Portugali saapui Helsinkiin toivoa täynnä

Miesten EM-karsinnoissa on maanantaina aistittavissa hienoista ratkaisun makua, kun karsintalohkon tappiottomat joukkueet Suomi ja Portugali iskevät yhteen Helsingin Jäähallilla klo 19:00 alkavassa ottelussa. Karsintojen avausottelussa Unkarin yllättänyt Portugali uskoo jatkavansa voittoputkeaan myös Helsingissä.

Petteri Koposen tähdittämä Suomi janoaa lisävoittoja, mutta niin tekee Portugalikin.

Portugalin lähtökohdat EM-karsintojen alla eivät olleen parhaat mahdolliset. Joukkue on pelannut viime vuodet alavireisesti ja kärsi lukuisista loukkaantumisista maajoukkueen yhteisharjoituskauden alussa.

Veteraanivalmentaja Mario Palman luotsaama, kokenut joukkue aloitti kuitenkin kesän kampanjansa myrskyvaroituksella voittamalla kaikki valmistavat maaottelunsa, ja viime tiistaina joukkue osoitti iskukykynsä myös kovassa paikassa. Palman suojatit nitistivät Unkarin kotonaan Coimbrassa 71–66 (31–31) tiukan joukkuepuolustuksen ja hyvän kaukoheittopelin turvin.

– Tiistainen oli äärimmäisen tärkeä voitto meille, kertoo Unkaria 11 pisteellä ja yhdeksällä pisteellä kurittanut 33-vuotias laitahyökkääjä Carlos Andrade FIBA Euroopan haastattelussa.

– Karsintojen avaaminen voitolla oli elintärkeää taistelumoraalillemme ja lähtöpiste matkalla kohti EM-kisoja.

Andraden mukaan Portugali onnistui Unkari-ottelussa erityisesti Unkarin takapelaajien Adam Hangan ja Akos Horvathin puolustamisessa.

Joukkuepuolustuksen ohella Andrade pitää ryhmänsä kansainvälistä kokemusta merkittävänä tekijänä EM-kisapaikkaa tavoitellessa: merkittävä osa nykyjoukkueen runkopelaajista edusti Portugalia vuoden 2007 EM-lopputurnauksessa Espanjassa. Eräs Portugalin syömähampaista on joukkueen 205-senttinen kapteeni Miguel Miranda, joka rankaisi Unkaria 18 pisteellä.

– Miguel on hyvin älykäs pelaaja. Hän heittää hyvin kaukaa, on monipuolinen ja lukee peliä erinomaisesti. Näiden ominaisuuksien myötä useimpien hänen kokoistensa pelaajien on vaikea pysäyttää häntä.

Seuraavat kaksi otteluaan Portugali pelaa vieraissa. Maanantaisen Suomi-ottelun jälkeen Portugali matkustaa torstaiksi Unkarin Szolnokiin kohtaamaan selkä seinää vasten taistelevan kotijoukkueen.

– Tulevat kaksi peliä tulevat olemaan meille vaikeita, mutta vieraissa pelaaminen ei tarkoita samaa kuin häviäminen. Me pystymme voittamaan tulevat ottelut.

”Usko tekemiseemme on vahva”

Unkari-Suomi-ottelun lopputulos ei tullut suurena yllätyksenä Portugalille. Joukkueen apuvalmentaja Mario Gomes kertoo Portugalin koripalloliiton verkkosivuilla, että Suomen voittoon päättyneen ottelun tapahtumat eivät vaikuttaneet joukkueen pelisuunnitelmaan.

– Suomen voitto oli odotettavissa, aivan kuten Unkarinkin voitto olisi ollut. Meidän kannaltamme on toisarvoista keskittyä muiden joukkueiden otteluiden lopputuloksiin. Päämäärämme on aina voittaa seuraava ottelu, kuka tahansa tuleekin vastaan, Gomes painottaa.

Gomes kertoo Portugalin saapuneen Helsinkiin hyvin valmistautuneena.

– Meillä on hyvät mahdollisuudet voittaa Suomi Helsingissä, kunhan maltamme puolustaa huolella ja pitää pintamme levypallopelissä, arvioi Gomes.

– Uskomme tekemiseemme on vahva. Lähdemme maanantain otteluun voittamaan.

Kahden pelatun EM-karsintakierroksen jälkeen Suomi ja Portugali ovat hakeneet kumpikin yhden voiton. Unkari on hävinnyt molemmat pelaamansa ottelut.

”Sen verran ruotsalaisia oltiin”

Suomi otti sunnuntaina tuntumaa Helsingin Jäähallin upouuteen siirtoparkettiin hyvin samanlaisin aatoksin kuin portugalilaisetkin. Oma tekeminen on kaiken keskiössä.

