Minna Raatikka liittyy Pussihukkien vahvuuteen

Kuluneella naisten SM-kaudella neljänneksi sijoittunut Pussihukat vahvistaa rivejään Minna Raatikalla. Yhdysvaltain NAIA-yliopistosarjasta siirtyvä Raatikka on allekirjoittanut yksivuotisen sopimuksen seuran kanssa.

Minna Raatikka aloitti menneen kauden alun Espoo Akatemian riveissä naisten I divisioonassa, mutta siirtyi vuodenvaihteessa Yhdysvaltoihin Mobile-yliopistojoukkueen riveihin. Mobilessa 182-senttinen ja 21-vuotias Raatikka sai peliaikaa kauden lopun kaikissa 17 ottelussa, joissa tehomerkinnöiksi syntyi 1,5 pistettä ja 2,2 levypalloa ottelua kohden.

Maajoukkuetasolla niin 16-, 18-, kuin 20-vuotiaiden maajoukkuettakin kaikkiaan 59 kertaa edustanut Raatikka ehti ennen Yhdysvaltoihin lähtöä pelata kymmenen ottelua kotimaan divisioonassa. Näissä otteluissa Tapiolan Hongan kasvatin tehot olivat 7,9 pistettä ja 2,4 levypalloa.

Pussihukilla on tulevasta kaudesta sopimus Raatikan lisäksi Heidi Lönnbergin kanssa. Joukkueen valmentajana jatkaa Markus Makkonen.

Lisätietoja: /sarjat_tulokset/naisten_sm-sarja/

Päivitetty