Rannikon Varese ryöstöretkellä Roomassa

5.12.2010 22:33 Teemu Rannikon Cimberio Varesen erinomainen syyskausi sai jatkoa sunnuntaina. Varese kesti isäntäjoukkue Lottomatica Roman loppuhetkien rynnistyksen ja vahvisti asemiaan Serie A:n toisella sijalla 89-92 (32-49)-voitollaan.

Teemu Rannikko tuli "suoraan synnytyssairaalasta" kentälle, kun Varese päihitti Lottomatica Roman.

Petteri Koponen heitti Bolognan korkeimman pistesaaliin, mutta Virtus kärsi silti kolmannen peräkkäistappionsa. Kuvat: Ville Vuorinen ja Tomi Kaminen.

Varese oli masentaa roomalaisjoukkueen lopullisesti jo ensimmäisen puoliajan huikealla heittovireellään. Varese upotti kolmen pisteen heittoyrityksensä huikealla 57,1% tarkkuudella (8/14) ja johti tauolla lukemissa 32-49.

Varese johti vielä päätösjakson alussa turvallisen tuntuisesti lukemissa 52-67, mutta roomalaiset rynnistivät Luca Vitalin onnistumisten saattelemana seuraavat minuutit 12-0 kaventaen piste-eron kolmeen. Varese karkasi uudelleen kahdentoista pisteen johtoon, mutta viimeisen kahden minuutin väsytystaistelussa Lottomatica hiipi kahden pisteen päähän.

Ronald Slayn yhden onnistuneen vapaaheiton jälkeen Lottomatican Nihad Deodovic sai mahdollisuuden tasoittaa ottelun. Viime sekunnin heitto kuitenkin osui rautoihin ja Varese pääsi kotimatkalle Roomasta voittajana.

Lauantaina esikoislapsensa syntymää juhlinut Rannikko pelasi Roomaa vastaan 15 minuuttia heittäen viisi pistettä (kakkoset 1/1, kolmoset 0/1, vapaaheitot 3/4). Rannikko ehti kirjauttaa tilastoihin myös yhden levypallon, yhden korisyötön ja kaksi pallonmenetystä ennen virhetilinsä täyttymistä.

Varesen tehoista vastasivat Jobey Thomas (27/5/4 syöttöä/3 riistoa) ja Phil Goss (25/2/5 syöttöä). Rooman tehokkaimmat olivat Nihad Deodovic (27/6/6 riistoa) ja Luca Vitali (17/1).

Varese jatkaa Serie A:n jaetulla toisella sijalla Armani Jeans Milanon kanssa. Joukkueet ovat voittaneet kahdeksasta ottelustaan kuusi.

Koponen Virtuksen tehokkain tappio-ottelussa

 

Petteri Koponen kuului kentän tehokkaimpiin pelaajiin, kun Virtus Bologna kohtasi Italian Serie A:n sunnuntain sarjakierroksella kotonaan Benetton Trevison. Koposen vahva vire ei kuitenkaan riittänyt, vaan Virtus kärsi kolmannen peräkkäisen tappionsa. Treviso haki sarjapisteet Bolognasta 69-79 (33-34).

Viime viikot polveaan potenut Kennedy Winston johti henkilökohtaisilla ratkaisuillaan Virtuksen 56-52-johtoon päätösjakson avausminuuteilla, mutta bolognalaisjoukkueen korinteko tyrehtyi jakson edetessä.

Treviso vei seuraavan kaksiminuuttisen 12-0 Massimo Bullerin, Alessandro Gentilen ja Donatas Motiejunasin koreilla. Virtus onnistui kuromaan eron Giuseppe Poetan kolmosella kertaalleen kahteen pisteeseen, mutta Treviso onnistui vastaamaan järjestäen Virtuksen kavennuskoreihin.

Virtuksen avaukseen kuulunut Koponen oli pelipäällä keräten 29 minuutissa joukkueelleen 14 pistettä (kakkoset 1/3, kolmoset 4/8), viisi levypalloa, neljä korisyöttöä sekä yhden riiston. Koponen lisäksi menetti pallon kolme kertaa ja rikkoi vastustajaa kerran.

Koponen oli 14 pisteellään Virtuksen paras pistemies. Toinen kymmenen pisteen rajan rikkonut bolognalaispelaaja oli Marcelus Kemp (11/3). Trevison tehokkain oli Devin Smith (18/7/3 riistoa), jolle antoi tukea 213-senttinen liettualainen superlupaus Donatas Motiejunas (13/9).

Virtus on voittanut kauden kahdeksasta ottelustaan neljä. Joukkue on tipahtanut tappioputkensa myötä Serie A:n sarjataulukossa jaetulle 7. sijalle Trevison, Montegranaron, Sassarin ja Biellan kanssa.

