16-vuotiaat tytöt juhlivat Baltic Cupin voittoa

Suomen alle 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue juhli sunnuntaina ikäluokkansa Baltian mestaruutta kukistettuaan Baltic Cupin päätöspelissä Viron 58–60 (28–31). Suomi voitti turnauksen kaikki kolme otteluaan.

Vilma Purhonen oli rautaa Baltic Cupin avauksessa. Kuva: Tuomas Venhola.

Pitkän Baltian leirityksen viimeisenä päivänä pelattu Baltic Cupin päätösottelu Viroa vastaan oli suomalaisittain hankala. Viro onnistui rikkomaan matkaväsyneiden suomalaisten puolustusta rutiinihyökkäyksillään, mutta Suomi esitti kuitenkin läpi ottelun tasaisen vahvaa hyökkäyspelaamista ja hallitsi peliä hienoisesti.

Päätösminuuteilla Suomen ratkaisijaksi nousi Vilma Purhonen (16/9), joka teki joukkueensa viisi viimeistä pistettä. Suomen voitto Virosta merkittiin tilastokirjaan täpärästi 58–60 (28–31). Suomi voitti turnauksessa kaikki kolme otteluaan.

– Takanani on aika pitkä valmentajahistoria ja tämä oli yksi niitä harvoja kertoja, jolloin voin sanoa, että voiton avain oli hyökkäyspeli. Jostain syystä emme päässeet tasollemme joukkuepuolustuksessa, mutta kansainvälinen voitto on aina kansainvälinen voitto ja nostan hattua koko joukkueelle, joka osoitti jälleen kerran luonteensa tiukkojen pelien ratkaisijana, lausui 16-vuotiaiden tyttöjen päävalmentaja Harri Jokela.

Suomen tehokkaimmat Viroa vastaan olivat Purhonen sekä Anni Jämsä (12/3/5 syöttöä/5 riistoa). Ennen A-divisioonan EM-kisoja joukkue suuntaan Turkkiin nuorten olympiafestivaaleille (EYOF).

– Kesän edetessä turnaukset ja pelit kovenevat. Tämä oli meille erinomainen leiritys ja saimme turnauksesta tärkeää kokemusta, mutta parannettavaa on vielä. Tavoite on olla voitokas joukkue aina EM-kisoissa asti, Jokela lupaili.

 

18-vuotiaat tytöt päättivät Baltian leirityksen voittoon

Suomen alle 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue päätti kymmenen päivän Baltian leirityksellä kukistamalla Liettuan toistamiseen. Suomen sunnuntaiaamun voittolukemat merkittiin pistein 52–59 (31–26).

Suomella oli ottelun avauspuoliskolla käynnistymisvaikeuksia, mutta kolmannella jaksolla joukkue keräsi rivinsä ja sai joukkuepuolustuksellaan Liettuan hyökkäyksen solmuun. Suomi johti päätösjaksolla parhaimmillaan 13 pisteellä ja onnistui torjumaan Liettuan loppukirin, vaikka kotijoukkue rynnisti lujaa päälle.

– Oltiin todella väsyneitä raskaan leirijakson päätteeksi, mutta puoliajalla kopissa päätettiin että väsymys on vain mielentila, ja että meiltä löytyy varmasti kahden kymmenminuuttisen verran energiaa. Lopussa meinasi tulla väsy uudestaan, mutta meiltä löytyi riittävästi rutiinia pitää Liettua kaukana, kiitteli 18-vuotiaiden tyttöjen apuvalmentaja Jussi Laakso.

Suomen ykkönen oli Annika Holopainen (25/6), joka naulasi seitsemästä kolmosestaan neljä sisälle. Laakso kehui myös Meral Bedretdinin (13/6/7 riistoa) ja Anette Juvosen (6/4/7 syöttöä) työtä joukkueen takakentällä.

Liettua-ottelu oli 18-vuotiaiden tyttöjen viimeinen virallinen maaottelu ennen 4.-14. elokuuta Unkarin Miskolcissa pelattavia B-divisioonan EM-kisoja. Suomi kohtaa kisojen alkulohkossaan Luxemburgin, Tanskan ja Israelin.

Viro – Suomi 58–60 (12–19, 28–31, 44–38), alle 16-vuotiaiden tyttöjen maaottelu, Baltic Cup, Kaunas (Liettua) 17.7.2011

Vilma Purhonen 16/9, Anni Jämsä 12/3/5 syöttöä/5 riistoa, Tuuli Menna 10/4, Moona Hämäläinen 6/4, Veera Välimaa 5/7, Ninni Salmi 3/8/3 syöttöä, Paula Tattari 3/2, Jenni Rantanen 2/2, Veera Kesänen 2/2, Jasmin Dolivo 1/3/3 riistoa, Lotta Eräkangas 0/2, Armi Anttila 0/0.

 

Liettua – Suomi 52–59 (12-9, 31–26, 40–40), alle 18-vuotiaiden tyttöjen maaottelu, Druskininkai (Liettua) 17.7.2011

Annika Holopainen 25/6, Meral Bedretdin 13/6/7 riistoa, Anette Juvonen 6/4/7 syöttöä, Sophie Weckström 6/2, Noora Korhonen 4/2, Noora Järvikangas 4/1, Heidi Sihvola 1/4, Kaisa Kuisma 0/1, Camilla Grönberg 0/0, Saara Wahlgren, Evita Iiskola.