Susiladies emännöi Liettuaa ja MM-kisoihin valmistautuvaa Tshekkiä Urhea-hallissa

Susiladies pelaa viikonloppuna kaksi maaottelua Helsingin Urhea-hallissa järjestettävässä kansainvälisessä miniturnauksessa. Suomi kohtaa lauantaina klo 19.00 Liettuan ja sunnuntaina klo 18.00 Tshekin. Mukana turnauksessa ovat myös Ruotsi.

Kuva: Joonas Caven

Susiladies pelaa viikonloppuna kaksi maaottelua Helsingin Urhea-hallissa järjestettävässä kansainvälisessä miniturnauksessa. Suomi kohtaa lauantaina klo 19.00 Liettuan ja sunnuntaina klo 18.00 Tshekin. Mukana turnauksessa ovat myös Ruotsi.

Kyseessä on Susiladiesin kesän kolmas miniturnaus. Pari viikkoa sitten Suomi kohtasi Liettuassa Puolan ja Ruotsin, viime viikolla Tukholmassa Liettuan ja Ruotsin.

Nyt joukkue pääsee ensimmäistä kertaa tänä kesänä pelaamaan kotiyleisönsä edessä.

– Aivan mahtava viikonloppu edessä. Tulemme pelaamaan kahta todella hyvää joukkuetta vastaan. Liettua tulee vastaan toisen kerran ja molemmat joukkueet tuntee toisensa asteen verran paremmin. Puolin ja toisin se asettaa uusia haasteita, Suomen päävalmentaja Ilkka Palviainen aloittaa.

– Sunnuntaina kesä huipentuu MM-kisoihin valmistautuvaa Tshekin joukkuetta vastaan.

Berliinissä pelataan 4.-13.9. MM-kisat, joihin Tshekki pääsi karsintojen kautta. MM-tasolla Tshekki on napannut jopa hopeamitalin vuonna 2010. EM-tasolla Tshekki on pelannut yhtäjaksoisesti vuodesta 1995 lähtien.

– Heillä on äärimmäisen hyviä ja taitavia pelaajia. Heidän pelaamisessaan näkyy, että heillä on vyöllään kovia kansainvälisiä pelejä ja he pelaavat ajoittain saumattomasti yhteen.

– Joukkueessa on hieno ja odottava tunnelma. Olemme harjoitelleet reilusti ja saaneet yhteisiä kokemuksia. Odotamme innolla, että pääsemme näyttämään omaa osaamistamme kotikentällä.

Suomen otteluiden lisäksi lauantaina klo 16.00 kohtaavat Ruotsi ja Tshekki; sunnuntaina klo 15.00 taas Liettua ja Ruotsi.

– Koripallokatsojalla on mahdollisuus nähdä neljä kovatasoista kansainvälistä ottelua.

Susiladiesin otteluohjelma kotiturnauksessa

  • La 15.8. klo 16 Ruotsi – Tshekki
  • La 15.8. klo 19 Susiladies – Liettua
  • Su 16.8. klo 15 Liettua – Ruotsi
  • Su 16.8. klo 18 Susiladies – Tshekki


Susiladies, Liettua- ja Tshekki-maaottelut, 15.-16.8.2026

#NimiSyntymävuosiPituusKasvattajaseuraSeura
3BEJEDI Sara2000166Leppävaaran PyrintöPanathinaikos (GRE)
4AARNISALO Elina2005177Tapiolan HonkaUCLA (NCAA)
7KOSKIMIES Elina1996180Wartti BasketSaarlouis Royals (GER)
8LEHTORANTA Roosa1997176Peli-KarhutMelilla (ESP)
10TULONEN Helmi1998189Salon Vilpas KoripalloThunder Matelica (ITA)
12LEHTORANTA Linda-Lotta1991178Kotkan Työväen Palloilijatfree agent
13LEMMILÄ Elsa2005197Tapiolan HonkaOhio State (NCAA)
14AGYEI Magdalene1999177Klaukkalan NMKYTorpan Pojat
21SANDVIK Henna2003183Tapiolan HonkaPhantoms Boom (BEL)
27SYLA Albina2004197Helmi BasketCalifornia (NCAA)
25PIRTTINEN Veera1997180BC Nokiafree agent
30KANERVA Meri2004177Leppävaaran PyrintöXavier (NCAA)
31LAHTINEN Lotta-Maj1999176Catz LappeenrantaAraski (ESP)

Päävalmentaja PALVIAINEN Ilkka
Valmentaja DETTMANN Mirka
Valmentaja LAAKSO Jussi
Valmentaja NYKÄNEN Jari
Fysioterapeutti HAMNSTRÖM Niklas
Fysioterapeutti NIKANDER Lilli
Lääkäri ALANKO Lauri
Joukkueenjohtaja KETTUNEN Piia
Joukkueenjohtaja KARLSSON Ulla
Huoltaja KUJANPÄÄ Karoliina

Päivitetty