KTP ja Bisons kohtaavat kevään finaaliuusinnassa URHOtv:llä

29.11.2013 Kotkan Karhuvuoren Steveco Areenalla aistitaan tänään perjantai-illan huumaa, kun tappioton hallitseva mestari Nilan Bisons matkustaa liigakärki KTP:n vieraaksi. Viime keväänä Bisons vei Pantteri-patsaan kotkalaisten nenän edestä voitoin 3-2 ja syyskauden alkajaisiksi loimaalaiset jyräsivät Kotkan kotonaan, joten KTP:lla on revanssin paikka.

Ville Mäkäläinen ja Timo Heinonen ottavat taas toisistaan mittaa URHOtv:llä. Kuva: Kai Kilappa.

Sekä KTP että Bisons ovat viime viikkoina pelanneet Korisliigan lisäksi euro-otteluita tiiviiseen tahtiin. Bisons palasi Eurocupissa kahden ottelun jälkeen voittokantaan lyömällä serbialaisen KK Radnickin kotonaan Vantaan Energia Areenalla, ja KTP nousi huiman kirin myötä 18 pisteen takaa vierasvoittoon hollantilaisesta GasTerra Flames Groeningenista.

 

KTP johtaa Korisliigaa haettuaan 15 ottelusta 11 voittoa, kun taas Biisoneilla on pelattuna kokonaiset viisi ottelua vähemmän. Loimaalaisten rivi on tosin sitäkin vakuuttavampi, sillä joukkue on nautiskellut kymmenen voittoa putkeen.

 

Loukkaantumishuolet ovat verottaneet kummankin joukkueen iskukykyä viime aikoina. KTP:n pelinrakentajatähti Sharaud Curry on vielä keskenkuntoinen oltuaan jalkavaivaisena sivussa viimeiset pari viikkoa, kun taas kanadalaislaituri Sefton Barrettin pelaaminen on KTP:n ennakon mukaan epätodennäköistä. Biisoneista sairalistalla on ollut viime aikoina Matti Nuutinen.

 

KTP:sta amerikkalaiset Chris Owens ja Ryan Ayers ovat väläytelleet syksyn edetessä huipputehoja ja oman mielenkiintonsa peliin tuo Bisonsista Kotkaan lähetetty Ryan McDade, jolla on edessä mahdollisesti ensimmäinen ottelunsa vanhaa seuraansa vastaan. Silmällä kannattaa pitää myös mainion syyskauden pelannutta Samuli Vanttajaa sekä vasta 19-vuotiasta Joonas Lehtorantaa, joka on tekemässä läpimurtoaan Suomi-koriksen eliittiin.

 

Bisonsista amerikkalaistrion Frank Robinson-Billy Keys-John Williamson yhteispeliä on myös syytä seurata tarkalla silmällä, sillä troikka on muotoutunut nykyiseen muotoonsa vasta McDaden ja Justin Hawkinsin sopimusten irtisanomisten jälkeen. Antto Nikkarinen ja Mikko Koivisto ovat olleet loimaalaisjoukkueen takakentällä erinomaisia, ja mahdollinen Tuukka Kotti-Ryan McDade-taistelupari herättää varmasti tunteita puolin ja toisin.

 

Korisliigaa: KTP-Basket vs. Nilan Bisons, URHOtv:n suora lähetys alkaa Kotkan Steveco Areenalta perjantaina 29.11. klo 18:25.

 

Lisätietoja: Basket.fi:n ennakko
Lisätietoja: KTP:n ennakko
Lisätietoja: Bisons ennakko
 
21.4.2026 20:47 Korisliiga

Molemmat välierät tasoissa – Tahvanainen 26 pistettä, Harmon hillittömät 47!

Miesten Korisliigassa kumpikin välieräsarjoista päätyi tänään kotivoittojen ansiosta kutkuttavaan 2–2-tilanteeseen.

