24.11.2004 Koripallon Sparliigaa johtava Lappeenrannan NMKY kävi antamassa keskiviikkokierroksella vakuuttavan taidonnäytteen Turussa, jossa hyvän syyskauden pelannut nousija Aura Basket jäi vieraiden jalkoihin tuloksella 75-95 (34-45).
Viidennen peräkkäisen voittonsa ottanut LrNMKY hallitsi peliä alusta loppuun voitettuaan jo ensimmäisen jakson 26-11. Vieraiden Pasi Riihelä nousi pelin korikunkuksi 29 pisteellä. Matthew Williams säesti häntä 25 pisteellä.
Juha Sten ja Niilo Lehtilä olivat vaisuista turkulaisista tehokkaimpia 14 pisteillään.
Tasapisteissä lappeenrantalaisten kanssa sarjan kärjessä oleva Porvoon Tarmo oli kotonaan vaikeuksissa peräpään joukkueisiin lukeutuvan Uudenkaupungin Korihaiden kanssa. Tarmo onnistui vasta kolmannella jaksolla kääntämään pelin edukseen ja lopulta 89-82 (44-52) voitokseen.
Tarmon neljättä peräkkäistä voittoa rakensi tehokkaimmin takamiespari Daryl Greene-Petri Virtanen pistein 25 ja 23.
Yhä ilman vierasvoittoa olevan Korihaiden teho lepäsi ulkomaalaisten varassa etenkin kun Pasi Kauha oli jalkavaivaisena sivussa. Ed Dotson heitti 28, Sam Spann 20 ja Robin Grey 14 pistettä.
Kierroksen yllätyksestä vastasi vahvoja kotipelejään Espoossa jatkanut Honka, joka pöllytti kolmantena ollutta Namika Lahtea 101-87 (49-36) lukemin.
Honka johti peliä koko ajan ja pohjusti voittonsa jo kolmannella jaksolla, jonka jälkeen se johti ratkaisevasti 81-59.
Nate Johnson nousi Hongan sankariksi 28 pisteellä. Monte Cummings heitti lahtelaisille 26 pistettä ja Sami Lehtoranta 20.
Äänekosken Huima katkaisi viiden pelin tappioputkensa kotonaan Tampereen Pyrbasketin kustannuksella. Vieraat johtivat peliä ensimmäisen, toisen ja kolmannen jakson jälkeen, mutta Huima käänsi lopulta 95-82 (42-47) voiton.
Huimasta löytyi täysi viisikko kaksinumeroiset pisteet heittäneitä pelureita, joista Toni Ilmonen 26 pisteellä ja Jeremiah Johnson 21 pisteellä olivat tehokkaimpia.
Yhä ilman vierasvoittoa oleva Pyrbasket esitteli uuden amerikalaispelurinsa Marcus Smallwoodin, josta tuli jo 46. tällä kaudella SM-sarjassa pelannut ulkomaalainen. Smallwood tuli tuuraamaan viime viikolla olkapäänsä loukannutta Aaron Haynesia ja eilen hän teki sen 12 pisteen teholla. Vieraiden tehokkain oli Lamont Turner 25 pisteellä.
Joensuun Katajan kolmen voiton putki katkesi tylysti kotihallissa, josta Kouvolan Kouvot haki voiton selvällä erolla 77-94 (41-49). Kouvot ratkaisi pelin kolmannella jaksolla, jolloin se kasvatti kahdeksan pisteen taukojohtonsa 18 pisteeseen.
Jermaine Dearman nousi voittajien tehomieheksi 28 pisteellä. Jarno Nissinen yllätti 20 pisteellä.
Katajan panosta heikensi heti pelin alussa jalkansa loukanneen Llewellyn Smalleyn poistuminen. John Green nosti 17 ja Jyri Lehtonen heitti 14 pistettä.
Kierroksen tasaisin kamppailu pelattiin Salossa, jossa KTP venyi Vilpasta vastaan 73-76 (31-39) voittoon.
Vilpas johti vielä viisi minuuttia ennen loppua 11 pisteellä, mutta kipsaantui niin, että KTP nousi rinnalle. Loppusekunneilla tasatilanteessa KTP:n Jussi Saarela nosti korin ja pussitti vielä bonusvapaaheiton, joilla kotkalaiset ottivat kolmen pisteen voittonsa.
Pelissä nähtiin kahden kovan korintekijän taistelu, kun Tim Kisner heitti Vilppaalle 37 ja Robert Owens KTP:lle 35 pistettä.
Vilppaalta puuttui edelleen selkävaivainen Jukka Kataja. Viime viikolla tullut ja huonokuntoiseksi osoittautunut Jermaine Young pelasi viimeisen pelinsä Vilppaassa neljän pisteen teholla.
(STT)Suomen Koripalloliitto on myöntänyt pääsarjojen sarjalisenssit pelikaudelle 2026–2027. Korisliigaan myönnettiin 12 ja naisten Korisliigaan 9 sarjalisenssiä. Keski-Suomi palaa liigakartalle, kun Kipinä Basket nähdään Korisliigassa tulevalla kaudella. Kaikkiaan koriksen pääsarjoissa nähdään tulevalla kaudella ennätykselliset 65 joukkuetta.
Tuore Suomen mestari Salon Vilpas on kiinnittänyt viime vuosina sarjan ehdottomiin kärkipelaajiin kuuluneen Mikael Aallon 1+1-mallisella sopimuksella.
Samu Adler pelasi alkukauden kuntoutumisestaan huolimatta loistavan loppukauden, voitti mestaruuden ja valittiin sekä finaalien parhaaksi pelaajaksi että Vuoden pelaajaksi. Syksyllä hän aloittaa NCAA-pelit Butlerin yliopistossa.
Helsinki Seagulls on tehnyt kolmen vuoden mittaisen pelaajasopimuksen joukkuetta menestyksekkäästi kausina 2021-25 edustaneen Lassi Nikkarisen kanssa. 29-vuotias pelintekijä valittiin Seagullsin mestaruuteen päättyneellä kaudella Korisliigan vuoden pelaajaksi ja vuoden puolustuspelaajaksi 2024-25.
Koriskauden 2025–26 parhaat pelaajat ja toimijat on palkittu lauantaina Superlauantain yhteydessä pidetyssä vuosittaisessa palkintogaalassa. Vuoden pelaajina loistivat Salon Vilppaan Samu Adler ja Tampereen Pyrinnön Annika Aarrejoki.
Samu Adler säväytti kentällä huikein tilastoin, kun Salon Vilpas kaatoi Kataja Basketin kevään 2026 Korisliiga-finaalien seitsemännessä ottelussa.
Kataja Basket otti välttämättömän voiton kotikentällään ja tasoitti finaalit 3–3:een.
Salon Vilpas on noussut miesten Korisliiga-finaaleissa 0–2-tappioasemasta 3–2-johtoon.
Salon Vilpas otti vierasvoiton ja tasoitti finaalit Kataja Basketia vastaan. Seuraavat ottelut torstaina 14. toukokuuta Salossa ja lauantaina 16. toukokuuta jälleen Joensuussa.
Salon Vilpas otti tämän kevään Korisliiga-finaalien ensimmäisen voittonsa lähes 40 pisteen marginaalilla ja päätösjakson tukahduttavalla puolustustyöllä.