16-vuotiaat tytöt tarjoilevat harvinaista herkkua

Jyväskylä toimii seuraavan vajaan kahden viikon ajan näyttämönä, kun 16-vuotiaat tytöt pelaavat B-divisioonan EM-kilpailunsa. Keskiviikkona 2.8. käynnistyvissä ja 13.8. päättyvissä kisoissa on Suomen lisäksi mukana 16 maata. Suomen joukkue turnaukseen on nimetty.

– Koriksen arvokisat ovat Suomessa harvinaista herkkua. Kun pelit pelataan Jyväskylässä kahdella kentällä, jotka ovat sadan metrin päässä toisistaan, voivat koriksen ystävät nauttia 17 maan peleistä koko rahan edestä, kertoo Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen päävalmentaja Ensio Helimäki.

Suomi pelaa kotikisoissaan lohkossa D yhdessä Bulgarian, Islannin ja Slovenian kanssa. Suomalaisnuoret ovat ensimmäistä kertaa tulessa perjantaina 4.8., jolloin vastaan marssii Islanti klo 20:15 käynnistyvässä pelissä. Ottelu pelataan Jyväskylän monitoimitalolla. Suomi halajaa lohkossaan kahden parhaan joukkoon, joka tietäisi ylempää jatkosarjaa ja kilvoittelua kahdesta jaossa olevasta A-divisioonan paikasta.

– Vuonna 1990 syntyneille nämä ovat ensimmäiset arvokisat, joten useimmat maat ovat tällä hetkellä taidoiltaan täysiä arvoituksia. Suomen alkulohkon joukkueista olemme kohdanneet avausvastustajamme Islannin PM-kisoissa. Voitimme tuon pelin toukokuussa suhteellisen helposti. Slovenia ja Bulgaria ovat Suomen lohkon muut joukkueet, mutta niistä emme tiedä kovinkaan paljon. Lohkomme avausottelu Slovenia-Bulgaria onkin turnauksen tärkein ottelu scouttauksemme kannalta, Helimäki selvittää.

Huolellinen valmistautuminen

Suomi on valmistautunut kotikisoihinsa hartaasti Jyväskylän maisemissa. Joukkueelle on kertynyt pelkästään heinäkuussa 15 leiripäivää. Jakson aikana Suomi on pelannut kuusi ottelua, joista kolme jyväskyläläisseura HoNsU:n vuosina 1991-92 syntyneitä poikia vastaan.

– Pelit olivat tosi tasaisia ja varsinkin meidän takapelaajat joutuivat sellaisen prässin kohteeksi, johon tuskin kisoissakaan joutuvat. HoNsU:n naisia vastaan pelasimme voitokkaan pelin ja jakson lopuksi leiritys huipentui kahteen maaotteluun Saksaa vastaan. Kaikki pelit palvelivat todella hyvin valmistautumistamme, arvioi Helimäki.

Suomi hävisi ensimmäisen Saksa-maaottelunsa, mutta hankki toisessa kohtaamisessa hienosti B-tyttöjen historian ensimmäisen voiton saksalaisista.

EM-kisat ovat 16-vuotiaille ensimmäiset arvokisat, joskin Suomen joukkue on kokenut kesän aikana jo ennen kisojen starttia kosolti uutta.

– Tytöt ovat koripallouransa alkutaipaleella ja useille tämä oli ensimmäinen kesä, jolloin harjoittelu oli säännöllistä ja tavoitteellista. Leireillä oli päivittäin koriksen lisäksi paljon tukiharjoittelua ja lihashuoltoa. Tiivis yhdessäolo on muovannut joukkueesta henkisesti yhtenäisen ja toistensa seurasta nauttivan ryhmän. Kia Ignatius on joukkueen kapteenina nuoresta iästään huolimatta osoittanut harvinaista kypsyyttä.

Suomen pelaajista peräti neljä pääsee EM-kisoissa pelaamaan kirjaimellisesti kotiyleisönsä edessä. Johanna Lemmetty, Eeva ja Titta Lepistö sekä Piia Riekko edustavat nimittäin seuratasolla HoNsU:a.

Jyväskylän EM-kisojen (2.-13.8.) tulokset ja tilastot löytyvät osoitteesta www.fibaeurope.com. Käytännön järjestelyistä löytyy informaatiota puolestaan Koris.netin EM-kisasivustolta. Turnauksen otteluohjelma on saatavissa kahtena Excel-tiedostona: ottelut hallikohtaisesti tai ottelut aikajärjestyksessä.

Suomen 16-vuotiaat tytöt EM-kisoihin

# Nimi  Pituus Synt. Pelip. Seurajoukkue
4 Piia Riekko 176 1990 G HoNsU
5 Jutta Jortikka 174 1990 G TuRi
6 Aino Tuomi 167 1990 G OrJy
7 Kia Ignatius 178 1990 G Espoo Team
8 Iina Immonen 179 1990 F TuRi
9 Hanna Vapamaa 180 1990 F OrJy
10 Essi Punkkinen 183 1990 F/C HNMKY
11 Johanna Lemmetty 182 1990 F/C HoNsU
12 Meriem Eerikinharju 177 1990 F ToPo
13 Titta Lepistö 183 1990 F/C HoNsU
14 Jonna Haavisto 183 1990 C KaPo
15 Eeva Lepistö 182 1990 C HoNsU
 
Päävalmentaja Ensio Helimäki
Valmentaja Jussi Laakso
Valmentaja Päivi Vajavaara
Joukkueenjohtaja Petteri Tawast
Fysioterapeutti Maarit Virtanen

Lisätietoja: /maajoukkueet/tyttojen_maajoukkueet/16-vuotiaat_tytot2/