Henrik Pulkkisen polku Helsingin NMKY:ssä alkoi jo seitsemänvuotiaana vuonna 1988. Silloin hän asteli ensimmäisen kerran seuran omistaman Hotel Hospizin saliin ja liittyi juniorijoukkueeseen. Tähän mennessä tie on vienyt naisten ykkösdivisioonajoukkueen päävalmentajaksi ja seuran lajipäälliköksi.
– Välissä olen ehtinyt toimia pelaajana ja valmentajana monella eri tasolla, ollut töissä Arthurissa iltavahtimestarina, vetänyt kerhoja, toiminut Pakilan toimintakeskuksen isäntänä ja käynyt vielä Namikan seikkailuohjaajakoulutuksenkin, Pulkkinen muistelee ja luettelee.
Lähes koko elinkaaren mittainen sitoutuminen joukkueeseen on pitkälti lapsuus- ja nuoruusaikojen kokemusten ansiota.
– Syy omistautumiseen on varmaankin siinä, että ne juoniorivuodet olivat silloin niin merkittävä osa elämääni. Tarkoitan Namikan lisäksi koripalloa ylipäätään. Sen alkoi oikeastaan tajuta kunnolla vasta sitten aikuisiällä.
Omistautumisestaan huolimatta Pulkkinen joutuu tunnustamaan, että hänkin on käynyt kerran vieraissa.
– Vuonna 1998 eli viimeisenä A-poikien vuotenani pelasin yhden kauden eräässä toisessa hienossa koripalloseurassa. Siitä on tullut aika ajoin kuittailua, hän nauraa.
Rakkaaksi muodostuneessa HNMKY:ssä hän näkee aivan erityisenä vahvuutena inhimillisen lähestymistavan urheiluun. Sen sijaan, että juostaisiin sokeana voiton perässä hinnalla millä hyvänsä, joukkueessa kohdataan ihmiset yksilöinä.
– Meillä voi harrastaa monella eri tasolla riippuen omasta motivaatiosta. On olemassa myös harjoitteluvaihtoehtoja kokonaan ilman pelejä, ja tavoitteena on tarjota toimintaa kaiken ikäisille ja tasoisille urheilijoille.
Tämä ei silti tarkoita, etteikö seura olisi oikea valinta myös niille, jotka suhtautuvat pelaamiseen vakavammin ja haaveilevat kehittymisestä seuraavalle tasolle.
– Ihan yhtä lailla sellainen pelaaja, jonka tavoite on päästä ammattilaiseksi, saa Namikasta kaikki tarvittavat eväät, joiden avulla voi tavoitella sitä omaa huippuaan.