Jungebrandin mukaan tuomareiden valmistautuminen 28. elokuuta alkaviin MM-kisoihin on ollut käynnissä jo pitkään.
– Tähän asti valmistautuminen on koostunut fyysisestä harjoittelusta. Ennen varsinaisen tapahtuman alkua kukin tuomari viheltää muutaman harjoituspelin, ja Turkkiin saavuttuaan erotuomarit ottavat osaa parin päivän koulutustilaisuuteen.
Yli 24-vuotisen kansainvälisen erotuomarikokemuksensa pohjalta Jungebrand arvioi koripallon muuttuneen vuosien saatossa haastavammaksi tuomita. Erityisen suuri muutos on tapahtunut pelitempossa.
– Suurin haaste on pysyä pelin vauhdissa mukana. Vanhoina aikoina vain takamiehet olivat nopeita, mutta nyt niin isot kuin pienetkin pelaajat juoksevat kenttää, Jungebrand arvioi.
Syyskuun puolivälissä huipentuvien MM-kisojen Jungebrand uskoo olevan jälleen yksi osoitus koripallon kansainvälistymisestä. Viime vuosikymmenen alussa Euroopan ja Etelä-Amerikan maat alkoivat kuroa USA:n taidollista etumatkaa kiinni, mutta myös Afrikan ja Aasian maajoukkueet ovat kehittyneet valtavasti.
– Kisoissa on paljon vahvoja joukkueita, joilla on mahdollisuudet aivan huipulle asti. Laatupyramidi on pinta-alaltaan entistä laajempi. Tuomarin kannalta se on haastavaa, mutta myös mielenkiintoista.
MM-kisoissa nähdään jälleen kymmenittäin kansainvälisiä huippupelaajia Euroliiga- ja NBA-parketeilta. Pelaajien ja tuomareiden välisiä suhteita Jungebrand kuvailee ”puhtaan ammatillisiksi”.
– Pelaajat ovat numeroita ja nimiä pelipaidan selässä. En ajattele matsin jälkeen, että ”tulipahan vihellettyä askeleet Kobe Bryantille”, eikä hänkään varmasti ajattele, että ”Carl Jungebrand vihelsi minulle askeleet”, Jungebrand naurahtaa.
– Kiikkustuolissa voi vanhana ukkona miettiä, minkälaisia pelaajia tuli kohdattua ja kuinka paljon tv-katsojia joissain otteluissa oli, mutta nyt se on vain yksi osa-alue omassa työssä.
”Miljardin katsojan erotuomari”
Koripalloerotuomarina vuodesta 1978 lähtien toiminut Jungebrand on toiminut FIBA-erotuomarina vuodesta 1986 ja viheltänyt urallaan yli 1000 kansainvälistä ottelua.
Jungebrandin meriittilistaan kuuluvat neljät olympiakisat (1988, 1996, 2000, 2008), kolmet MM-kilpailut (1990, 1994, 2006), kuudet EM-kilpailut (1989, 1993, 1995, 1997, 2001, 2003), 10 Euroliigan lopputurnausta (1989, 1990, 1995, 1997, 1999, 2000, 2001, 2005, 2006, 2008) sekä Korac cupin loppuottelut 1991 ja 1997.
Pekingin olympialaisissa 2008 Jungebrand oli päätuomarina historian seuratuimmassa koripallo-ottelussa, kun USA ja Kiina iskivät yhteen alkulohkopelissä. Ottelun tv-lähetystä seurasi arviolta miljardi ihmistä. Jungebrand toimi tuomarina myös olympiakisafinaalissa, jossa USA löi Espanjan 118-107.
Suomessa Jungebrand on valittu mestaruussarjan vuoden erotuomariksi viidesti. Hän vihelsi vuosina 1985-99 pääsarjassa 439 ottelua. Viime vuosina Jungebrand on tuominnut pääasiassa Euroliigan ja ULEB Cupin otteluita, jonka lisäksi hän on toiminut erotuomarikouluttajana.
Lisätietoja: Koripallon MM-kisojen verkkopalvelu
