17.6.2014 Naisten Korisliigan Forssan Alku on kiinnittänyt laituri Sanna Heleniuksen, 30, ja päävalmentaja Rami Salosen, 41, myös ensi kaudeksi. Kaksi viimeistä kautta Alkua edustanut 180-senttinen Helenius teki viime kaudella forssalaisille 13,6 pistettä ja haki 2,2 levypalloa ottelua kohden.

Sanna Helenius jatkaa Forssan Alussa myös kaudella 2014/2015. Kuva: Francois Perthuis
Tuleva kausi on Pussihukat-kasvatti Heleniukselle hänen kahdeksannes Naisten Korisliigassa. Urallaan Helenius on pelannut myös kolme kautta NCAA:ta Valparaisossa ja 45 naisten maaottelua.
- Olen tosi iloinen siitä, että Sanna jatkaa meillä. Hän oli viime kaudella meidän tärkein pelaajamme. Hän oli tärkeä jo edelliselläkin kaudella, mutta silloin hänen roolinsa oli aivan erilainen. Sannan vahvuus onkin siinä, että hän voi pelata roolissa kuin roolissa, Alun manageri Jyrki Tulander kommentoi Forssan Lehdelle.
Salonen aloitti viime kaudella viime kaudella Tarmo Petterin apuvalmentajana, mutta kun joukkueen pelit eivät sujuneet, vaihtoivat valmentajat tammikuussa keskinäisellä sopimuksella paikkoja niin, että Salonen nousi ykköseksi.
- Hienoa, että seura luottaa minuun. Tämä oli omakin tavoitteeni, Salonen kommentoi Forssan Lehdelle.
Rami Salosen luotsaamalla Alulla on nyt sopimukset Heleniuksen lisäksi Minna Stenin ja Noora Parttimaan kanssa.
Naisten Korisliigan kolmas finaali pelattiin Kotkassa, jossa kotijoukkue otti toisen kiinnityksen mestaruuteen, kun HBA kaatui 74–66.
Naisten Korisliigan finaalit jatkuivat Helsingissä. Avausottelun hävinnyt PeKa oli tänään parempi lukemin 61–53 ja tasoitti finaalisarjan tilanteeseen 1–1.
Naisten Korisliigan finaalit alkoivat vierasvoitolla, kun HBA otti ensimmäisen kiinnityksen mestaruuteen. Samaan aikaan pelatussa pronssiottelussa ToPo päätti kautensa pronssijuhliin.
Naisten Korisliigan finaalit alkavat perjantaina 17. huhtikuuta Kotkassa. Mestaruuteen vaaditaan kolme voittoa.
Naisten Korisliigan välierät saatiin pakettiin, kun PeKa ja HBA veivät viidennet ottelut nimiinsä ja etenivät finaaleihin.
HBA-Märsky haki elintärkeän voiton BC Nokian vieraana. Ottelu päättyi 78-60.
ToPon ja PeKan välinen välieräsarja eteni 2–2-tilanteeseen, kun ToPo otti tärkeän kotivoiton.
BC Nokia ja PeKa ottivat toiset kiinnitykset finaalipaikkoihin. Molemmilla joukkueilla on tulevana viikonloppuna ensimmäinen mahdollisuus edetä finaaleihin.
Kaudella 2025–2026 naisten Korisliigan kuukauden parhaat luvut tarjoaa Suomen johtava talous- ja palkkahallintoalan asiantuntijaorganisaatio Rantalainen. Maaliskuun parhaaksi on valittu Peli-Karhun Lauren Heard, jonka johdolla joukkue nappasi runkosarjan voiton.
Naisten Korisliigan välierissä nähtiin jälleen vierasvoittoja, kun sekä HBA-Märsky että Peli-Karhut tasoittivat ottelusarjat.