EM-kotikisoista on nyt reilu vuosi. Mitä sinulle tulee ensimmäisenä mieleen, kun mietit niitä nyt?
Paljon hienoja muistoja ja jännittäviä otteluita. Niihin liittyy paljon fanien luoma tunnelma Tampereella ja Riiassa. Nyt kun suomalainen lentopallo menestyy parhaillaan, on hienoa, kun suomalaiset katsojat saavat tunteita ja elämyksiä, sekä yhteisöllisyyden tunteita maajoukkueidemme kautta.
Mikä on Susijengin vahvuus sinun näkökulmastasi?
Susijengin vahvuus on yhdessä pelaaminen. Nautitaan siitä, että autetaan kaveria ja syötetään palloa vapaalle kaverille. Siitä vahvuus ja identiteetti muodostuu.
Monen nuoren unelmana on joskus Susijengissä pelaaminen. Mihin kannattaa keskittyä harjoittelussa saavuttaakseen sen?
Nimenomaan harjoittelemiseen. Maailma tarjoaa nykyään niin paljon houkutuksia, jotka vievät huomiota muuhun. Vähemmän ruutuaikaa, enemmän pihapelejä!
Miten joukkuetta valmennetaan, kun aikaa yhdessä on vain vähän verrattuna seurajoukkueeseen?
Toki joukkue on tottunut siihen, mutta se vaatii pelaajilta paljon vastuunkantoa. Kaikkia asioita ei voi eikä ehdikään käydä läpi ennen ottelua. Valmentajan suurin haaste on pitää muutamat harjoitukset mahdollisimman selkeinä ja yksinkertaisina.
Onko valmentajan rooli päällä ympäri vuorokauden?
Valmentajan rooli on totta kai päällä siitä hetkestä, kun herää, aina iltaan asti. On tärkeää huomioida ihmisiä ympärillä, auttaa ja johtaa heitä. Ja pitää huoli, että pelaajiin keskittyy maksimaalisesti. Valmentajien työssä on paljon asioita, joita taustajoukot hoitavat. Esimerkiksi fysiikka- ja lajivalmentajat tekevät kellon ympäri töitä, jotta taktiikat olisivat valmiit ja pelaajilla mahdollisuus kentällä onnistua.
Mikä on parasta valmentajan työssä?
Lempimuistot liittyvät aina yhdessä saavutettuihin asioihin pitkän työn päätteeksi. Arjessa nautin myös valtavasti siitä, kun pelaaja oppii ja kehittyy. Se on valmentamisen antoisin juttu.
Miten sinusta tuli valmentaja?
Olen aina sanonut, että olin hyvin vaatimaton pelaaja, mutta liian utelias jäädäkseni pois lajin parista, kun rahkeet eivät riittäneet. Minulla oli myös valtava onni matkassa, kun ihmiset ympärilläni uskalsivat ruokkia tuota intohimoa. En silti koskaan ajatellut, että nyt rupean valmentajaksi. Aika vaan kului ja lopulta siitä muodostui ammatti. Jatkuvasti tulee oppia, mutta usein muistutan itselleni, että tämän pitää olla nautintoa ja hauskaa.
Onko sinulla valmentajaesikuvaa?
Ihailen valtavasti kokeneita valmentajia. On ollut hienoa saada toimia esimerkiksi Henrik Dettmannin ja Vincent Collet’n apuvalmentajana. Se on ollut nuorelle valmentajalle paras mahdollinen korkeakoulu.
Onko jotain mitä pyrit opettamaan pelaajillesi koripallon ulkopuolelta?
Paljonkin. Ne liittyvät myös siihen, miten joukkueessa ollaan ja kunnioitetaan sekä ymmärretään toisiamme. Ja pelaajat opettavat meitä valmentajia vielä enemmän. Jokainen päivä!
Kuka valmentaa valmentajaa?
Valmentajat usein valmentavat toinen toisiaan. On myös tärkeää saada palautetta, mikä on päävalmentajalle harvinaista. Itse tykkään paljon keskustella muiden alojen ihmisten kanssa ja jakaa kokemuksia. Esimerkiksi taidemaailma avaa valtavasti näkemyksiä meidänkin alallemme. Viime kesänä olin esimerkiksi vierailemassa Suomen kansallisoopperassa, mistä sain arvokasta peilausta. Lähtökohtaisesti olen itse tekemällä oppija enemmän kuin teoriaopiskelija. Siksi arvostankin juuri kokeneita valmentajia ja heidän näkemyksiään.