– Meillä on EM-karsinnoissa vastassa kaksi täysin erilaista joukkuetta. Siinä missä Unkari on nuori ja aggressiivinen on Portugali kokenut ja viisas. Euroopassa koripalloa pelataan 50 maassa ja jos  aina lähtisimme muokkaamaan omaa peliämme vastustajan mukaan, ei siitä mitään tulisi, totesi Suomen päävalmentaja Henrik Dettmann.

Huikean jännitysnäytelmän päätteeksi Unkarista haettu vierasvoitto oli omiaan nostamaan Suomen itseluottamusta.

– Tapa, jolla voiton lopulta otimme oli hieno osoitus joukkueen kyvyistä. Menetimme johtoaseman vieraskentällä ja vastustajan pelatessa hurmoksessa. Moni olisi luovuttanut kyseisessä tilanteessa. Olimme kuitenkin sen verran ruotsalaisia, että käänsimme pelin eduksemme, Dettmann virnuili viitaten länsinaapurin ”hannuhanhimaiseen” maineeseen.

Voitto Portugalista tietäisi Suomelle suurta harppausta kohti elokuun viimeisenä päivänä Liettuassa käynnistyviä EM-kisoja. Suomen pelaajien katseet eivät kuitenkaan vielä harhaile EM-koreille, vaan ovat tiukasti kiinni Portugalissa ja sen kaatamisessa.

– Peli kerrallaan tässä mennään ja kaikki keskittyminen on nyt maanantain Portugali-pelissä. Avain on pysyä aggressiivisena sekä hyökkäyksessä että puolustuksessa. On hienoa päästä pelaamaan runsaslukuisen kotiyleisön eteen, pohti keskittyneenoloinen Petteri Koponen.

Suomen ja Portugalin välinen EM-karsintaottelu alkaa maanantaina klo 19 Helsingin Jäähallissa. Otteluun oli sunnuntaina myyty jo 5500 lippua.

Suomen kokoonpano

#SukunimiEtunimiPituusSyntynytPelip.Seura
4KoivistoMikko19418.04.19872Loimaa Bisons
5NikkiläAntti21025.08.19785Tampereen Pyrintö
6MuurinenKimmo20223.02.19813-4free agent
7HuffShawn19805.05.19842-3Forli (ITA)
8LeeGerald jr.20823.11.19874-5Prima Veroli (ITA)
9HaanpääSamuel20303.09.19863Keravnos Strovolou (CYP)
10KottiTuukka20513.03.19814-5Aget Imola (ITA)
11KoponenPetteri19413.04.19881-2Virtus Bologna (ITA)
12IisaloTuomas19529.07.19822Espoon Honka
13MöttöläHanno20909.09.19764-5free agent
14VirtanenPetri18318.09.19801-2Joensuun Kataja
15RannikkoTeemu18909.09.19801-2Cimberio Varese (ITA)
22MäkäläinenVesa20003.09.19863-4Kauhajoen Karhu
23SalinSasu19111.06.19912Olimpija Ljubljana (SLO)

Valmentaja: Pekka Salminen

Valmentaja: Jussi Hirvonen

Päävalmentaja:Valmentaja:Fysioterapeutti:

Huoltaja: Mikko Pehkonen
Videokoordinaattori: Lassi Tuovi

Lääkäri:Joukkueenjohtaja:

Portugalin kokoonpano

#EtunimiSukunimiPituusSyntynytPelip.Seura
5JoséCosta18808.12.19731Porto Ferpinta
6MiguelMinhava19805.11.19832Benfica Lisboa
7PauloCunha20001.08.19804Vitoria SC
8CláudioFonseca20622.01.19895Vitoria SC
9Filipeda Silva19330.11.19791Evreux (FRA)
10CarlosAndrade19827.04.19784Porto Ferpinta
11FernandoSousa19207.12.19812Coimbra
12ElvisÉvora20504.02.19785Benfica Lisboa
13NunoCortez20517.11.19824Ovarense
14MiguelMiranda20509.10.19785Porto Ferpinta
15JoãoSantos20415.06.19794Porto Ferpinta
20JoséSilva19416.04.19893Barreirense
22MarcoGoncalves20622.04.19845Ginasio
24TomásBarroso18002.11.19901Benfica Lisboa
PäävalmentajaMário Palma
ValmentajaMário Gomes
ValmentajaIvan Kostourkov
Fyysinen valmentajaRui Fuste
ManageriJosé Alberto
HuoltajaJosé Franca

Lisätiedot: EM-karsintaotteluiden ennakkolipunmyynti