8.4.2010 Naisten SM-koripalloilun loppuottelut alkoivat Peli-Karhujen voitokkaalla vierasmatkalla, kun kotkalaiset hakivat kotiedun runkosarjavoittajalta Catzilta. Välierissäkin kaksi ensimmäistä otteluaan hävinnyt Catz antautui vierailleen lukemin 61-67 (34-34).

Lisa Lee ja PeKa liitelivät Lappeenrannan-vierailultaan takaisin Kotkaan kotiedun kera.

Naisten SM-finaalit jatkuvat sunnuntaina Steveco Areenalla, josta Jelena Solovjeva ja Catz hakevat revanssia avausfinaalin tappiolleen. Kuvat: Matti Koskinen.
PeKa voitti ensi kertaa Lappeenrannassa kahteen vuoteen.
- Penkiltä tulleen Alli Arpen kolmoset olivat avainasemassa. Lisäksi Linda-Lotta Lehtoranta puolusti toisella puoliskolla Reetta Piiparin näkymättömiin, korosti PeKan valmentaja Seppo Kurki.
Catz johti ottelua kolmannella jaksolla 38-36, kun PeKa kipaisi Taru Tuukkasen ja Arpen innoittamien kolmen pisteen heittojen myötä kahdeksan pisteen karkumatkalle.
Peräti neljästi (4/5) bonusviivan takaa osunut ja Stephanie Jonesin vaihtopenkille pitkiksi jaksoiksi syrjäyttänyt Arppe johti PeKan ryhmän huikeaan kaukoheittovireeseen. Vieraat upottivat kahdeksan kolmostaan muhkealla 42-prosenttisella teholla. Catz sai aikaan puolet vähemmän onnistuneita kolmosia kotkalaisia useammalla yrityksellä.
PeKasta pisteitä tekivät vain Porchia Green (18 pistettä/6 levypalloa), Lisa Lee (17/9), Arppe (13/5), Tuukkanen (11/7) ja Jones (8/4). Lähes 37 minuuttia pelanneella Tuukkasella oli tilastoissaan avausjakson jälkeen vasta yksi levypallo.
Kotijoukkueen parhaat pisteet heittivät pelintekijät Reetta Piipari (13/2) ja Vilma Kesänen (11/1), joilla oli kuitenkin suuria vaikeuksia kaukoheittojensa kanssa.
- Kesäsenkin saimme pidettyä hyvin kurissa, koska hän teki puolet pisteistään viimeisen 20 sekunnin aikana, Kurki korosti.
Loppuottelut jatkuvat sunnuntaina Kotkan Karhuvuoressa.
HBA-Märsky haki elintärkeän voiton BC Nokian vieraana. Ottelu päättyi 78-60.
ToPon ja PeKan välinen välieräsarja eteni 2–2-tilanteeseen, kun ToPo otti tärkeän kotivoiton.
BC Nokia ja PeKa ottivat toiset kiinnitykset finaalipaikkoihin. Molemmilla joukkueilla on tulevana viikonloppuna ensimmäinen mahdollisuus edetä finaaleihin.
Kaudella 2025–2026 naisten Korisliigan kuukauden parhaat luvut tarjoaa Suomen johtava talous- ja palkkahallintoalan asiantuntijaorganisaatio Rantalainen. Maaliskuun parhaaksi on valittu Peli-Karhun Lauren Heard, jonka johdolla joukkue nappasi runkosarjan voiton.
Naisten Korisliigan välierissä nähtiin jälleen vierasvoittoja, kun sekä HBA-Märsky että Peli-Karhut tasoittivat ottelusarjat.
Naisten Korisliigassa alkoivat välierät. Molemmat ottelusarjat käynnistyivät vierasvoitoilla, kun ToPo ja BC Nokia ottivat ensimmäiset kiinnitykset finaalipaikkoihin.
Naisten Korisliigan välierät alkavat tänään Kotkassa ja Helsingissä. Finaalipaikkaan vaaditaan kolme voittoa.
Naisten Korisliigan puolivälierät saatiin päätökseen maanantaina, kun ToPo kaatoi vieraskentällä Pyrinnön 61–52 ja vei ottelusarjan voitoin 3–2.
Naisten Korisliigan viimeisessä puolivälieräsarjassa nähdään ratkaiseva viides ottelu, kun ToPo kaatoi kotonaan Pyrinnön jatkoajan jälkeen lukemin 78–70.
Naisten Korisliigan kolmas välieräjoukkue on selvillä, kun BC Nokia kaatoi kotonaan Vimpelin Vedon 71–69 ja eteni jatkoon otteluvoitoin 3–1.