Panttereiden naisten valmennusjohto vaihtuu

2.4.2002 Pantterit viikko sitten kolmanteen perättäiseen naisten Suomen mestaruuteen johtaneet Mikko Kurki ja Annamaija Keturi eivät jatka joukkueen valmennusjohdossa. Kaksikko vietti läksiäisiään iloisissa tunnelmissa sunnuntaina Vilnassa. Pantterit oli juuri päättänyt kautensa ja saavuttanut erinomaisten esitysten jälkeen viidennen sijan Baltian liigassa (BWBL).

- Kaksi kautta valmennusta, 60 ottelua kaudessa on sellainen työmäärä, että normaalissa päivätyössä olevan on pakko vetää välillä henkeä, totesi tyytyväinen Mikko Kurki hieman haikeana.

Kakkosvalmentaja ja entinen huippupelaaja Annamaija Keturi joutuu myös vaativan työnsä, Helsingin Yliopiston rekrytointipalveluissa, takia luopumaan valmentamisesta.

- Menneet kaksi kautta ovat olleet äärimmäisen mielenkiintoisia, arvioi "Annis".

Kurki ja Keturi ovat kahden kauden ajan muodostaneet toimivan valmentajakaksikon. Pantterit toivookin saavansa pitää heidät edelleen mukana, muissa tehtävissä.

Panttereiden fyysinen valmentaja Mika Järvinen siirtyy seuraavaksi neljäksi vuodeksi Yhdysvaltoihin yleisurheiluvalmentajaksi. Järvinen hoitaa kuitenkin vielä elokuun loppuun saakka Pantteri-naisten valmistautumista ensi kauteen.

Uuden valmennusjohdon Pantterit pyrkii valitsemaan mahdollisimman nopeasti.

Kansainvälinen toiminta jatkuu

Pantterit on tahkonnut kaksi kautta SM-sarjan ohella Baltian liigaa, joka on monessa suhteessa rinnastettavissa miesten Pohjois-Euroopan liigaan (NEBL). Menneen kahden kauden aikana joukkue on pystynyt voittamaan liettualaista Lietuvos Telekomasia lukuun ottamatta kaikki muut liigassa pelaavat joukkueet.

Sijoituksen parantaminen ensi vuoden BWBL-liigassa tulee olemaan Pantterien ensisijainen tavoite, vaikka se tapahtuisi SM-runkosarjan menestyksen kustannuksella.

Juuri päättyneessä Baltian liigassa toiseksi ja kolmanneksi sijoittuneet Baltiskaja Zvezda (RUS) ja TTT Riga (LAT) saapuvat 17.-19.8.2002 pelattavaan Pantterien turnaukseen Helsinkiin.

Asiat

 
21.5.2026 14:03 Suomalaiset ulkomailla

Niko Kuusi siirtyy Saksassa Heidelbergin päävalmentajaksi

Kaksi viimeisintä kautta Noerdlingenin peräsimessä ollut kuusi jatkaa kaksivuotisella sopimuksella Heidelbergiin.

20.5.2026 18:57 Koripalloliitto

Joonas Iisalo Koripalloliiton pelaajakehitysvastaavaksi

Joonas Iisalo aloittaa kesäkuussa Koripalloliiton pelaajakehitysvastaavana. Tehtävässä Iisalo vastaa suomalaisen pelaajapolun kokonaisvaltaisesta kehittämisestä yhdessä kaikkien pelaajapolulla toimivien kanssa sekä toimii osana miesten maajoukkueen valmennusryhmää.

20.5.2026 13:42 Pelaajat

Valtakunnallinen haku koripallon yläkoululeiritykseen lukuvuodelle 26–27 on nyt käynnissä

Suomen Olympiakomitean urheiluakatemiaohjelmaan kuuluvaa valtakunnallista yläkoululeiritystä järjestetään koripallon osalta Kisakallion, Varalan, Kuortaneen sekä Pajulahden urheiluopistoissa.

19.5.2026 14:35 Valmentajat

HKVT-kurssilta valmistui 18 valmentajaa, Leevi Valtanen priimukseksi

HKVT on Suomen Koripalloliiton valmentajille suunnatun peruskoulutuksen viimeinen kokonaisuus. Tällä kertaa kurssin priimukseksi selviytyi Leevi Valtanen.

16.5.2026 09:22 Valmentajat

SUSI-valmentajaverkoston kevättapaaminen kokosi maajoukkue- ja All Stars -valmentajat Kisakallioon

Koripalloliiton SUSI-valmentajaverkoston kevättapaaminen järjestettiin 13.–14.5.2026 Kisakallion urheiluopistolla Lohjalla. Tilaisuus kokosi yhteen alkavan kauden maajoukkueiden valmentajat sekä kaudella 2025 All Stars -toiminnassa mukana olleet valmentajat.

11.5.2026 09:55 Seura tiedottaa

Hyvinkään Pontevan naisten I divisioonan valmentajat kaudella 2026–2027

Naisten edustusjoukkueen päävalmentajana kaudella 2026–2027 jatkaa Pia Yli-Kankahila.

30.4.2026 09:19 Seura tiedottaa

Hyvinkään Pontevan miesten päävalmentajaksi Janne Hartikainen

Hyvinkään Pontevan miesten joukkueen valmennus vaihtuu Janne Hartikaisen ottaessa joukkueen komentoonsa.

30.4.2026 09:16 Seura tiedottaa

LoU Basketin juniorijoukkueiden päävalmentajat valittu kaudelle 2026–2027

Tulevalla kaudella seurassa jatketaan hyvin toimivaa pelaajapolkumallia, jossa seuran valmennuspäällikkö Aleksi Iltanen on vahvasti mukana joukkueiden päivittäisharjoittelussa ja toimii päävalmentajien tukena.

16.4.2026 15:48 Valmentajat

Koripalloliitto käynnistää toukokuussa uuden koulutusohjelman, Master Coach -verkoston

Verkosto on täydennyskoulutusohjelma HKVT:n suorittaneille valmentajille ja se korvaa aikaisemman JVV-ohjelman. Koulutus on kohdennettu ennen kaikkea niille valmentajille, jotka haluavat auttaa toisia valmentajia kehittymään paremmiksi mentoroinnin ja vertaispalautteen avulla. Koulutuksessa on vielä 6 vapaata paikkaa.

16.4.2026 10:39 Koulutus

Koripalloliitto järjestää I-tason koulutuskokonaisuuden Lapualla

Koripalloliitto järjestää I-tason koulutuskokonaisuuden Lapualla yhteistyössä seuran kanssa. Koulutus on Koripalloliiton valmennuskoulutusjärjestelmän ensimmäinen vaihe, joka antaa valmiuksia toimia valmentajan tehtävissä. Kokonaisuus pitää sisällään kolme viikonlopun mittaista lähijaksoa ja etätehtäviä.

Näytä lisää vastaavia