Tammivaara työskenteli viime vuodenvaihteeseen saakka Suomen Koripalloliiton valmennuksenjohtajana sekä miesten maajoukkueen päävalmentajana. Päätös ryhtyä jälleen nuorten maajoukkuevalmentajaksi oli Tammivaaralle helppo. Tammivaara on aiemmin luotsannut kolmea nuorten maajoukkueikäluokkaa.
– Olen 20-vuotisella valmentajaurallani pitänyt nuorten maajoukkueiden valmentamista aina kunnia-asiana. Tehtävä on haastava, mutta myös erittäin antoisa, kommentoi Tammivaara.
Ennen pestiään maajoukkueen päävalmentajana Tammivaara valmensi kolme kautta Saksan Bundesliigassa ja kakkos-Bundesliigassa. SM-Koriksessa Tammivaara luotsasi vuosina 1994-98 Namika Lahtea. Hänen käskyttämänään Lahti saavutti Suomen Cup -mestaruuden 1994 ja SM-hopeaa vuonna 1996, jolloin Tammivaara valittiin myös vuoden valmentajaksi. Tammivaara on koulutukseltaan liikuntatieteiden maisteri.
Ensio Helimäki on myös tuttu nimi miesten maajoukkueympyröistä. Hän toimi Henrik Dettmannin apuvalmentajana 1990-luvulla, jonka lisäksi hän ollut mukana lukuisten nuorten maajoukkueiden valmennusryhmissä. SM-Koriksessa Helimäki on 1980-luvun puolivälissä käynnistyneellä urallaan toiminut jyväskyläläisseurojen HoNsU:n ja BC Jyväskylän päävalmentajana. Meriittilistallaan hänellä on mm. valinta vuoden valmentajaksi 1989 ja kaksi miesten SM-hopeaa. Helimäki on koulutukseltaan niinikään liikuntatieteiden maisteri.
Vahvat apujoukot
Sekä Tammivaaralla että Helimäellä on tulevissa maajoukkueohjelmissaan vahvat apujoukot.
Vuonna 1990 syntyneiden poikien apuvalmentajiksi on nimetty Jukka Lindberg ja Antti Papinaho. Lindberg on kasvatustieteiden maisteri ja toimii juniorivalmentajana Kaarinan Urassa. Aiemmin hän toiminut nuorten maajoukkueissa vuonna 1975 syntyneiden poikien valmennusryhmässä. Papinaho on valmistunut liikuntatieteiden maisteriksi ja toiminut BC Jyväskylän SM-miehistön apuvalmentajana 2001-02. Nykyisin Papinaho toimii Rekolan Urheilijoiden divisioonajoukkueen valmentajana. Poikien valmennusryhmän täydentää joukkueenjohtaja Jouni Mäkäläinen. Hän toimi joukkueenjohtajana jo Tammivaaran aikana miesten maajoukkueessa. Mäkäläinen kuului kuluneella SM-kaudella Namika Lahden miesten valmennusryhmään. Hän valmensi lahtelaiset Suomen mestaruuteen vuonna 2000.
Tyttöjen maajoukkueessa Helimäen apuna tulevat toimimaan Jussi Laakso ja Päivi Vajavaara. 27-vuotias Laakso toimi parin viime kauden ajan Lappeenrannan Catzin valmennuspäällikkönä ja naisten edustusjoukkueen päävalmentajana. Huippukoripallovalmentajatutkinnon Laakso suoritti vuonna 2003. Ensi kaudeksi Laakso on kiinnitetty Helsingin NMKY:n naisten divisioonajoukkueen valmennusvastuuseen. Päivi Vajavaara on pitkäaikainen vaikuttaja ja nuorten valmentaja hyvinkäläisessä koripallossa. Hän toimi yli 20 vuoden ajan Hyvinkään Tahkossa, kunnes vuonna 1997 siirtyi Pontevaan, jossa Vajavaara nykyisin valmentaa. Vajavaara on toiminut myös aluevalmentajana Eteläisellä alueella. Koulutukseltaan hän on sosiaalikasvattaja.
Lisätietoja: /maajoukkueet/