19.1.2018 Yhdysvaltojen miesten yliopistosarjassa NCAA:ssa kuluvalla viikonloppuna suomalaisista ovat erottuneet tulokkaat Tomas Murphy, Edon Maxhuni ja Lasse Gummerus. Samuli Niemisen Stephen F. Austin taas jatkaa voittoputkessa.

Suomen NCAA-tulokkaista erinomaisia otteitaan jatkoivat mm. Lasse Gummerus. Kuva: Ville Vuorinen.
Tomas Murphy ja Northeastern päihittivät vieraissa William & Mary -yliopiston 90-70 (47-34). Murphy sai parkettiaikaa 15 minuuttia, joiden aikana hän pussitti kahdeksan pistettä, haki yhden levypallon ja jakoi kolme syöttöä.
Fiifi Aidoon Grand Canyon nappasi selkeän vierasvoiton Chicago Statesta loppunumeroin 86-58 (40-21). Aidoo toi virtaa vaihtopenkiltä 13 minuutin ajan kirjauttaen viisi pistettä, yhden levypallon, syötön ja kaksi riistoa.
Samuli Niemisen Stephen F. Austin rynni viidenteen peräkkäiseen voittoonsa pieksemällä Abilene Christianin vahvan toisen puoliajan turvin 76-66 (33-43). Nieminen jäi ilman tilastomerkintöjä kolmessa peliminuutissa.
Edon Maxhuni jatkoi Long Beach Staten aloitusviisikossa, kun Maxhunin yliopisto taipui UC Davisille 75-84 (37-42). Maxhuni oli joukkueensa toiseksi paras pistemies pussittamalla kymmenen pistettä, hakemalla yhden levypallon, tarjoillen kaksi syöttöä ja riistäen kertaalleen 24 minuutissa.
Lasse Gummerus oli jälleen aloitusviisikossa, kun Marist hävisi tiukan pelin Sienaa vastaan 65-68 (40-36). Gummerus heitti kahdella kolmosella kuusi pistettä, repi kolme levypalloa sekä riisti ja torjui kerran 22 pelaamassaan minuutissa.
Remu Raitanen ja San Francisco hävisivät niukasti Santa Claralle 65-62 (27-19). Raitanen jäi pisteittä neljässä peliminuutissa.
Hannes Pöllä ja Oklahoma hävisivät Kansas Statelle 69-87 (33-38). Pöllä ei kirjauttanut tilastomerkintöjä yhdessä pelaamassaan minuutissa.
Kolme nousujohteista kautta Yhdysvaltain yliopistoliiga NCAA:ta Weber Staten riveissä pelannut Tapiolan Hongan kasvatti Viljami Vartiainen, 198 cm ja 22 vuotta, siirtyy seniorikaudekseen UC Santa Barbaran riveihin Miro Littlen joukkuekaveriksi.
Kolme nousujohteista kautta Yhdysvaltain NCAA-liigassa pelannut jyväskyläläislähtöinen HoNsUn kasvatti Eemeli Yalaho, 203 cm ja 21 vuotta, siirtyy seniorikaudekseen North Carolina Staten riveihin.
Lupauksia herättäneen debyyttikauden Draken yliopiston paidassa pelannut Okku Federiko vaihtaa joukkuetta Yhdysvaltain NCAA-liigassa. 207-senttinen ja 21-vuotias Federiko edustaa tulevalla kaudella illinoisilaista Northwesterniä, joka on edennyt 2020-luvulla kahdesti NCAA:n valtakunnalliseen lopputurnaukseen.
Viimeisen kahden kauden ajan Korisliiga-kentillä vakuuttavaa jälkeä tehnyt Tapiolan Hongan kasvatti Samu Adler, 198 cm ja 18 vuotta, on valinnut yliopistojoukkueekseen Big East -konferenssissa pelaavan Butlerin. Suomen nuorisomaajoukkueiden vakiokastiin Adlerin tavoin viime vuosina kuulunut Olavi Suutela siirtyy puolestaan Oregon Statesta UC San Diegon yliopistoon.
Päättyneellä NCAA-kaudella North Carolinassa pelannut Elina Aarnisalo, 20, palaa ensi kaudeksi UCLA:n riveihin, jossa hän aloitti yliopistouransa.
Yhdysvaltojen naisten yliopistosarja NCAA:n valtakunnallisessa lopputurnauksessa Elina Aarnisalon edustama North Carolina putosi leikistä ulos, kun UConn oli parempi 42-63 (20-28).
Yhdysvaltojen naisten yliopistosarja NCAA:n lopputurnauksessa Elsa Lemmilä ja Ohio State hävisivät Notre Damelle 83-73 (43-35). Lemmilä heitti 9 pistettä ja keräsi 10 levypalloa.
Yhdysvaltojen naisten yliopistosarja NCAA:n valtakunnallisessa lopputurnauksessa Elina Aarnisalo ja North Carolina pääsivät 16 parhaan joukkoon. Elsa Lemmilä ja Ohio State kamppailevat samasta saavutuksesta tänään. Albina Syla ja Rhode Island taas putosivat leikistä ensimmäisellä kierroksella.
Yhdysvaltojen miesten yliopistosarja NCAA:n valtakunnallisessa lopputurnauksessa, March Madnessissä, jokainen suomalaisjoukkue putosi leikistä ulos viikonlopun jäljiltä. Viimeisenä putosi Federiko Federikon Texas A&M.
Yhdysvaltojen naisten yliopistosarja NCAA:ssa konferenssien lopputurnaukset saivat päätöksensä suomalaisten osalta. Valtakunnallisessa lopputurnauksessa, March Madnessissä, nähdään suomalaisista Elina Aarnisalo (North Carolina), Elsa Lemmilä (Ohio State) ja Albina Syla (Rhode Island).