 
25.4.2026 10:05 Susijengi

Viljami Vartiainen seniorikaudeksi UC Santa Barbaraan

Kolme nousujohteista kautta Yhdysvaltain yliopistoliiga NCAA:ta Weber Staten riveissä pelannut Tapiolan Hongan kasvatti Viljami Vartiainen, 198 cm ja 22 vuotta, siirtyy seniorikaudekseen UC Santa Barbaran riveihin Miro Littlen joukkuekaveriksi.

24.4.2026 13:19 Susijengi

Eemeli Yalaho North Carolina Staten riveihin

Kolme nousujohteista kautta Yhdysvaltain NCAA-liigassa pelannut jyväskyläläislähtöinen HoNsUn kasvatti Eemeli Yalaho, 203 cm ja 21 vuotta, siirtyy seniorikaudekseen North Carolina Staten riveihin.

24.4.2026 09:29 Suomalaiset ulkomailla

Okku Federiko Northwesternin yliopistoon

Lupauksia herättäneen debyyttikauden Draken yliopiston paidassa pelannut Okku Federiko vaihtaa joukkuetta Yhdysvaltain NCAA-liigassa. 207-senttinen ja 21-vuotias Federiko edustaa tulevalla kaudella illinoisilaista Northwesterniä, joka on edennyt 2020-luvulla kahdesti NCAA:n valtakunnalliseen lopputurnaukseen.

24.4.2026 09:12 Susijengi

Blomgrenin Mitteldeutscherille ENBL-liigan pronssia

Perttu Blomgren sai täydennystä mitalikaappiinsa torstai-iltana, kun hänen edustamansa Mitteldeutscher peittosi Pohjois-Euroopan koripalloliigan (ENBL) pronssiottelussa romanialaisen CSU Voluntarin pistein 92-76 (56-37). ENBL:n Final Four -turnaus pelattiin Mitteldeutscherin kotikaupungissa Weissenfelsissä.

21.4.2026 10:41 Susijengi

Samu Adler Butlerin yliopistoon, Olavi Suutela vaihtaa joukkuetta NCAA:ssa

Viimeisen kahden kauden ajan Korisliiga-kentillä vakuuttavaa jälkeä tehnyt Tapiolan Hongan kasvatti Samu Adler, 198 cm ja 18 vuotta, on valinnut yliopistojoukkueekseen Big East -konferenssissa pelaavan Butlerin. Suomen nuorisomaajoukkueiden vakiokastiin Adlerin tavoin viime vuosina kuulunut Olavi Suutela siirtyy puolestaan Oregon Statesta UC San Diegon yliopistoon.

20.4.2026 19:14 Suomalaiset ulkomailla

Awak Kuierille tappio Euroliigan finaalissa - Linda-Lotta Lehtorannasta tuplamestari

Awak Kuier pääsi taistelemaan Euroliigan voitosta, mutta tuloksena oli kirvelevä finaalitappio. Linda-Lotta Lehtoranta pääsi Bulgariassa juhlimaan mestaruutta ja Lilli Onnelan Faenza eteni jatkoon Italiassa.

18.4.2026 11:04 Susijengi

Jantusen Fenerbahce kohtaa Zalgiris Kaunasin Euroliigan puolivälierissä

Mikael Jantusen edustama Fenerbahce aloittaa Euroliigan mestaruuden puolustamisen puolivälieräsarjalla hallitsevaa Liettuan tuplamestaria Zalgiris Kaunasta vastaan. Fenerbahce päätti Euroliigan runkosarjan vierasvoittoon ranskalaisesta ASVELista yltäen neljännelle sijalle ja puolivälierien kotietuun.

14.4.2026 00:04 Suomalaiset ulkomailla

Elina Koskimiehen ja Roosa Lehtorannan kausi päättyi pettymykseen

Elina Koskimiehen ja Roosa Lehtorannan Saarlouis Royals joutui taipumaan Saksan Bundesliigan pudotuspelien puolivälierissä. Lopputulosta lukuun ottamatta Koskimiehelle jäi kuitenkin positiivinen maku kaudesta.

13.4.2026 23:53 Suomalaiset ulkomailla

Elias Valtonen palasi pelikentille

Elias Valtonen teki paluun pelikentille loukkaantumisen jälkeen viikonloppuna. Edon Maxhuni oli jälleen kuumana Ranskassa ja Olivier Nkamhoua nosti Varesen pudotuspelipaikalle Italiassa.

13.4.2026 09:28 NCAA

Elina Aarnisalo nähdään ensi kaudella jälleen UCLA:n paidassa

Päättyneellä NCAA-kaudella North Carolinassa pelannut Elina Aarnisalo, 20, palaa ensi kaudeksi UCLA:n riveihin, jossa hän aloitti yliopistouransa.

Näytä lisää vastaavia