12.4.2015 Bisons Loimaan VTB-liigataival päättyi tänään sunnuntaina Riikassa, kun loimaalaiset hävisivät latvialaiselle VEF:llä 78-62 (36-31). Bisons pysyi VEF:n kannoilla ensimmäisen puoliajan, mutta kotijoukkue repäisi ratkaisevan eron kolmannella neljänneksellä.

Ian Hummerin komea tupla-tupla (12 pistettä, 13 levypalloa) ei riittänyt Bisons-voittoon VTB-liigan päätösottelussa. Kuva: Tytti Nuoramo.
Pudotuspelikamppailussa hengissä oleva VEF yritti alusta lähtien hidastaa pelin tempoa, jotta vauhdikkaalla pelillään VTB-liigassa mainetta keränneet loimaalaiset eivät päässeet juoksemaan kenttää heille ominaiseen tyyliin.
Riikalaiset pysyivät niukassa johdossa ensimmäisen puoliajan, mutta kolmannella neljänneksellä ero repesi yli kaksinumeroisiksi. Bisons kuroi eron alle kaksinumeroiseksi muutamaan kertaan päätösneljänneksellä, mutta VEF onnistui vastaamaan jokainen kerta.
VEF:n Gerald Robinsonin (18/3/3 syöttöä) ajot ja laadukas puolustus aiheuttivat erityisesti päänvaivaa Bisons-nipulle.
Loimaalaisten tehokolmikko oli tällä kertaa Roope Ahonen (12/0), Ian Hummer (12/13/3 syöttöä) ja Martin Zeno (10/2/4 syöttöä).
Ottelun myötä Bisonsin VTB-kausi sai päätöksensä rekordilla 9 voittoa ja 21 tappiota.
Helsinki Seagulls on tehnyt kolmen vuoden mittaisen pelaajasopimuksen joukkuetta menestyksekkäästi kausina 2021-25 edustaneen Lassi Nikkarisen kanssa. 29-vuotias pelintekijä valittiin Seagullsin mestaruuteen päättyneellä kaudella Korisliigan vuoden pelaajaksi ja vuoden puolustuspelaajaksi 2024-25.
Koriskauden 2025–26 parhaat pelaajat ja toimijat on palkittu lauantaina Superlauantain yhteydessä pidetyssä vuosittaisessa palkintogaalassa. Vuoden pelaajina loistivat Salon Vilppaan Samu Adler ja Tampereen Pyrinnön Annika Aarrejoki.
Samu Adler säväytti kentällä huikein tilastoin, kun Salon Vilpas kaatoi Kataja Basketin kevään 2026 Korisliiga-finaalien seitsemännessä ottelussa.
Kataja Basket otti välttämättömän voiton kotikentällään ja tasoitti finaalit 3–3:een.
Salon Vilpas on noussut miesten Korisliiga-finaaleissa 0–2-tappioasemasta 3–2-johtoon.
Salon Vilpas otti vierasvoiton ja tasoitti finaalit Kataja Basketia vastaan. Seuraavat ottelut torstaina 14. toukokuuta Salossa ja lauantaina 16. toukokuuta jälleen Joensuussa.
Salon Vilpas otti tämän kevään Korisliiga-finaalien ensimmäisen voittonsa lähes 40 pisteen marginaalilla ja päätösjakson tukahduttavalla puolustustyöllä.
Kotimainen pääsarjakoripallo jatkuu Ruudussa uuden monivuotisen sopimuksen myötä. Sopimus astuu voimaan heti seuraavasta kaudesta alkaen.
Kataja Basket otti toisen voittonsa miesten Korisliigan finaaleissa. Salon Vilpas on edelleen nollilla.
Kataja Basket otti harvinaisen kovan vierasvoiton Korisliiga-finaalien ensimmäisessä ottelussa.