Pussihukat jyräsi naisten SM-pronssille

Vantaalaisjoukkue Pussihukat valloitti perjantai-iltana naisten SM-pronssisijan. Yhden ottelun lopputuloksella ratkaistussa pronssitaistossa PuHu osoittautui BC Nokiaa etevämmäksi lukemin 78-65. Ratkaisut syntyivät korin läheisyydessä, jossa Jenni ja Niina Laaksosen sekä Hanna Rotisen muodostama PuHu-trio oli nokialaisvieraille liikaa.

Ottelun ensimmäisellä jaksolla BC Nokia pystyi vielä pistämään kampoihin Nina Sandellin ja Paula Penttilän ennakkoluulottomilla yksi vastaan yksi –ratkaisuilla. PuHu:n ylivoima korin alla kävi kuitenkin pian selväksi. Toisella jaksolla Niina Laaksonen sekä Hanna Rotinen mellastivat jakson kotijoukkueen nimiin 24-11, jonka turvin ”hukkalauma” pääsi puoliajalle 47-29-johtoasemassa.

BC Nokia pystyi altavastaajan asemastaan huolimatta häiritsemään PuHu:n pelinrakentelua läpi ottelun. Se aiheutti vantaalaisille huikeat 31 pallonmenetystä koko kentän paikkaprässillään. Etenkin ottelun päätösneljänneksellä PuHu:lla oli suuria vaikeuksia selviytyä aika ajoin edes puolen kentän yli. Kun joukkue onnistui pääsemään etukentälle, löytyi PuHu:sta aina peluri, joka väänsi väen väkisin joukkueelleen koreja lähietäisyyksiltä. Suuren menetysmääränsä PuHu kompensoi pussittamalla kahden pisteen heittonsa 65,7 prosentin (25/38) tarkkuudella. Ohiheitoistaankin PuHu kaapi 11 hyökkäyslevypalloa.

Laaksosen siskokset ja ottelun parhaana palkittu Hanna Rotinen tekivät yhteensä 57 pistettä ja päihittivät kolmistaankin BC Nokian koko joukkueen levypalloissa (32-22). Joukkueena PuHu haki kaikkiaan 45 levyriä. Niina Laaksonen teki ottelun korkeimman pistemäärän, 24. BC Nokian Paula Penttilä heitti 20 ja sisupussin lailla taistellut Reetta Ojala 15 pistettä.

SM-pronssi oli Pussihukkien naisjoukkueen historian kolmas. Aiemmat pronssi ovat peräisin vuosilta 1990 ja 1999. Seuralla on tilillään myös kaksi naisten Suomen mestaruutta ja viidesti se on ollut SM-hopealla.

Lisätietoja: /sarjat_tulokset/naisten_sm-sarja/