18-vuotiailla tytöillä menestyksekäs EM-kenraali, Suomi kaatoi Liettuan vieraissa

Suomen 18-vuotiaat tytöt pelasivat viimeisen pelinsä ennen lauantaina 23.7. alkavia B-divisioonan EM-kisoja, kun suomalaiset voittivat vahvan toisen puoliajan turvin Liettuan vieraissa 65-77 (31-33). Suomen terävöitynyt puolustus ruokki hyökkäyspäätä ja suomalaiset johtivat peliä parhaimmillaan 25 pistettä päätösneljänneksellä.

Leila Kaajasalo johdatti Suomen 18-vuotiaat tytöt vierasvoittoon Liettuasta EM-kenraalissa. Kuva: Oma Design.


– Ottelun alku lupasi aikamoisen hikistä iltaa meille. Liettua tuli hurjalla sykkeellä peliin ja me jäimme vähän ihmettelemään, Suomen päävalmentaja Sami Toiviainen kertoi.

Alkukangertelun jälkeen Suomi otti pelin kontrolliinsa johtaen toisella neljänneksellä 28-18. Liettua oli pakotettu paikkapuolustukseen, joka hetkeksi hyydytti Suomen hyökkäyspelin ja puoliajalle mentiin tilanteessa 31-33.

– Tauolla painotimme pallollisen puolustajan vastuuta palloskriinitilanteissa, joka oli ollut ensimmäisellä puoliajalla huonoa. Kun tämä saatiin kuntoon, niin Liettua oli hätää kärsimässä meidän puolustuksen kanssa. Samalla hyökkäyspää alkoi toimia ja menimme menojamme.

Suomi jyräsi Liettuan ylitse toisen puoliajan ensimmäisen vartin aikana johtaen peliä parhaimmillaan 25 pistettä. Liettua pääsi vielä viimeisen viiden minuutin aikana kaunistelemaan lukemia.

Suomen, ja koko kentän, kuningatar oli Leila Kaajasalo (19/5/5 riistoa/3 torjuntaa), joka loisti molemmissa päissä kenttää. Korin alla tuhojaan pääsivät tekemään Nea Kuisma (2/2) ja Sofia Rajala (14/8). Kaksinumeroisille pistelukemille ylsi Kaajasalon ja Rajalan lisäksi Helmi Tulonen (10/5).

Lisätietoja: Ottelutilastot