58-vuotias Piipari toimi tämän vuoden kesään asti naisten maajoukkueen päävalmentajana. Kouvojen valmentajaksi Piipari tuli vuonna 1989 nostaen joukkueen II-divisioonasta mestaruussarjaan. Piiparin johdolla seura vei SM-kullan vuosina 1995 ja 1999.
Lisäksi hän on toiminut neljä vuotta TUL:n päävalmentajana ja valittu kahdesti miesten SM-koriksen vuoden valmentajaksi. Siviilissä Piipari toimii Kotkassa Langinkosken koulun rehtorina.
– Valitettavasti koimme tilanteen edustusjoukkueen johtoryhmässä siten, että Anton Mirolybov ei saanut joukkuetta pelaamaan sen mahdollisuuksien mukaan. Tiedustelimme jo entuudestaan tutulta Risto Piiparilta kiinnostusta tulla takaisin. Saatuamme suostumuksen katsoimme parhaaksi ratkaisuksi vaihtaa päävalmentaja, valottaa tilannetta seuran puheenjohtaja Juhani Pousi.
– Joukkueen johto katsoi tilanteen vaativan toimenpiteitä. En olisi ryhtynyt urakkaan jos en itsekin uskoisi joukkueen mahdollisuuksiin. Olen todella innoissani tarjotusta mahdollisuudesta toimia minulle tutun joukkueen ja seurajohdon kanssa, kommentoi Risto Piipari.
Kouvot ja Piipari saavat keskiviikkona 9.11. vastaansa Namika Lahden ja maanantaina 14.11. isännöivät syyskauden ensimmäistä TV-ottelua KTP:tä vastaan.
Lisätietoja: /sarjat_tulokset/korisliiga/