Seagulls saalisti vierasvoiton Kauhajoella

8.10.2016 Helsinki Seagulls nousi toiseksi kahden voiton joukkueeksi tämän kauden Korisliigassa lauantaina. Vierasottelussa Kauhajoen Karhua vastaan tasaisen väännön paininut Seagulls nousi lopulta kamppailun voittajaksi lukemin 80-72 (38-37).

Carl Lindbom oli vierailijoiden pirteimpiä esiintyjiä, Seagullsin hakiessa sarjapisteet Kauhajoelta. Kuva: Erkki Hautaviita

Helsinki Seagulls ja Kauhajoen Karhu kohtasivat Kauhajoen liikuntahallilla Korisliigan lauantain ainoassa kamppailussa. Tasaisen, molempiin suuntiin kamppailun aikana aaltoillut ottelu päättyi lopulta helsinkiläisten vahvan päätösjakson ansiosta Seagullsin vakuuttavaan 80-72 (38-37) –vierasvoittoon.

Ottelun avauspuolikas oli vahvasti kaksijakoinen. Ensimmäinen kymmenminuuttinen urheiltiin vierasjoukkueen tahdissa, mutta jo ennen puoliaikaa Karhu oli löytänyt erityisesti puolustuspelaamiseensa uuden vaihteen ja päässyt otteluun hyvin mukaan. Puoliajan isolle tauolle lähdettiin kuitenkin Seagullsin yhden pisteen johtoasemassa.

Kolmannen neljänneksen joukkueet lähestulkoon tasasivat, Seagullsin pitäessä päätösjaksolle lähdettäessä hallussaan edelleen niukkaa, nyt kahden pisteen johtoasemaa. Kamppailun viimeinen kymmenminuuttinen kulki pitkään tasaisissa merkeissä aina tilanteeseen 67-67 asti, kunnes vierasjoukkue pystyi nostamaan puolustuspelaamisensa intensiteettiä vielä pykälän korkeammalle.

Ottelun viimeiset noin viisi minuuttia Karhu joutui hakkaamaan päätään lähes ilmatiiviiseen Seagulls-puolustukseen, vierailijoiden saadessa samaan aikaan tasaisesti, laajalta rintamalta voiton kannalta elintärkeitä onnistumisia. Ottelun loppulukemat 80-72 naulasi vapaaheittoviivalta Seagullsin lahjakas korintekijä, laituri Jason Conley.

Vierasvoiton takuumiehinä toimivat 23 pistettä heittänyt Carl Lindbom (23/5 levypalloa), tupla-tuplan nikkaroinut Jason Conley (14/11) sekä kahden levypallon päähän Conleyn saavutuksesta jäänyt Raymond Cowels (17/8/3 syöttöä). Hyökkäyksen kapellimestarina operoi tuttuun tapaansa vajaat 32 minuuttia urakoinut Antto Nikkarinen (10/6 syöttöä).

Karhun parhaimmistoon lauantain harmittavassa tappiossa lukeutuivat 21 pistettä heittänyt ja 7 levypalloa kerännyt Kammeon Holsey, 14 pistettä pussittanut Austin Hollins sekä vahvat 25 minuuttia uurastanut Samuli Vanttaja (8/7).

Ottelutilastot: Karhu - Seagulls
 
24.4.2026 20:34 Korisliiga

Välierät katkolla Vilppaalle ja Katajalle – illan pistekuninkaat Harmon ja Adler

Korisliigan kumpikin välieräsarja on nyt tilanteessa 3–2, ja voiton päässä finaaleista ovat Salon Vilpas ja Kataja Basket.

21.4.2026 20:47 Korisliiga

Molemmat välierät tasoissa – Tahvanainen 26 pistettä, Harmon hillittömät 47!

Miesten Korisliigassa kumpikin välieräsarjoista päätyi tänään kotivoittojen ansiosta kutkuttavaan 2–2-tilanteeseen.

18.4.2026 20:53 Korisliiga

Kataja kavensi Seagullsin johtoa Kantosen ja Harmonin säkenöivällä pelillä – Vilpas yli 50 pisteen voittoon Korihaista

Miesten Korisliigan välierissä tilanne on parhaillaan 2–1 niin Salon Vilppaan kuin Helsinki Seagullsinkin hyväksi.

15.4.2026 21:51 Korisliiga

Korihait tasoitti välierät Vilpasta vastaan – Katajakin kävi lähellä, mutta Seagulls pääsi lopussa ohi

Miesten Korisliigassa pelattiin toinen ottelu kumpaakin välieräsarjaa. Salon Vilpas ja Korihait ovat nyt tilanteessa 1–1, kun taas Helsinki Seagulls johtaa Kataja Basketia vastaan 2–0.

13.4.2026 21:38 Korisliiga

Vilpas vei voiton välieräavauksesta Korihaiden vahvasta pelistä huolimatta

Salon Vilpas vei ensimmäisen välieräottelun nimiinsä luvuin 92–84.

12.4.2026 18:59 Korisliiga

Korisliiga-välierät käynnistyivät: Seagulls avasi kotivoitolla

Helsinki Seagullsin ja Kataja Basketin ensimmäinen kohtaaminen päättyi Seagullsin voittoon.

12.4.2026 10:25 Korisliiga

Korisliiga-välierissä mittaa ottavat Vilppaan suomalaistähti Samu Adler ja Korihaiden kaksinkertainen Kuukauden pelaaja Frank Champion – ”Sarja jää kiinni siitä, kuka jaksaa pisimpään, joten minulla on kisassa ikäetu”, toteaa Adler

Tänä keväänä Salon Vilpas voitti ylemmän jatkosarjan reippaalla etumatkalla ja viimeisteli puolivälieräsarjan Tampereen Pyrintöä vastaan voitoin 4–1. Nyt se saa vastaansa Korihait, joka lähti playoffeihin sarjan neljänneltä sijalta ja kaatoi Tapiolan Hongan niin ikään 4–1.

11.4.2026 09:38 Korisliiga

Korisliiga-välierissä kohtaavat seitsemänneksi ja kuudenneksi sijoittuneet joukkueet: Katajan päävalmentaja Petri Virtanen ja Seagullsin takamies Osku Heinonen avaavat taustat ja analysoivat voimasuhteet

Kataja Basket on rakentanut ja hajottanut läpi koko kauden, ja palaset loksahtivat paikoilleen vasta pudotuspelien koittaessa. Helsinki Seagullsilla puolestaan todellinen valtti, henkinen kovuus, löytyi rajussa takaa-ajoasemassa, kun sitä kipeimmin tarvittiin.

9.4.2026 20:22 Korisliiga

Ottelu numero seitsemän ratkaisi: Seagulls välieriin!

Helsinki Seagulls matkustaa miesten Korisliigan välieriin kohtaamaan Kataja Basketin noustuaan 3–1-takaa-ajoasemasta voittajaksi KTP-Basketia vastaan.

7.4.2026 20:21 Korisliiga

Seagulls tasoitti – Katajan välierävastus ratkaistaan vasta seitsemännessä pelissä torstai-iltana!

Helsinki Seagulls otti kotivoiton KTP-Basketista ja venytti puolivälierät vielä seitsemänteen otteluun. Pöllä pani parastaan korin alla, mutta se ei riittänyt, kun Rougeau ja Ross kirjauttivat komeat tuplatuplat.

Näytä lisää vastaavia