Kauhajoen Karhu kovassa heittovireessä

4.2.2012 Kauhajoen Karhu nousi Korisliigan sarjataulukossa kolmanneksi voittamalla kotonaan liigajumbo Namika Lahden hurjan heittopelinsä ansiosta pistein 109–85 (53–35). Lauantain toinen voittaja oli loimaalainen Nilan Bisons.

Kelly Beidlerin Karhu oli heitossa lauantaina.

Matti Nuutisen Bisons upotti Kouvot kotonaan. Kuvat: Francois Perthuis.

Karhun heittämä 109 pistettä oli koko kuluvan liigakauden toiseksi korkein lukema. Myös saman tilaston ykköstila on kauhajokelaisten hallussa: lokakuun alun KTP-kotiottelussaan joukkue pussitti huimat 128 pistettä.

Karhu upotti Lahtea vastaan kakkosensa 65% tarkkuudella, ja 24 kolmen pisteen heittoyrityksestäkin peräti puolet onnistui. Hyviin heittopaikkoihin pääsyä avitti lahtelaisten 18 pallonmenetystä.

– Meidän pelityylimme on sellainen, että pyrimme painostamaan puolustuksessa ja saamaan sitä kautta hyökkäysmahdollisuuksia. Kun vielä onnistuimme kaukoheitoissakin, niin pisteitä tuli paljon, Karhun päävalmentaja Ari Tammivaara tuumasi tyytyväisenä.

Kotijoukkueen pelaajista kovimmassa iskussa olivat Kelly Beidler (28/5/2 blokkia), Vesa Mäkäläinen (21/12) ja Clevin Hannah (24/0/8 syöttöä). Namika Lahden parhaat olivat Sami Pekkola (23/4) ja Ryan Brooks (19/7/3 syöttöä).

Bisons ei antanut Kouvojen yllättää

Korisliigan toista sijaa hallitseva loimaalainen Nilan Bisons ei antanut yhdeksännelle sijalle tipahtaneen Kouvolan Kouvojen yllättää. Pisteet jäivät Varsinais-Suomeen varman esityksen päätteeksi lukemin 80–61 (45–34).

Bisons oli jokaisella neljänneksellä melko tasaisesti vastustajaansa edellä. Eniten eroa syntyi kolmen pisteen heitoilla, joita Kouvot sai sisään vain viisi loimaalaisten yhtätoista vastaan.

Kotijoukkueen korkeimmat pisteet heittivät Matti Nuutinen (17/4) ja Mikko Koivisto (15/1). Levypalloissa ykkönen oli Ryan McDade (13/7).

Kouvojen paras sekä pisteissä että levypalloissa oli Teemu Rintala (13/9).

 


 
24.4.2026 20:34 Korisliiga

Välierät katkolla Vilppaalle ja Katajalle – illan pistekuninkaat Harmon ja Adler

Korisliigan kumpikin välieräsarja on nyt tilanteessa 3–2, ja voiton päässä finaaleista ovat Salon Vilpas ja Kataja Basket.

21.4.2026 20:47 Korisliiga

Molemmat välierät tasoissa – Tahvanainen 26 pistettä, Harmon hillittömät 47!

Miesten Korisliigassa kumpikin välieräsarjoista päätyi tänään kotivoittojen ansiosta kutkuttavaan 2–2-tilanteeseen.

18.4.2026 20:53 Korisliiga

Kataja kavensi Seagullsin johtoa Kantosen ja Harmonin säkenöivällä pelillä – Vilpas yli 50 pisteen voittoon Korihaista

Miesten Korisliigan välierissä tilanne on parhaillaan 2–1 niin Salon Vilppaan kuin Helsinki Seagullsinkin hyväksi.

15.4.2026 21:51 Korisliiga

Korihait tasoitti välierät Vilpasta vastaan – Katajakin kävi lähellä, mutta Seagulls pääsi lopussa ohi

Miesten Korisliigassa pelattiin toinen ottelu kumpaakin välieräsarjaa. Salon Vilpas ja Korihait ovat nyt tilanteessa 1–1, kun taas Helsinki Seagulls johtaa Kataja Basketia vastaan 2–0.

13.4.2026 21:38 Korisliiga

Vilpas vei voiton välieräavauksesta Korihaiden vahvasta pelistä huolimatta

Salon Vilpas vei ensimmäisen välieräottelun nimiinsä luvuin 92–84.

12.4.2026 18:59 Korisliiga

Korisliiga-välierät käynnistyivät: Seagulls avasi kotivoitolla

Helsinki Seagullsin ja Kataja Basketin ensimmäinen kohtaaminen päättyi Seagullsin voittoon.

12.4.2026 10:25 Korisliiga

Korisliiga-välierissä mittaa ottavat Vilppaan suomalaistähti Samu Adler ja Korihaiden kaksinkertainen Kuukauden pelaaja Frank Champion – ”Sarja jää kiinni siitä, kuka jaksaa pisimpään, joten minulla on kisassa ikäetu”, toteaa Adler

Tänä keväänä Salon Vilpas voitti ylemmän jatkosarjan reippaalla etumatkalla ja viimeisteli puolivälieräsarjan Tampereen Pyrintöä vastaan voitoin 4–1. Nyt se saa vastaansa Korihait, joka lähti playoffeihin sarjan neljänneltä sijalta ja kaatoi Tapiolan Hongan niin ikään 4–1.

11.4.2026 09:38 Korisliiga

Korisliiga-välierissä kohtaavat seitsemänneksi ja kuudenneksi sijoittuneet joukkueet: Katajan päävalmentaja Petri Virtanen ja Seagullsin takamies Osku Heinonen avaavat taustat ja analysoivat voimasuhteet

Kataja Basket on rakentanut ja hajottanut läpi koko kauden, ja palaset loksahtivat paikoilleen vasta pudotuspelien koittaessa. Helsinki Seagullsilla puolestaan todellinen valtti, henkinen kovuus, löytyi rajussa takaa-ajoasemassa, kun sitä kipeimmin tarvittiin.

9.4.2026 20:22 Korisliiga

Ottelu numero seitsemän ratkaisi: Seagulls välieriin!

Helsinki Seagulls matkustaa miesten Korisliigan välieriin kohtaamaan Kataja Basketin noustuaan 3–1-takaa-ajoasemasta voittajaksi KTP-Basketia vastaan.

7.4.2026 20:21 Korisliiga

Seagulls tasoitti – Katajan välierävastus ratkaistaan vasta seitsemännessä pelissä torstai-iltana!

Helsinki Seagulls otti kotivoiton KTP-Basketista ja venytti puolivälierät vielä seitsemänteen otteluun. Pöllä pani parastaan korin alla, mutta se ei riittänyt, kun Rougeau ja Ross kirjauttivat komeat tuplatuplat.

Näytä lisää vastaavia