




EM-kisajoukkueen muodostavat Shawn Huff, Mikko Koivisto, Petteri Koponen, Tuukka Kotti, Gerald Lee Junior, Kimmo Muurinen, Vesa Mäkäläinen, Hanno Möttölä, Antti Nikkilä, Teemu Rannikko, Sasu Salin ja Petri Virtanen. Joukkueen varamiehiksi nimettiin Samuel Haanpää ja Tuomas Iisalo.
Dettmann myöntää, että lopullisen kisajoukkueen nimeäminen oli kaikkea muuta kuin helppoa.
– Äärimmäisen vaikea päätös, sillä varamiehet olisivat aivan hyvin voineet olla kisakoneessa.
Vaikean päätöksen taustalla on kuitenkin positiivinen ongelma, joka on päävalmentajan mieleen; tasokkaita pelaajia on tarjolla enemmän kuin koskaan.
– Harvinaisen hyvä tilanne, joka on seurausta maajoukkueohjelman johdonmukaisesta kehittämisestä. Pelaajat ovat myös kansainvälisesti kiinnostavampia, joka luo hyvän pohjan, kertoo Dettmann ja muistelee olleensa samanlaisessa tilanteessa luotsatessaan Saksan maajoukkuetta.
”Paremmin kuin Liettuan edellisissä EM-kisoissa”
Liettuaan matkaavista pelaajista tuleva EM-lopputurnaus on Hanno Möttölää lukuun ottamatta kaikille uran ensimmäinen. Möttölä oli mukana 16 vuotta sitten, kun Suomi edellisen kerran oli mukana EM-kisoissa vuonna 1995.
Suomen valmennusportaasta ja huoltojoukoista EM-kisakokemusta löytyy useammaltakin. Dettmannille kisat ovat uran viidennet. Hän luotsasi Saksaa EM-koreilla vuosina 1999, 2001 ja 2003, jonka lisäksi Dettmann oli Suomen päävalmentaja vuonna 1995 Ateenassa. Nykyisestä maajoukkuejohdosta Ateenan EM-kisapaikka kuuluu Dettmannin ohella myös fysioterapeutti Seppo Pehkosen ja fysiikkavalmentaja Jussi Hirvosen meriittilistoille.
Liettuassa Suomi pelaa C-alkulohkon ottelunsa Alytuksessa. Kisat käynnistyy ”susijengin” osalta keskiviikkona (31.8.), jolloin vastaan astuu Kroatia. Ns. Balkanin lohkon muut joukkueet ovat Bosnia-Hertsegovina, Kreikka, Makedonia ja Montenegro. Kolme parasta selviytyy alkusarjasta EM-kisojen toiselle viikolla ja sen aikana Vilnassa pelattavaan jatkosarjaan.
Nelonen Pro näyttää suorina lähetyksinä kaikki Suomen ottelut.
EM-kisat järjestetään koripallohullussa Liettuassa vasta toista kertaa. Ensimmäiset kisansa Liettua isännöi vuonna 1939, jolloin Suomikin oli mukana. Vasta lajin pariin tiensä löytäneille suomalaisille kyyti oli tuolloin kylmää. Suomi hävisi kaikki seitsemän otteluaan keskimäärin 67 pisteen marginaalilla voittamatta kisoissa ainoatakaan puoliaikaa.
– Tavoitteemme on pärjätä paremmin kuin Liettuan edellisissä EM-kisoissa, naurahtaa Dettmann.
Suomen EM-kisajoukkue
| # | Sukunimi | Etunimi | Pituus | Syntynyt | Pelip. | Seura | Kasvattajaseura |
| 4 | Koivisto | Mikko | 194 | 18.04.1987 | 2 | Loimaa Bisons | Pussihukat |
| 5 | Nikkilä | Antti | 210 | 25.08.1978 | 5 | Tampereen Pyrintö | Tampereen Pyrintö |
| 6 | Muurinen | Kimmo | 202 | 23.02.1981 | 3-4 | free agent | Pantterit |
| 7 | Huff | Shawn | 198 | 05.05.1984 | 2-3 | Forli (ITA) | Torpan Pojat |
| 8 | Lee | Gerald jr. | 208 | 23.11.1987 | 4-5 | Prima Veroli (ITA) | UU-Korihait |
| 9 | Mäkäläinen | Vesa | 200 | 03.09.1986 | 3-4 | Kauhajoen Karhu | Lahden NMKY |
| 10 | Kotti | Tuukka | 205 | 13.03.1981 | 4-5 | Aget Imola (ITA) | Forssan Koripojat |
| 11 | Koponen | Petteri | 194 | 13.04.1988 | 1-2 | Virtus Bologna (ITA) | Malmin Super-Koris |
| 12 | Salin | Sasu | 191 | 11.06.1991 | 2 | Olimpija Ljubljana (SLO) | Malmin Super-Koris |
| 13 | Möttölä | Hanno | 209 | 09.09.1976 | 4-5 | free agent | Helsingin NMKY |
| 14 | Virtanen | Petri | 183 | 18.09.1980 | 1-2 | Joensuun Kataja | Säynätsalon Riento |
| 15 | Rannikko | Teemu | 189 | 09.09.1980 | 1-2 | Cimberio Varese (ITA) | Turun NMKY |
| Päävalmentaja | Henrik Dettmann |
| Valmentaja | Pekka Salminen |
| Valmentaja | Jukka Toijala |
| Valmentaja | Jussi Hirvonen |
| Fysioterapeutti | Seppo Pehkonen |
| Fysioterapeutti | Vesa Kuparinen |
| Lääkäri | Aleksi Kallioniemi |
| Manageri | Mikko Pehkonen |
| Videokoordinaattori | Lassi Tuovi |
| Tiedottaja | Mika Mäkelä |
| Joukkueenjohtaja | Vesa Walldén |
Suomen EM-alkusarjan ottelut
| ke 31.8. | Kroatia – Suomi | klo 21:00 | Alytus |
| to 1.9. | Suomi – Kreikka | klo 18:00 | Alytus |
| la 3.9. | Suomi – Bosnia-Hertsegovina | klo 15:30 | Alytus |
| su 4.9. | Makedonia – Suomi | klo 15:30 | Alytus |
| ma 5.9. | Suomi – Montenegro | klo 15:30 | Alytus |
Lue myös seuraavat
- Lähde nauttimaan kisatunnelmista koripallon EM-kisoihin Liettuaan
- Koponen ja Rannikko heittivät Suomen karsintaykköseksi
- Nelonen Pro näyttää EM-kisat, kaikki Suomen ottelut suorana
Lisätiedot: EM-kisojen viralliset nettisivut
Lisätiedot: Suomen miesten maajoukkue
