Suomi ei kuitenkaan häkeltynyt kotijoukkueen kiristä, vaan hoiti ottelun kuumat loppusekunnit tyylikkäästi ja kylmähermoisesti kotiin.
Ensin Susanna Rinta nosti Suomen takaisin johtoon, kunnes Taru Tuukkanen sinetöi riemukkaan voiton neljä sekuntia ennen summeria pistämällä molemmat vapaaheittonsa sisään.
– Se oli tiukasti puolustetulta Rinnalta äärettömän kova kori neljän virheen rasittamana. Ruotsi on aina hieno voittaa, vaikka suoritukseemme jäikin vielä paljon parantamiseen varaa, totesi päävalmentaja Hilpi Savikko.
Suomen valmennustiimiin kuuluva Lee Hakala kuittasi Savikon ajatukset.
– Tyydyttävä suoritus ensimmäiseksi otteluksi. Jatkossa varsinkin sulkupelimme on oltava tiiviimpää isompien vastustajien kanssa.
Turvallisuuden tunne iski
Ottelu kulki alusta lähtien tarkemmin heittäneen Suomen hienoisessa hallinnassa. Suomi johti peliä toisella neljänneksellä parhaimmillaan tilanteessa 29-22, kun jo taukoon mennessä hyvällä prosentilla 11 pistettä upottanut Rinta oli heittänyt pallon pussiin kolmoskaaren takaan.
Kolmannella neljänneksellä onnetonta vapaaheittopeliään jengoilleen saanut Ruotsi pysyi Suomen kannassa pitkälti Kadidja Anderssonin /17/5) ja Chioma Nnamakan (17/7) koreilla. Viimeiselle kymmenminuuttiselle lähdettiin vieraiden 56-52 -johdossa, kunnes kotijoukkueen selkäranka näytti taipuvan.
Se oli kuitenkin pelkkää harhaa, vaikka Suomi tapailikin jo ratkaisun avaimia käsiinsä, kun Reetta Piipari säkitti kovan kolmosen sisään tilanteessa 64-55.
– Hyvänolontunne iski, tuudittauduimme helppoon voittoon ja Ruotsi pääsi rankaisemaan meitä turhan usein riistoja seuranneilla kolmen pisteen hyökkäyksillä. Vastustaja vei meiltä myös liikaa hyökkäyslevypalloja, korosti Hakala.
Ruotsin levypallorohmu oli Agga Jablonska, joka heitti yhdeksän pistettä ja nappasi käsiinsä 14 irtopalloa.
Voittajista Niina Laaksonen nappasi Jablonskan tavoin kovat 14 levypalloa tehden kahdeksasta pisteestään ne tärkeimmät päätösneljänneksen kuumilla hetkillä.
Kovimman suomalaissaldon keräsi Tuukkanen (16/10), jonka lisäksi kaksinumeroisille lukemille ylsivät Rinta (15/1), Tiina Sten (12/6), Laura Sario (11/2) ja Piipari (11/2). Reilut 30 minuuttia Suomen peliä johtanut Piipari tarjoili edelleen viisi koriin johtanutta syöttöä. Michaela Moua ei pelannut Ruotsi-ottelussa akillesjännevaivojen vuoksi.
Syksyn EM-karsintoihin tähtäävän pelillisen valmistautumisen voitokkaasti aloittanut Suomi kohtaa lauantain ottelussaan Latvian, joka kukisti Baltic Sea cupin avauksessa Viron selvästi 84-56 (38-27).
Sekä naisten että miesten Baltic Sea Cupin ottelutilastoja voi seurata reaaliajassa. Tilastot löytyvät osoitteesta http://smartstat.svenskidrott.se/netcasting/. Baltic Sea Cupista lisätietoa osoitteesta www.basket.se/balticseacup.
Ruotsi – Suomi 76 – 79 (37-42), naisten maaottelu, Malmö, Ruotsi 11.8.2006
| Reetta Piipari | 11/1 | /5 syöttöä |
| Taru Tuukkanen | 16/10 | /2 torjuntaa |
| Sanna Helenius | 0/0 | |
| Susanna Rinta | 15/1 | |
| Tiina Sten | 12/6 | |
| Laura Sario | 11/2 | |
| Niina Laaksonen | 8/14 | |
| Heta Korpivaara | 6/5 | |
| Annika Jaakkola | 0/0 | |
| Jenni Laaksonen | 0/4 | |
| Riikka Terävä | 0/0 | |
| Michaela Moua | 0/0 |
Jaksot: 16-19, 21-23, 15-14, 24-23
Lisätietoja: /maajoukkueet/naisten_maajoukkue/