18.4.2026 20:53 Korisliiga

Kataja kavensi Seagullsin johtoa Kantosen ja Harmonin säkenöivällä pelillä – Vilpas yli 50 pisteen voittoon Korihaista

Miesten Korisliigan välierissä tilanne on parhaillaan 2–1 niin Salon Vilppaan kuin Helsinki Seagullsinkin hyväksi.

15.4.2026 21:51 Korisliiga

Korihait tasoitti välierät Vilpasta vastaan – Katajakin kävi lähellä, mutta Seagulls pääsi lopussa ohi

Miesten Korisliigassa pelattiin toinen ottelu kumpaakin välieräsarjaa. Salon Vilpas ja Korihait ovat nyt tilanteessa 1–1, kun taas Helsinki Seagulls johtaa Kataja Basketia vastaan 2–0.

13.4.2026 21:38 Korisliiga

Vilpas vei voiton välieräavauksesta Korihaiden vahvasta pelistä huolimatta

Salon Vilpas vei ensimmäisen välieräottelun nimiinsä luvuin 92–84.

12.4.2026 18:59 Korisliiga

Korisliiga-välierät käynnistyivät: Seagulls avasi kotivoitolla

Helsinki Seagullsin ja Kataja Basketin ensimmäinen kohtaaminen päättyi Seagullsin voittoon.

12.4.2026 10:25 Korisliiga

Korisliiga-välierissä mittaa ottavat Vilppaan suomalaistähti Samu Adler ja Korihaiden kaksinkertainen Kuukauden pelaaja Frank Champion – ”Sarja jää kiinni siitä, kuka jaksaa pisimpään, joten minulla on kisassa ikäetu”, toteaa Adler

Tänä keväänä Salon Vilpas voitti ylemmän jatkosarjan reippaalla etumatkalla ja viimeisteli puolivälieräsarjan Tampereen Pyrintöä vastaan voitoin 4–1. Nyt se saa vastaansa Korihait, joka lähti playoffeihin sarjan neljänneltä sijalta ja kaatoi Tapiolan Hongan niin ikään 4–1.

11.4.2026 09:38 Korisliiga

Korisliiga-välierissä kohtaavat seitsemänneksi ja kuudenneksi sijoittuneet joukkueet: Katajan päävalmentaja Petri Virtanen ja Seagullsin takamies Osku Heinonen avaavat taustat ja analysoivat voimasuhteet

Kataja Basket on rakentanut ja hajottanut läpi koko kauden, ja palaset loksahtivat paikoilleen vasta pudotuspelien koittaessa. Helsinki Seagullsilla puolestaan todellinen valtti, henkinen kovuus, löytyi rajussa takaa-ajoasemassa, kun sitä kipeimmin tarvittiin.

9.4.2026 20:22 Korisliiga

Ottelu numero seitsemän ratkaisi: Seagulls välieriin!

Helsinki Seagulls matkustaa miesten Korisliigan välieriin kohtaamaan Kataja Basketin noustuaan 3–1-takaa-ajoasemasta voittajaksi KTP-Basketia vastaan.

7.4.2026 20:21 Korisliiga

Seagulls tasoitti – Katajan välierävastus ratkaistaan vasta seitsemännessä pelissä torstai-iltana!

Helsinki Seagulls otti kotivoiton KTP-Basketista ja venytti puolivälierät vielä seitsemänteen otteluun. Pöllä pani parastaan korin alla, mutta se ei riittänyt, kun Rougeau ja Ross kirjauttivat komeat tuplatuplat.

7.4.2026 14:36 Korisliiga

Frank Champion toistamiseen Korisliigan kuukauden pelaaja

Kaudella 2025–2026 Korisliigan kuukauden parhaat luvut tarjoaa Suomen johtava talous- ja palkkahallintoalan asiantuntijaorganisaatio Rantalainen. Maaliskuun parhaaksi valittiin upean kuukauden pelannut Korihaiden Frank Champion, joka vei samaisen kunnian myös helmikuussa.

Näytä lisää vastaavia