa. Kesän kotikamaralla huipentaa universiadijoukkueen Saksa-maaottelut Urheassa, joista toinen on avoin yleisölle.
Suomen pyörätuolikoripallomaajoukkue Parasudet valmistautuu syyskuussa pelattaviin EM-kisoihin. Valmennustiimiin kuuluu vuosia Euroopassa ammattilaisena pelannut EM-pronssimitalisti ja kolminkertainen Suomen mestari Juha Luukkonen, jonka valmennusfilosofia korostaa joukkuehenkeä ja pelaajien oma-aloitteisuutta.