Suomi sai Kööpenhaminassa Norja-otteluun karmaisevan alun. Joukkue ehti menettää viisi kertaa pelivälineen ennen kuin sai pistetilinsä auki. Hanakasti heittäneet norjalaiset eivät jääneen kilpasiskojaan odottelemaan, vaan karkasi 14-3-johtoon.
Naisten maajoukkuetta valmentava espanjalaiskonkari Domingo Diaz halusi tarjota pelaajilleen mahdollisuuden kääntää pelin kulku keskinäisellä kommunikaatiolla ja jätti alkuhetkillä aikalisät ottamatta ja ansaitut ripitykset antamatta.
Tiina Sten teki parhaansa ja toi Suomen 17 pisteellään puoliaikaan mennessä kolmen pisteen päähän (30-33).
Suomi ei kuitenkaan johtanut ottelua missään vaiheessa. Parhaimmillaan se pääsi Sandra Välikosken kolmen pisteen heitolla tasatilanteeseen 51-51. Viimeisellä minuutilla Suomi oli päästä Sanna Heleniuksen kolmosella pisteen päähän, mutta Heleniuksen jalka livahti Kööpenhaminan alimittaisella kentällä sivurajan päälle.
Naisten maajoukkue on aiemmissa valmistavissa maaotteluissaan ottanut mittaa mm. olympialaisiin matkanneesta Latviasta ja EM-kuutosesta Liettuasta. Norja pääsi yllättämään Suomen heittovalmiudellaan. Joukkueen ”käsipallomainen” puolustustyyli ei sen sijaan yllätyksenä tullut.
– Tämä oli meille hyvä fyysinen harjoitus ja erinomainen osoitus siitä, että jokaiseen vastustajaan on oltava valmiina. Asennoitumisemme ei ollut kohdallaan, tyytyi Domingo Diaz toteamaan.
Suomalaisille kirjattiin pelissä peräti 22 menetystä.
Tiina Sten teki Suomelle lopulta 21 pistettä ja Reetta Piipari sai kokoon 13. Norjan ässä oli Kristina Tatteerstill (20/9).
Summerin soidessa norjalaiset ryhtyivät villiin voitontanssiin, jonka ymmärtää. Norja oli nimittäin edellisen kerran voittanut Suomen vuonna 1981, jonka jälkeen Suomen voittoon päättyneitä peräkkäisiä otteluita oli kertynyt 11. Kautta aikain voitto oli Suomea vastaan historian toinen maiden 17 kohtaamisessa.
Ilman loukkaantuneita luottopelureitaan Heta Korpivaaraa, Niina Laaksosta ja Taru Tuukkasta matkassa oleva Suomi kohtaa keskiviikko-iltana PM-kisoissa emäntämaa Tanskan.
Suomi – Norja 60-66 (30–33), naisten PM-kisat, Kööpenhamina (Tanska) 5.8.2008
| Reetta Piipari | 13/3 | /4 syöttöä |
| Mari Puustinen | 3/3 | |
| Sanna Helenius | 7/2 | |
| Sandra Välikoski | 8/2 | |
| Michaela Moua | 2/4 | |
| Riikka Lehtonen | 0/0 | |
| Tiina Sten | 21/8 | |
| Piia Harkko | 0/2 | |
| Minna Sten | 6/3 |
Lisätietoja: http://www.landshold.basket.dk/Nordic%20Championship%202008.aspx